Ajankohta	Reitti	Kesto	Osallistujat
Maanantai 28.7.2003 klo 13:45-04:30	Vantaa – Lempäälä – Valkeakoski – Toijala – Vantaa – Karjaa – Kemiö – Paimio – Vantaa	14,5 h, 665 km	Ari Laakso, A-J Punkka
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
Iltapäiväksi etelästä läntiseen Suomeen nouseva 850 hPa:n EPL-selänne ja supersolukehitystä tukeva tuuliprofiili (0-6 km shear 25 m/s). CAPE_max noin 1000 J/kg ja LI -1…-3. Illaksi ja yöksi lännestä lähestyvä rintamavyöhyke, jonka edessä EPL-maksimi, mutta heikkenevä tuulenshear.		Rankkasade Lempäälässä, näyttävää yösalamointia noin 3 tuntia (maksimi 10-15 iskua/min), kymmenkunta iskua alle kilometriin.

Säädata

28.7.2003 klo 21:00 – Lifted Index -ennuste

28.7.2003 klo 15:00 – Jokioisten luotaus

29.7.2003 klo 03:00 – Jokioisten luotaus

28.7.2003 klo 23:20 – Satelliittikuvaa Lounais-Suomesta

28-29.7.2003 klo 18-06 – Sadekertymä

29.7.2003 klo 00:00 – Tutkakuvaa Lounais-Suomesta

29.7.2003 klo 00:40 – Salamat Lounais-Suomessa

Tarina

Pitkän nollashear- ja popcorn-kauden jälkeen tunnelmat olivat korkealla, kun lännestä Suomea lähestynyt yläsola voimisti etelävirtausta. Jo edellisenä päivänä tuuliset ukkoset olivat kaataneet metsää Keski-Suomessa ja Savossa. Maanantaille virtaukset olivat vielä voimakkaampia ja etelästä lähestyi lisäksi mehevännäköinen EPL-selänne. Kaiken kukkuraksi myös yöukkoset näyttivät pitkästä aikaa mahdollisilta.

Lähdimme matkaan iltapäivällä ajellen Tampereen motaria pohjoiseen. Lähtöhetkellä lounaiseen Suomeen oli saapunut vaisuhko, nopeasti liikkuva kuurorypäs (ilmeisesti edellisen yön Itämeren MCS:n jäänteet EPL-selänteen nokassa). Kanta-Hämeen paikkeilla länsitaivas alkoi lupaavasti synkentyä ja pian Paavo soittelikin actionin alkaneen Tampereen eteläpuolella. Tilanteen tarkistaminen Kalvolassa kertoi, että länsipuolellemme oli syntynyt lyhyt, mutta melko voimakas kuuronauha. Moottoritienopeudesta huolimatta epäilemme, ettemme aivan ehdi nauhan eteen.

Ajelimme Lempäälän kohdalle, jossa päätimme vastaanottaa nauhan itäpäädyn sekä jonkinmoisia supersolupiirteitä vilauttaneen yksittäisen konvektiosolun. Jyrähtelyä kuului harvakseltaan ja solujen etupuolella saapui mielenkiintoisia, mutta pyörimättömiä alapilvirakenteita. Lopulta vettä ryöppysi taivaalta todella rankasti, mutta ukkostelu oli harmillisen vaisua. Myöskään ihmeempiä puuskia ei esiintynyt vaikka iltapäivän perustuuli oli luonteeltaan varsin hyökkäilevä. Sade laantui melko pian ja nauhanpätkä eteni vauhdilla Pirkanmaan pohjoisosaan. Jäimme odottelemaan uusien solujen syntyä, mutta taivas alkoi uhkaavasti tyhjentyä. Kilautimme Eklundin Tomille ja käväisimme Toijalassa kahvilla paremman tekemisen puutteessa. Lopulta taivas aukesi lähes pilvettömäksi ja päätimme bustola-mielin ajella takaisin etelään.

Pieni toivon kipinä oli kuitenkin jäänyt iltapäivällä itämään, kun tarkkailimme kehitystä Itämerellä ja Baltiassa. Alkuillasta chase team oli jo aikeissa hajaantua, mutta tuoreimpien tutkakuvien tarkistaminen roihautti iltapäivän kipinän isoon liekkiin. Keskellä Itämertä näkyi voimakasta uusien solujen kehitystä ja orastavaa salamointia. Kurniva nälkä kuitattiin ravitsevalla mikroaterialla ja pian chase team hyppäsi jälleen autoon. Pitkän keskustelun jälkeen päätimme ottaa suunnaksi Hangon, vaikka kiihtyvä salamointi oli suuntaamassa kohti Turkua. Ajatuksena oli, että rintamavyöhyke työntyisi hiljalleen idemmäksi ja solut tulisivat todennäköisimmin “ruokailemaan” itäpuoleista ilmamassastaan. Karjaan kohdalla läppäri kertoi, että salamoinnin itään työntyminen oli hyvin hidasta ja että Hangon pussinperällä voisimme jälleen joutua bustolan uhriksi. Niinpä Astran keula käännettiin kohti Kemiönsaarta.

