Ajankohta	Reitti	Kesto	Osallistujat
7.7.2005 klo 11.00-20.30	Mäntsälä-Hyvinkää-Nummi-Somero-Torro-Karkkila-Vihti-Mäntsälä	8,5h / 332 km 5 h / 260 km	A-J Punkka, Sakari Nummila / Ari Laakso, Sue Reyes
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
MLCAPE 200-700, LI 0…-3, 0-6 km shear alle 10 m/s. Iltapäiväpainotteisia lyhytikäisiä ilmamassaukkosia.		Vyörypilvet Somerolla ja Forssassa, salamointi parhaimmillaan hieman reilut 10 iskua minuutissa, “turbulenttia” pilvenpohjaa

 

Säädata

7.7.2005 klo 18:00 – CAPE-ennuste

7.7.2005 klo 03:00 ja 15:00 – Jokioisten luotaus

7.7.2005 klo 17:05 – Satelliittikuvaa kohdealueelta

7.7.2005 klo 17:50-18:05 – Tutkakuvaa kohdealueelta

7.7.2005 klo 17:30-18:30 – Maasalamat kohdealueella

Tarina

Kolmas perättäinen heikkojen ukkosten kesäkuu ajoi HLCL-tiimin samantapaiseen kauden avaukseen kuin vuotta aiemmin. Heikon yläselänteen alle usean päivän aikana kertynyt kosteus antoi chasepäivälle lupauksia iltapäiväukkosten syntymiselle Päijänteen länsipuolella. Tuuliprofiili oli kuitenkin jälleen kerran lohduttoman vaisu ja odotettavissa oli siis viime vuosilta tutuksi tullutta epätoivoista sompailua pitkin Suomen teitä popcorn-konvektion tahdittamana.

 

Pitkän ja hartaan säädatan analysoinnin jälkeen jäsen A-J teki päätöksen chaselle lähdöstä edellisenä iltana. Chase-päivän aamuna ensimmäiseksi tukikohdaksi valikoitui ykköstien ja Hanko-Porvoo tien risteys. Tiimi lähti reissuun varsin laihalla miehityksellä, johon kuului jäsen A-J:n lisäksi vain vierailija S.

 

Keskipäivän paikkeilla koko läntinen Suomi oli vielä tyhjillään ukkosista. Tukikohdan huoltoasemalla parin dallas-pullan, jäätelön ja tutkadatatsekkauksen jälkeen bustola-peikko alkoi kummitella bongareiden mielessä. Jostain mystisestä syystä lämpötila ei jaksanut nousta 24-25 asteeseen, joka olisi kohdealueella vaadittu ukkoskehityksen käynnistymiseen. Vihdoin noin klo 14 merituulirintama jaksoi rannikon läheisyydessä potkaista pilventöppyrät läpi 5 kilometrin korkeudella olevasta stabiilista kerroksesta.

 

Iltapäiväkahden ja -kolmen välillä merituulirintaman ukkoset äityivät yllättävän kiivaaseen salamointiin. Samaan aikaan tiimi rullasi itsensä Nummi-Pusulan kautta Somerolle ja kärvisteli siellä auringonpaisteessa cirrus-pilvien alla odottaen taivaalle edes pieniä kumpiaisen raatoja. Jäsen A oli livistänyt työpaikalta ja saapui Suensa kanssa pian ihailemaan kaukana länsitaivaalla näkyvää ukkospilviseinämää. Odottamiseen tuskastunut tiimi sai kuitenkin pian toivoa paremmasta, kun sisämaan lämmin ilma alkoi houkutella ukkoskuuroja kohti kaakkoa.