Kemiöön johtavalla tiellä hämärä alkoi vihdoin laskeutua ja länsitaivas synkentyä vauhdilla. Pian Kemiöön päästyämme ensimmäiset leimahdukset nousivat horisontin takaa esiin – intensiteetti vaikutti erittäin lupaavalta. Adrenaliininuppi vääntyi välittömästi kaakkoon ja aloimme pohtia ensimmäisen pysähdyksen tekemistä. Ennen Dragsfjärdin taajaman valoja totesimme, että etäisyys salamointiin oli kuvaamisen kannalta sopiva. Pysähdyimme pellon laitaan ja saimme heti iloksemme pari todella näyttävää maasalamaa. Juuri kun kameroiden jalustat oli saatu ulos autosta, alkoi läheisestä metsästä kuulua kohinaa – sade oli tulossa. Jalustat takaisin autoon ja sadetta karkuun. Sade levittäytyi kuitenkin harmillisen nopeasti itään ja totesimme, että saaren vähäiset reittivaihtoehdot eivät anna mahdollisuutta näytelmän sateettomaan tarkkailuun. Karautimme Kemiöstä pohjoiseen vievälle tielle ja pysäytimme auton pellonlaitaan heti Kemiönsaaren pohjoispuolella. Etelästä oli lähestymässä uusia salamointikeskuksia samalla, kun pohjoiset solut leiskuivat vielä komeasti – koko läntinen taivas oli siis tulessa.

Muutama heikkosateinen minuutti antoi mahdollisuuden kuvata auton sisältä salamoita, mutta lähes koko loppuajan vettä tuli enemmän tai vähemmän rankasti. Eteläisten solujen lähestyessä salamointitiheys voimistui entisestään ja parhaimmillaan se ylsi 10-15 iskuun minuutissa. Solujen vyöryessä suoraan niskaamme varauduimme close calliin, joka tuli hyvin pian – kirkas välähdys länsipuolellamme ja välittömästi voimakas pamaus. Etäisyys iskupaikkaan, viereiseen peltoon oli arviolta 100 metriä. Kaiken kaikkiaan alle kilometriin läimäytti kymmenkunta salamaa ja suurin osa salamoista välähteli pilvissä.

Chase oli kestänyt jo lähes kellon ympäri ja bustola-tunnelmat olivat vaihtuneet onnistumiseen ja ehkä kauneimpaan näytelmään, mitä Luontoäiti voi tarjota. Salamointinäytös kääntyi jo kolmannelle tunnille, mutta tyytyväisyydestä mykät ukkosmetsästäjät tahtoivat lisää. Koska etelästä ei enää noussut bongattavaa, lähdimme ajalemaan sisämaahan suuntavien solujen perään. Niiden intensiteetti oli koko ajan hiipumassa, mutta ajomatka kohti ykköstietä tarjosi vielä komeaa nähtävää. Ykköstielle päästyämme totesimme intensiteetin sen verran heikoksi, että päätimme ajella aamuksi takaisin Helsinkiin. Matkan varrella ukkosalueen rippeet tarjosivat satunnaista katseltavaa ja pari lyhyttä stoppia.

Iltapäivän pettymyksistä huolimatta yöukkonen oli ehdottomasti koko kesän paras spektaakkeli – yli kolme tuntia kestänyt unohtumaton valoshow. Varsinais-Suomesta kuuluikin jälkikäteen huhuja, että monet alueen asukkaat olivat pitäneet tapahtunutta kaikkien aikojen kovimpana yöukkosena.

Valokuvat

28.7.2003 15:15 – Lempäälä

Rankkasadetta kuuroalueesta, joka kaatoi pohjoisempana puita.

 

28.7.2003 klo 23:58 – Kemiö

Sopivalla ajoituksella kuvaan voi salaman lisäksi saada ohi ajavan auton valot. Pisarainen tuulilasi ja suhtkoht hutera kojelauta tekivät kuvauksesta melko haasteellista.

Kuva: Ari Laakso

29.7.2003 01:15 – Kemiö

Tuplaisku maahan muutaman kilometrin päässä.

29.7.2003 02:02 – Kemiö

Neljän maasalaman voimannäytös. Tämän jälkeen salamointi kiihtyi selvästi ja lähin isku osui vain noin 100 metrin päähän autosta.

29.7.2003 klo 02:50 – Salo

Vielä Salon itäpuolella taivaanrannassa näkyi salamointia, jota pysähdyimme hetkeksi kuvaamaan.

Kuva: Ari Laakso

Ajankohta	Reitti	Kesto	Osallistujat
Perjantai 18.7.2003 klo 11:30-17:30	Kerimäki – Punkaharju – Pohja-Lankila – Saari – Punkaharju	6 h, 250 km	Ari Laakso, H. Heinonen
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
–		Selkeä alapilvimassan pyöriminen, paljon kirkkaita maasalamoita, huomattavan kovaa rankkasadetta.

Säädata

18.7.2003 klo 09:00 – Jyväskylän luotaus

18.7.2003 klo 14:10 – Satelliittikuvaa Kaakkois-Suomesta

18.7.2003 klo 16:00 – Tutkakuvaa Kaakkois-Suomesta

18.7.2003 klo 13:55 – Salamat Etelä-Savossa

18.7.2003 klo 17:00 – Salamat Etelä-Savossa

Tarina

Edellisen päivän 790 km hukkareissu Kajaanin ja Iisalmen pilvien perässä painoi vielä mieltä, kun jo aamusta Kerimäen länsipuolta valui lähes suoraan päälle päivän ensimmäinen ukkospilvi. Etureunaan muodostui lenticularismainen muuri, jonka takaa pilvi ripotteli salamoita n. 1/min. Solu kiersi kuitenkin hiukan idästä ohi, lähimmät salamat iskivät n. 1500 metrin päähän.

 

Nähdystä tyytyväisenä perinteiseen tyyliin kiirehdin heti irkkiin kertomaan kokemuksista, mutta samaan aikaan sekä sade- että salamatutkat näyttivät soluryppäiden vain voimistuvan ja kasaantuvan itä-länsisuuntaiseksi nauhaksi. Jyrinäkin kuului tasaisesti vielä n. 10 kilometrin päästä. Parikymmentä minuuttia tuhlattuani päätin lähteä nauhan perään kaakkoon, Parikkalan suuntaan.

 

Matkalla edessä kulkenut solu tarjosi komeita maasalamoita, kuitenkin parhaimmillaan vain n. 2/min. Punkaharjun keskustan jälkeen sade oli jo todella voimakasta, ja osa autoilijoista olikin päättänyt odotella sateen rauhoittumista tien varressa. Kultakiven jälkeen käännyin Särkisalmelle päin, koska matkalla saisin mukaani kaverin, jonka jälkeen tutkakuvien selailu matkan taittuessa olisi huomattavasti helpompaa.

 

15 kilometriä sateen alla ajettuamme pääsimme nauhan etupuolelle jonkin verran Särkilahden jälkeen, mutta samaan aikaan nauhan itäosassa olleet solut olivat jo hiipumassa. Pienen epäröinnin jälkeen päätimme luovuttaa ja lähteä Joensuun eteläpuolelle kehittyneen voimakkaita kaikuja antavan ryppään perään, joka osoittautui pitkästä aikaa nappiin menneeksi päätökseksi.

 

Ajoimme 6-tietä pohjoiseen, ja vaikka Parikkalan kohdilla salamatutkat kertoivat möykyn jo hiipuvan, päätimme jatkaa matkaa pohjoiseen. Jonkun matkaa ajettuamme horisontti muuttuikin synkän tummaksi, ja tummaa taustaa vasten erottui selvästi rintaman ensimmäiset salamat. Löysimme hyvän katselupaikan metsän laidasta, jossa seurasimme hetken etureunan lähestymistä. Puuskarintaman ensimmäisten tuulahdusten jälkeen arvioimme kuitenkin paikan olevan liian riskialtista autolle sekä meille itsellemme, paras katselupaikka kun oli sopivasti aukean reunassa parin korkean männyn takana.

 

Lähes yhtä hyvä paikka löytyi pienen matkan päästä, jossa ihmettelimme pilven reunalle syntyneen pyörteen oloisen muodostelman kehittymistä. Muodostelman etureuna kiersi syklonaalisesti pilven muiden osien kanssa eri suuntaan, mutta menetti kuitenkin muotonsa muutaman minuutin kuluttua. Harmittavan nopeasti salamointikin väheni, ja sateen alettua päätimme jättää paikan. Liikkeelle päästyämme pilvi antoi pitkän tauon jälkeen vielä yhden iloisasti räsähtävän salaman läheiseen metsikköön, n. 300-500 m päähän.

 

Solujen vaisuhkoista intensiteeteistä huolimatta päivä oli selkeästi kesän salamarikkain, ja mukava piristys, jonka avulla edellisen päivän bustola-keikka unohtui helposti.

 

Valokuvat

18.7.2003 klo 11:59 – Anttola, Kerimäki

Päivän ensimmäisen kuuropilven etureunaan muodostui jännää lenticularis-muuria, jonka alapuolelle syntyi hiukan vyörypilveä muistuttavaa muodostelmaa. Salamointia pilvi tarjosi muutaman kerran minuutissa.

Kuva: Ari Laakso

18.7.2003 klo 12:59 – Anttola, Kerimäki

Noin puoli tuntia ensimmäisen solun mentyä takaa nousi vielä lupaava alasimeksi muotoutunut pilvi, mikä houkutteli hetken aikaa, mutta päätös piti kuitenkin, ja lähdin ensimmäisen solun perään.

Kuva: Ari Laakso

18.7.2003 klo 16:06 – Kirjavala

Itä-rajalla Parikkalasta pohjoiseen näkyi taas joka puolella lenticularismaisia muotoja. Näkymää voisi kuvailla myös turbulentiksi taivaaksi.

Kuva: Ari Laakso

18.7.2003 klo 16:09 – Rajavaara

Tutkakuvat kertoivat edessä näkyvän monisolukuuron jo heikentyvän, kun se yllätykseksi väläyttikin ensimmäisen salaman. Tässä vaiheessa tunnelma nousi huomattavasti.

Kuva: Ari Laakso

18.7.2003 klo 16:16 – Niukkala, Uukuniemi

Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme avaran paikan, mistä hetken aikaa katselimme välkehtimistä.

Kuva: Ari Laakso

18.7.2003 klo 16:17 – Niukkala, Uukuniemi

Muuta osaa taivasta peitti lenticularismainen kerros, joka muuttui osittain turbulentiksi.

Kuva: Ari Laakso

18.7.2003 klo 16:18 – Niukkala, Uukuniemi

Uhmakkaan näköinen etureuna sekä ensimmäiset ulosvirtauksesta syntyneet puuskat saivat meidät siirtymään hiukan turvallisempaan paikkaan.