 

Pitkällisen neuvonpidon jälkeen katseet käännettiin kohti Koskea. Someron ja Kosken puolivälissä tiimi keräsikin plakkariin ekat tumman pilviseinämän murahdukset ja purkauskanavat. Kuuroalueen itälaita oli kuitenkin nopeasti menettämässä voimiaan ja lyhyen ulkonasaapasteluhetken aikana viimeisetkin mielenkiintoiset pilvenrakenteet sulivat sateen sekaan. Luoteesta raahusti hitaasti kuitenkin uusia ukkossoluja suoraan kohti ja päätös popcorn-shakin seuraavasta siirrosta oli tehtävä nopeasti.

 

Kehnon tieverkon ja sateen alle jäämisen uhkan vuoksi kahden menopelin autokunta “pakitti” takaisin Somerolle ja lähti etenemään kohti Forssaa. Torron kansallispuiston paikkeilla osoittautui, että reittivalinta oli osunut nappiin. Puiden lomasta vilkkui hyvin tumma luoteishorisontti ja mikä parasta, ukkossolun etureunassa näytti olevan valokuvauksellista rakennetta. Kansallispuiston jälkeen ensimmäinen isompi peltoaukea suorastaan pakotti pysähtymään. Kesän vyörypilvikausi korkattiin auki, joskin näkymä ei vielä ollut mitenkään päätä huimaava. Selvästi yltyvä salamointi kuitenkin kompensoi mukavasti vyörypilven vaatimattomuutta.

 

Pari kilometriä ja muutama minuutti Forssaan päin teki ihmeitä vyörypilven rakenteelle. Pilvi kasvoi pituutta ja sen keskiosaan muodostui ammollaan oleva valaan kita (whale’s mouth). Samaan aikaan pohjoistaivaan matalalla laahaavat pilvenriekaleet alkoivat houkutella luokseen. Salamointi oli yltynyt jo useisiin iskuihin ja jyrinöihin minuutissa ja alkoi olla jo varsin vertailukelpoisella tasolla edelliskesien päiväjahteihin verrattuna. Kidan napsahtaessa kiinni tiimi jatkoi nenät auton tuulilasissa kohti Forssaa.

 

Kuin tilauksesta kaakkoon vievä kakkostie tuli vastaan täsmälleen samalla hetkellä, kun ensimmäiset isot sadepisarat liiskautuivat tuulilasiin. Kilometrin-parin jälkeen autokunta pääsi sateen alta karkuun ja kiitti jälleen kerran lounaisen Suomen valtaelinkeinon aiheuttamia aukkoja Suomen laajoihin metsiin. Peltoaukea tarjosi aitiopaikan tarkkailla kiivaasti salamoivaa ja edellään valokuvauksellisia pilvenrakenteita puskevaa ukkospilvien rypästä. Kumahtelu taustalla oli lähes jatkuvaa ja tuikahduksia pilven sisällä ja pilvestä maahan näkyi jo toistakymmentä minuutissa. Muutama moninkertainen tukevahko maasalama sai aika-ajoin neljän hengen innostuneen yleisönsä hihkumaan. Kameran sulkimet raksuttivat tiuhaan tahtiin, mutta lopulta sateen saapuminen pakotti tiimin perääntymään muutaman kilometrin.

 

Sukellus pois sateen alta oli jälleen helppo ja uusi peltoaukea löytyi nopeasti. Tässä vaiheessa pilven hienorakenne alkoi kadota, mutta pilviryppään sähköisyys tarjosi yhä silmänruokaa. Pellonlaitaan stoppaamisen jälkeen jyrähtelyt alkoivat muuttua räsähtelyksi ja salamat keihästivät Forssan maaperää aivan peltoaukean takana. Sormet etäällä autoradiosta ja auton korista tiimi odotteli jännittyneenä mahdollista close callia. Loppujen lopuksi lähin salama läimäytti suoraan edessämme noin kilometrin päähän. Sade alkoi yltyä ja autokunta karautti jälleen takaisin kakkostielle.