Kuva: Ari Laakso

18.7.2003 klo 16:26 – Niukkala, Uukuniemi

Siirtyessämme parempaan paikkaan huomasimme alapilvimassassa selvän syklonaalisesti pyörivän muodostelman. Pyörre kehittyi hetken aikaa, mutta ei jaksanut kuitenkaan synnyttää mitään erikoisen harvinaista nähtävää.

Kuva: Ari Laakso

Ajankohta	Reitti	Kesto
Maanantai 14.7.2003 klo 10:20-23:05	Helsinki – Juva – Rantasalmi – Sulkava – Puumala – Mikkeli – Helsinki	13 h, 746 km / 8,5 h, 310 km
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
CAPE 2000-3000, LI -2…-5, shear 0-6 alle 10 m/s. Vahvistuva korkeapaine ja GFS:n yliarvioima pinnanläheinen kosteus lisäsivät epäonnistumisen mahdollisuutta. Heikon shearin vuoksi lyhytikäiseksi jäävät solut vaikeita jahdata.		Korostuneet sadejuovat, salama sinisen taivaan poikki, pyörre pilvenpohjassa, kapea suppilo, syöksyvirtaus Sulkavalla.

Säädata

14.7.2003 klo 18:00 – GFS:n CAPE-ennuste

13.7.2003 klo 15:00 – Jokioisten luotaus

14.7.2003 – Satelliittikuvaa

14.7.2003 klo 14:00-17:30 – Säätutkakuvaa

14.7.2003 klo 18:00 – Salamat Kaakkois-Suomessa

Tarina

Tien päälle lähdettiin hieman epävarmoin tunnelmin. Vaikka GFS näytti iltapäivällä itäiseen Suomeen CAPEn arvoja 2000-3000, oli tullut selväksi, että malli yliarvioi maanpinnanläheistä kastepistettä. Myös virtaukset koko troposfäärissä olivat luvattoman heikot ja samalla yläselänne Suomen päällä oli vahvistumassa. Toiveet satsattiin siis myöhäiseen iltapäivään, jolloin ukkostava konvektio pääsisi ehkä kunnolla käyntiin.

 

Helsingistä Mikkeliin matka taittui sinisen taivaan alla surkeita cumuluksen raatoja katsellen. Mikkelissä lyhyellä tauolla todettiin, että action oli alkanut Joensuun suunnalla sekä mahdollisesti merituulirintamassa Kotkan paikkeilla. Mikkelistä käännettiin nokka kohti Varkauden suunnalta lähestyvää orastavaa kuuroaluetta.

 

Rantasalmella tornit olivat kohonneet jo sataviksi ja etsimme sopivan peltoaukean, josta pystyi tarkkailemaan kukkakaali-showta. Kuuroalueen itäreunan torni kohosi silmissä ja muutaman minuutin odottelun jälkeen solusta alkoi putoilla salamoita. Samalla vanhempien solujen ulosvirtaus saapui havaintopaikallemme ja pelkäsimme sen tuhoavan tuoreen tornin sisäänvirtauksen. Salamoita tippui kuitenkin tasaiseen tahtiin ja loppuvaiheessa solun kyljestä roikkui vaaleita sadejuovia (rakeita?). Pisteenä i:n päälle solu läimäytti nopean pilvisalaman parin kilometrin päässä olevan toisen tornin kylkeen halki sinisen taivaan.

 

Itätaivas alkoi nopeasti synkentyä ja päätimme karauttaa kohti Savonlinnaa. Suunnitelma muuttui nopeasti, kun huomasimme uuden solurykelmän jyräävän pohjoisesta suoraan reitillemme – siispä Kallislahdessa lyhyt pysähdys ja kiihtyvän salamoinnin ihailua. Satuimme paikalle juuri ennen kuin ulosvirtaus tavoitti havaintopaikkamme. Pian lähimmän solun pohjan riekaleisiin kehittyi selvä syklonaalinen pyörre, joka oli muutaman minuutin nähtävissä. Suppiloa ei kuitenkaan muodostunut. Kuuroalueen sadeseinämä lähestyi nopeasti ja otimme suunnan etelään kohti Sulkavaa.

 

Pysähdyimme ennen Sulkavaa vielä Pihlajalahden paikkeilla ihailemassa järvenselän oli näkyvää monsteria. Sadeseinämä verhosi koko horisontin sisäänsä ja kumahtelua kuului vähän väliä. Kuuroalue eteni yllättävän vauhdikkaasti ja joutuessamme sateen alle arvelimme etureunan jo karanneen. Tovin päästä Vekaransalmen lauttaa lähestyessä tiellä alkoi olla käpyjä, oksia ja muuta irtoroskaa. Edempänä käpyjä oli yhä enemmän ja oksat isompia. Lopulta Vilkaharjulla mutkan takaa näkyivät paloauton vilkut – tie poikki. Harjuraitin liikenteen oli katkaissut noin kymmenen isoa honkaa, jotka tarkkailemamme solu oli kellistänyt. Lehtitietojen mukaan kaatuneita puita oli kuitenkin kaikkiaan noin sata. Ilman Pihlajalahden stoppia olisimme todennäköisesti olleet lähellä joutua syöksyvirtauksen ruoaksi.

 

Teimme täyskäännöksen takaisin Sulkavalle ja päätimme ajaa kohti Puumalaa – seutua jota rankat kuurot eivät vielä olleet turmelleet. Puumalaan tullessa havaitsimme pullistelevan kumpiaisen pohjassa arviolta 100 metriä pitkän ja hyvin kapean suppilon. Ilmestys ei kuitenkaan kestänyt pysähdyspaikalle asti vaan hajosi juuri, kun saimme kamerat esille.

 

Totesimme lopuksi tilanteen hyytyneen itäisessä Suomessa ja haikailimme Etelä-Suomen rankan ukkostelun perään. Jälkiviisastelun tulos – Sulkavalta olisi pitänyt välittömästi suunnata kohti lounasta ja Salpausselän ukkosalueita. Joka tapauksessa, kesän tähän asti vaiherikkain chase tarjosi runsaasti bongattavaa ja monipuolisia tapahtumia. Reissun viimeisteli Uudellamaalla näkynyt upea auringonlasku – alasinpilvien ylle piirtyviä punaisia pilvisäteitä ja kultareunaisia kumpupilviä.

 

Valokuvat

14.7.2003 klo 15:09 – Tie 14, lähellä Juvaa

Lähdimme Juvalta kohti itää, ja ei aikaakaan, kun Rantasalmen suunnalla kohosi korkeuksiin komea alasin.

Kuva: Ari Laakso

14.7.2003 – Rantasalmi

14.7.2003 klo 15:45 – Rantasalmi

Paavo ja Ari katselevat eteemme nousevaa uutta, ukkostamaan alkavaa solua.

14.7.2003 – Rantasalmi

14.7.2003 klo 16:50 – Ennen Kallislahtea

Pohjoisesta lähestyvän kuuroalueen edessä mielenkiintoista alapilvimuodostelmaa.

14.7.2003 klo 16:57 – Kallislahti

Kallislahdessa pysähdyimme hetkeksi ihastelemaan lähestyvää salamointia, kun rintaman etureunassa alkoi näkyä pyörteen muotoja.

Kuva: Ari Laakso

14.7.2003 klo 16:08 – Rantasalmi

Lähes suoraan katselupaikkamme eteen syntyi toinen solu, jonka elinkaaren seurasimme kokonaan. Pilvi näytti mm. hienon salaman sinisen taivaan yli toiseen pilveen, sekä hienot vaaleat sadejuovat pilven yläosista aivan maahan asti.

Kuva: Ari Laakso

14.7.2003 klo 16:58 – Kallislahti

Toinen kuva pyörteestä, jossa syklonaalinen liike oli hidasta, mutta selvästi näkyvissä.

14.7.2003 klo 17:01 – Kallislahti

Pyörteen takaosan muodot hävisivät melko nopeasti, mutta etuosaan kehittyi vielä alaspäin työntyvä pyörivä uloke.

Kuva: Ari Laakso

14.7.2003 klo 17:26 – Sulkava, Pihlajalahti

Pihlajanlahdelta kuvattu suoraan etelään päin, sadeseinämän taakse jää Vilkaharju, josta seuraava kuva on otettu hetkeä myöhemmin.

Kuva: Ari Laakso

14.7.2003 klo 17:55 – Sulkava, Vilkaharju

Tarkoituksenamme oli ajaa Sulkavalta Vilkaharjun kautta Imatralle päin, mutta matka meni heti alkuunsa kirjaimellisesti päin mäntyä.

14.7.2003 klo 18:17 – Sulkava, Vilkaharju

Syöksyvirtaus oli hetkeä aikaisemmin puhaltanut tielle kymmenkunta mäntyä. Lehtitietojen mukaan puita oli mennyt poikki n. 100.

Kuva: Ari Laakso

14.7.2003 klo 22:35 – Järvenpää

Aurinko laski kuolevan kuuropilvivallin taakse – pimenevän illan sävyt olivat lähes käsittämättömän kauniit.

Ajankohta	Reitti	Kesto
Sunnuntai 13.07.2003 klo 10:30-22:30	Kerimäki-Joensuu-Koli-Paihola-Kerimäki	10 h, 556 km
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
CAPE 1000-1900, LI -2…-5, shear 0-6 km max 10 m/s.		Valokuvauksellinen monisolukuuro, kaksi kirkasta maasalamaa 7-8 km korkeudesta pilven ulkopuolella.

Säädata

13.07.2003 klo 20:00 – Tutkakuvaa Pohjois-Karjalasta

13.07.2003 klo 21:00 – Salamat, Pohjois-Karjala

Tarina

Indeksit lupailivat Pohjois-Karjalaan hyvää, joten Savonlinnasta piti lähteä Joensuun suuntaan jo klo 10:30. Vielä klo 13:00 tilanne näytti tutkakuvissa kovin rauhalliselta, ja sama todettiin katselemalla taivaalle. Koska alun perin todennäköinen tapahtuma-alue rajattiin välille Joensuu-Nurmes-Lieksa-Ilomantsi, päätimme lähteä Joensuusta pohjoiseen, ja ensimmäiseksi suuntasimme kohti Kolia.