 

Vähitellen hiipuva salamoiden välke takalasissa tiimi yritti vielä kerran päästä sateen etupuolelle. Ikääntynyt ukkoskuurorypäs oli kuitenkin nakannut viimetöikseen kunnon hydrometeoriryöpyn alasinosaansa ja heikon sateen alta karkaaminen osoittautui hankalaksi tehtäväksi. Sen lisäksi säätutka kertoi pienen vahvistuvan konvektiosolun tekevän kakkostien suuntaista sarvea kuuroryppääseen. Karkkilan paikkeilla peltoaukeat kävivät vähiin ja sade yltyi. Vasta lähempänä Vihtiä sade hellitti, mutta niin teki salamointikin.

 

Viimeisellä taukopaikalla kotimatkaa suunnittelevaa tiimiä ilahdutti vielä hiipuvan kuuroalueen etureunan pilvimuodostelmat. Taivas muuttui turbulentiksi ja tarjosi nähtäväksi valokuvauksellista vyömäistä pilvirakennetta. Viimeinen piristävä yksityiskohta oli pilvenpohjassa näkynyt anti(!)syklonaalinen pyörre. Actionin hiipumista oli lopulta todistamassa peräti neljä autokuntaa.

 

Päivän havaintosaldo oli meteorologiset reunaehdot ja alkuiltapäivän hiljaiset tunnit huomioon ottaen yllättävän laadukas etenkin salamoinnin osalta. Jälkiviisautena voi sanoa, että tuurilla on kiistämättä tämäntapaisena päivänä erittäin suuri vaikutus lopputulokseen. Joka tapauksessa, kesän 2004 huono-onniset rämpimiset pitkin Suomenmaata unohtuivat kerralla. Tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti yöukkoskauden sesonkia…

 

Valokuvat

7.7.2005 klo 17:48 – Somero

Pilven etureuna oli jo mennyt hiukan vierestä ohi, mutta sivustakin katsottuna se roikotti alimpia rönsyjään varsin matalalla.

kuva: Ari Laakso

7.7.2005 klo 17:51 – Somero

Tämän parempaa “vyörypilveä” ei reissulla nähty, tämäkin puikula syntyi menosuuntaan nähden pilven oikealle puolelle, ja jäi sen takia vaisuksi.

kuva: Ari Laakso

7.7.2005 klo 17:51 – Torro

Valaankitaa suomalaisittain

7.7.2005 klo 18:02 – Forssan kaakkoispuolella

Epämääräisiä hampaita eturintamassa.

Kuva: Ari Laakso

7.7.2005 klo 18:08 – Forssan kaakkoispuolella

Mielenkiintoisten alapilvirakenteiden lisäksi salamointi oli tässä vaiheessa melko intensiivistä.

7.7.2005 klo 18:08 – Forssan kaakkoispuolella

Perinteinen köyhän miehen päiväsalama.

Kuva: Ari Laakso

7.7.2005 klo 18:18 – Forssan kaakkoispuolella

Yksi parhaista kennolle tarttuneista päiväsalamoista. Iskuista moni oli sopivasti moninkertaisia, että heti välähdyksen nähtyään kun painoi liipaisinta, seuraavat kerrannaisuudet saattoi vielä saada talteen.

Kuva: Ari Laakso

7.7.2005 klo 19:14 – Vihti

Ajoimme pitkän matkaa kuvassa näkyvän saderintaman alla ja pääsimme vihdoin sen etupuolelle. Tässä vaiheessa se ei kuitenkaan juurikaan enää salamoinut.

Kuva: Ari Laakso

7.7.2005 klo 19:19 – Vihti

Henkitoreissaan kamppaileva mörkö luo viimeisen silmäyksen Lounais-Suomen peltomaisemiin.

7.7.2005 klo 19:21 – Vihti

Viimeisellä pysähdyspaikalla todettiin vielä tutkadatoista sama mikä näkyi taivaaltakin, aktiivisuus oli jo hiipunut.

Kuva: Ari Laakso