 

Kolin huipulta näkymät näyttivät yhtä synkiltä kuin alempaakin, eli sinisellä taivaalla muutama cumulus mediocris, joista ei iloa ollut. Tutkakuvista näkyi parhaiden alueiden jäävän Venäjän puolelle, sekä itäiseen Lappiin. Päätimme pitää ruokatauon ajan tappamiseksi.

 

Iltapäivän päätteeksi tilanne näytti jo huomattavasti paremmalta, Joensuuta oli lähestymässä kaakosta muutama aktiivinen solu, jota vastaan lähdimme tulemaan pohjoisesta. Ylhäältä jo huolestuttavan pehmeäksi levinneet alasimet näkyivät edessä, ja horisontissa havaitsimme päivän ensimmäisen salaman. Joensuun lähiympäristöön päästyämme pohjoisemman reitin ottanut solu oli jo hyytynyt, mutta etelämpänä Pyhäselkää kohti matkanneessa solussa näytti olevan sen verran elinvoimaa, että päätimme lähteä sitä vastaan Pyhäselkä-järven luoteispuolelle. Tämä osoittautui kuitenkin turhaksi, pilvi ei koskaan sinne asti jaksanut.

 

Illansuussa ehdimme jo todeta reissun epäonnistuneeksi, kun Ilomantsin takana tutkakuvissa näkyi kehittyvän monisolukuuro, jonka liikesuunta oli sopivasti Joensuuhun, missä vielä odottelimme. Pitkän pohdinnan jälkeen uskoimme, että rypäs todella jaksaa kehittää uusia soluja iästään huolimatta, ja lähdimme sitä vastaan Enon suuntaan.

 

Muutaman yrityksen jälkeen löysimme hyvän katselupaikan Joensuusta n. 10 km koilliseen. Suuren alaisimen sisuksista kuului kumeita murahduksia, ja alasimen alle kehittyi vielä muutama muhkea torni, mutta niihin pilven puhti loppuikin. Illan kruunasi kuitenkin kaksi pilven yläosista lähtenyttä kirkasta maasalamaa.

 

Kokonaisuutena reissu lähes vastasi odotuksia, illan viimeinen solurypäs oli kesän siihen mennessä komein, vaikka sen syntyhetket jäivätkin näkemättä.

 

Valokuvat

13.07.2003 klo 14:24 – Koli

Ensimmäiseksi tilanteen tarkastelupaikaksi valitsimme Kolin, josta on kivat näkymät eri suuntiin. Mutta eipä ollut paljon katseltavaa taivaalla.

Kuva: Ari Laakso

13.07.2003 klo 17:59 – Joensuu

Kaukana horisontissa tornien kohotessa kehittyi myös pileusta. Kuva on otettu ikkunan läpi n. 60-70 km etäisyydeltä, mikä selittää osaltaan kuvan heikkoo laatua..

Kuva: Ari Laakso

13.07.2003 klo 20:22 – Paihola, Joensuu

Tässä vaiheessa systeemi näytti vielä todella lupaavalta, uutta solua kupli leveällä rintamalla. Lähdimme lähemmäs lupaavimmalta näyttävää oikeaa reunaa, mikä osoittautui kuitenkin hiukan vääräksi ratkaisuksi, paras kehitys jäi kuitenkin vasemmalle puolelle.

Kuva: Ari Laakso

13.07.2003 klo 20:52 – Paihola, Joensuu

Kun lopulta pääsimme hyvälle kuvauspaikalle, rakennelman parhaat hetket olivat jo takanapäin, yrityksistä huolimatta eteen syntyneet tatit eivät jaksaneet kasvaa tarpeeksi korkeiksi. Näimme kuitenkin vielä muutaman komean maasalaman korkealta pilven yläosista, jotka iskivät maahan pilven ulkoreunoja hipoen.

Kuva: Ari Laakso

Ajankohta	Reitti	Kesto
Lauantai 5.7.2003 klo 12:40-20:40	Vantaa – Salo – Huittinen – Humppila – Vantaa	8 h, 462 km
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
CAPE_max 700-1200 ja LI 0…-3, tuulenshear: alle 10 m/s 0-6 kilometrissä.		Kohtalaisen näyttävä kielekepilvi, hetkittäin mukavan intensiivistä maasalamointia, symmetrinen alasinpilvi.

Säädata

05.07.2003 klo 15:00 – Jokioisten luotaus

05.07.2003 – Satelliittikuvaa Lounais-Suomesta

05.07.2003 – Säätutkakuvaa Lounais-Suomesta

05.07.2003 klo 18:15 – Salamat Lounais-Suomessa

Tarina

Kauden ensimmäisen chasen laiha saalis painoi hieman mieliä, mutta päätimme silti lähteä uuteen popcorn-solujen jahtiin. Ennustetut stabiilisuusindeksit eivät olleet 3.7. veroisia ja virtaukset alimmassa 6 kilometrissä olivat kohdealueella hyvin heikkoja.

 

Ryntäsimme ensimmäisenä Hangon pohjoispuolelle kehittyneen pienen soluryppään perään, joka ehti pahaenteisesti hyytyä juuri ennen kuin saimme sen horisonttiimme. Haikeina solujen rippeitä katsellen ja heikohkoja mammatuksia kuvaillen kurvasimme Salon kautta kohti Huittista.

 

Päämäärämme oli lähemmäs tuoreimpia, Pyhäjärven ympäristössä poksahtelevia soluja. Suuntasimme kohti Säkylää tarkoituksena ehtiä solujen etupuolelle. Paikalle päästyämme järven koillispuolelle oli kehittynyt kaksi uutta solua, joista keräsimme kokoelmiin myös chasen ensimmäisen salaman. Säkylän kaakkoispuolella tehty tilannekatsaus palautti innostuneiden chasereiden mieliin jälleen popcorn-konvektion syvimmän olemuksen – järven yli lähtenyt solu oli hyytynyt ja kaksi uudempaakin solua kamppailivat kuolintuskissaan.

 

Matka jatkui kohti Huittista kuolevien solujen vieressä ajellen. Huittisissa pidetty tutkatauko toi kuitenkin valoa tunnelin päähän, kun kaakossa Humppilan suunnalla näkyi tutkakuvissa lupaavaa kehitystä.

 

Ennen 9-tietä 2-tien pohjoispuolella alkoi tutkalla näkyä punaisenkukertavia sävyjä ja samalla etualalla tummanpuhuva pilvi. Veivasimme auton pikaisesti parkkiin suuren peltoaukion keskelle, noin viiden kilometrin päähän pilven taakse. Olimme päässeet vihdoinkin alueelle, jota konvektio ei ollut vielä tuhrinut ja jolta läheiset konvektiosolut ”ruokailivat” (lämpötila +23 C, ympäristössä vain +15 C.) Aukiolla meitä tervehti melko matalalla roikkuva vyörypilvi, jota kohti hento sisäänvirtaus selvästikin kulki. Salamoita putoili harvakseltaan, noin 1-2 minuutin välein.

 

Pian tutkakuvat kertoivat uusista, madellen pohjoiseen suuntaavista soluista kaakkoispuolellamme. Jatkoimme 2-tietä jonkin verran eteenpäin toiselle hyvälle spottipaikalle suuren peltoaukean reunalle. Tällä kertaa tarjottimella oli pientä vyörypilvimäistä muodostelmaa sekä reilun puolen tunnin ajan maasalamoita noin minuutin välein, joista useat moninkertaisia. Mieltä lämmitti kovasti tieto, että olimme saalistaneet koko lounaisen Suomen voimakkaimman solun.

 

Solujen vedellessä viimeisiään kotimatka alkoi Forssan kautta Lopelle, jossa tutkat kertoivat etuoikealle jäävän solun melko voimakkaista kaiuista. Kyseinen otus jaksoi vielä tarjota reissun viimeisen maasalaman sekä varsin valokuvauksellisen sateenkaaren.

 

Aivan kotiporteilla huomasimme Lahden suunnassa korkean, täysin symmetrisen cumulonimbus-tatin, jonka alasimesta roikkui mammatuksia. Kunnollinen kuvauspaikka löytyi harmillisesti vasta parhaiden muotojen jo kadottua – näkymä oli kuitenkin mukiinmenevä bonus kesän toiselle chaselle. Kaiken kaikkiaan popcorn-iltapäivän saalis oli olosuhteisiin nähden varsin maistuva. Kun vielä saataisiin ilma tuolla ylempänä rivakkaampaan liikkeeseen…

 

Valokuvat

05.07.2003 klo 13:54 – Suomusjärvi

Alkumatkasta vieressä kohosi komeita torneja, joiden noustessa näkyi muutamassa kohtaa myös pileusta.

Kuva: Ari Laakso

05.07.2003 klo 17:12 – Humppila

Humppilassa saimme näköetäisyydelle reissun ensimmäisen kunnon solun, jonka takareunassa näkyi selkeä vyörypilvi.

Kuva: Ari Laakso

05.07.2003 klo 17:15 – Humppila

Toinen kuva takareunan kielekepilvestä – heikko tuulenvire puhalsi suoraan pilveen päin.

05.07.2003 klo 17:15 – Humppila

Sadeverho sulkeutuu peltomaisemassa.

05.07.2003 klo 17:44 – Humppila

Edellisen aktiitisen solun perässä tuli toinen, jonka parhaita hetkiä pääsimme seuraamaan hyvälle katselupaikalle.

Kuva: Ari Laakso

05.07.2003 klo 17:45 – Humppila

Hitaasti liikkuvan pilven etureunassa liikkui erikoinen ‘tötsä’, jonka tarkoitus jäi meille hämärän peittoon.

Kuva: Ari Laakso

05.07.2003 klo 19:00 – Forssa

Outo pilvimakkara reunusti pitkään yhtä hiipuvista ukkoskuuroista.

05.07.2003 klo 19:48 – Riihimäki

Paluumatkalla satuimme vielä vaisuhkon kuuropilven viereen, joka tarjosi reissun viimeiset salamat. Lopuksi auringon tullessa esille pilven sadepisaroista heijastui kirkas sateenkaari.

Kuva: Ari Laakso

05.07.2003 klo 20:36 – Vantaa

Reissun viimeisiä kilometrejä ajellessamme huomasimme takana Lahden eteläpuolelle kehittyneen täysin symmetrisen tatin, jonka parhaat muodot menetimme sopivaa kuvauspaikkaa etsiessämme..

Kuva: Ari Laakso

Ajankohta	Reitti	Kesto
Torstai 3.7.2003 klo 13:50-23:20	Vantaa – Mikkeli – Haukivuori – Kouvola – Vantaa	9,5 h / 600 km
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
CAPE_max 1200-1800 ja LI -1…-4 (Mikkelin seutu: CAPE 500, LI -1). Tuulen shear: alle 10 m/s alimmassa 6 kilometrissä.		Lyhytikäinen pyörre pilvenpohjassa, pilven nousuvirtaukseen imeytyvät stratus-riekaleet, pilvisalama suoraan yläpuolella.

Säädata

03.07.2003 klo – Satelliittikuvaa Kaakkois-Suomesta

03.07.2003 – Säätutkakuvaa Kaakkois-Suomesta

03.07.2003 klo 19:15 – Salamat Mikkelin seudulla

Tarina

Vaisu alkukesä poltteli kummasti chase-tiimin kantapäissä ja tien päälle oli päästävä, vaikka itäisen Suomen kohdealueelle oli luvassa pahimman laatuinen popcorn-päivä. Stabiilisuusindeksit olivat kesän siihenastisessa skaalassa varsin mallikkaita. Tästä huolimatta odotettavissa oli heikon tuulen vertikaalishearin vuoksi kintuilleen lirauttelevia lyhytikäisiä konvektiosoluja.

 

Päivän ensimmäiseksi kohteeksi otettiin Mikkeli. Lähtöhetkellä ei näkynyt merkittävää eloa kartoilla, mutta toiveita kohdistettiin etelästä hitaasti nousevaan okluusiorintaman raatoon. Lahden moottoritiellä puhkaisimme rintaman melko voimakkaan sadekuuron ja ympärillämme näkyi siellä täällä kohoavia torneja.

 

Vielä Mikkelin huoltsikkatauolla merkittävää toimintaa ei ollut lähimaisemissa, joten lähdimme kohti Lappeenrannasta luoteeseen nousevaa solua. Yritys päätyi haahuiluun Anttolassa, jossa vesitornin juurella saimme päivän ensimmäiset jyrähdykset.

 

Popcorn-solut näyttivät todellisen luonteensa ja hiipuivat juuri ennen havaintopaikkaamme. Kurvailimme hetken edestakaisin 5-tietä muutaman vierestä menevän solun suunnitelmia arvuutellen, kunnes suunnaksi otettiin tie 72 Pieksämäen suuntaan. Välillä sateen alla ajellen seurasimme länsipuolella matelevaa tummaa muodotonta solua, joka yllätykseksi jyrähtikin muutaman kerran. Etsimme pikaisesti kuvauspaikan pienen mäen nyppylän päältä. Ennen autosta jalkautumista yläpuolella n. 500 metrin korkeudessa meitä tervehti iloisesti räsähtävä pilvisalama. Länsitaivaan solu tarjosi jyrähdyksiä ja välähdyksiä varsin verkkaiseen tahtiin. Mielenkiintoisen lisämausteen muuten vaisuun soluun antoivat puunlatvojen tasalta nopeasti ylöspäin imeytyvät stratus-riekaleet.

 

Tilanteen kartoitus tutkakuvista kertoi, että ensimmäisen solun perässä saapui toinen ukkoskuuro. Seurailimme toisen solun liukua läntisellä taivaalla noin 3-4 km päästä. Pilven keskeltä näkyi selvä sadeseinä, jonka ulosvirtausilma nosti tuulen nopeuden tyynestä repivään 5,9 metriin sekunnissa! 😉 Pilven itäreunalle (melkein spottipaikan päälle) muodostui noin minuutiksi suurehko pyörre, josta ei kuitenkaan kehittynyt edes suppilopilven tynkää. Solun salamointi-intensiteetti oli tuskastuttavan laiska, salamoita noin 2-3 minuutin välein.

 

Kello näytti iltakahdeksaa ja totesimme tutkakuvista popcorn-solujen olevan jo toinen virtaushaara haudassa. Niinpä otimme kurssin takaisin etelään. Kesän ensimmäinen chase tarjosi varsin haasteellisen jahtaussään, minkä vuoksi saaliskin jäi odotetun laihaksi. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa…

 

Valokuvat

03.07.2003 klo 07:40 – Helsinki

Okluusiorintaman edessä näkyi aamuvarhaisella lupaavan oloisia tappi-cumuluksia.

03.07.2003 klo 17:55 – 5-tie Mikkelin itäpuolella

Pilvisäteitä pienen kuuropilvien yllä.

03.07.2003 klo 18:42 – Haukivuori

Ensimmäisen solun perässä tuli toinen, jonka ulosvirtaus heilutteli puita iloisesti.

Kuva: Ari Laakso

03.07.2003 klo 18:50 – Haukivuori

Saderintaman etureunan lähestyessä huomasimme lähes yläpuolella olevissa riekaleissa selvän pyörteen, joka kiersi muutaman minuutin ajan sekoittuen sitten pilvimassaan.

Kuva: Ari Laakso

03.07.2003 klo 19:09 – Haukivuori

Pilven pohjan riekaleet näyttivät otollisilta vaikka minkälaiselle kehitykselle, mutta shearin puuttuessa kokonaan tiesimme olla odottamatta ihmeitä.

Kuva: Ari Laakso

03.07.2003 klo 21:33 – Haukivuori

Paluumatkalla kuvattavaa tarjosivat enää kirkkaahkot sateenkaaret.

Kuva: Ari Laakso