MLCAPE 1000+ J/kg, 0-6 km shear 20-25 m/s, MIXR500m 12-14 g/kg. Raju CAPEn ja tuuliväänteen kohtaaminen, missä odotettavissa vaaraa aiheuttavia ukkospilviä ja hyvin järjestäytynyttä konvektiota.
Erittäin näyttävä vyörypilvi ja noin 20 m/s puuskat kolmeen kertaan. Melko tiheää pilvisalamointia ja muutamia näyttäviä “alasinryömiäisiä”. Valokuvattu sähkölinjoista lähtevän valokaaren välähdys.
Säädata
9.8.2010 klo 00 GFS-mallin ennuste. Ylärivi vasemmalla: Värein 500 metrin keskimääräinen vesihöyryn sekoitussuhde (g/kg). Ylärivi oikealla: Värisävyin mean-layer CAPE(J/kg), punaisin viivoin 0-6 km tuuliväänne (m/s). Alarivi vasemmalla: 300 hPa lämpötila värein, tuulivektorit ja korkeus mustin viivoin. Alarivi oikealla: 850 hPa lämpötila värein, tuulivektorit ja korkeus mustin viivoin.
Jokioisten luotaukset 8.8.2010 klo 03 (punainen) ja 15 (musta).
Säätutka-animaatio 8.8.2010 klo 21.10-23.30 (jahtaajan sijainti merkitty valkoisella pallolla).
Tarina
Joitain vuosia sitten mietin, minkälaisia kesäpäiviä Suomessa on ollut lähihistorian kuumimmissa ilmamassoissa. ”Kasipuolikkaan” lämpötilat (lämpötila reilussa kilometrissä) kohoavat yleensä päivänä-parina vuodessa +15 asteen tuntumaan ja muutaman kesän välein tämän yläpuolelle. Näistä lukemista 30 asteen ylitys maanpinnan tuntumassa on mahdollista. Tämä kesä oli kuitenkin jotain aivan muuta – raja murskattiin useana päivänä, ja pariin otteeseen päästiin ”kasipuolikkaassa” uusiin ennätyslukemiinkin, noin +20 asteeseen. Ensimmäinen näistä puserruksista päättyi Asta-rajuilmaan ja toinen näytti tuovan sunnuntaiksi 8. elokuuta jotain nähtävää myös Uudellemaalle. Kuuman ilmamassan reuna oli edennyt varsin pitkälle länteen ja pohjoiseen, missä myös pääosa ukkosien tarvitsemasta kosteudesta piti majaansa. Sunnuntaiksi kylmä rintama oli kuitenkin vyöryttämässä kosteaa vyöhykettä etelästä Suomeen.
Jahdin suunnittelu alkoi jo edellisenä päivänä massiivisen Lahja-rajuilman mellastamista hämmästellen. Suunnittelun vaikeutena oli Suomen oloihin suorastaan käsittämätön rajakerroksen paksuus ja kuumuus, mikä muodosti iltapäiviksi vahvan ukkospilvikehitystä estävän ”lämpötulpan”. Jo aiemmat päivät olivat osoittaneet, että rytinä saattaa alkaa vasta illalla ja rajautua kehäksi kosteimman ilmamassan alueelle. Edeltävänä iltana mallit ounastelivat, että ukkospilvikehitys purskahtaisi käyntiin Viron länsiosassa, josta pilvet saapuisivat Helsingin ja Turun välille myöhään illalla. Vaikutti, että aikaisemmin voisi olla jotain tiedossa vielä lännempänä, mutta päätin keskittyä etelästä mahdollisesti nousevan ”mörön” kyttäämiseen.
Jahtipäivän edetessä iltapäivän puolelle Satakunnan ja Pirkanmaan rajamaille putkahti varsin nopeasti äkäisen oloisia konvektiosoluja. Tutkadatassa nämä näyttivät melkoisilta hirviöiltä ja enteilivät jääsadetta Tampereen länsipuolelle. Hieman tämän jälkeen myös Baltian puolella alkoi kuplia, mutta ehkä odotettua hieman idempänä. Soittelin työvuorossa olleelle Paavolle, joka ennusteli Baltian möhkäleen osumista jopa pääkaupunkiseudulle. Päätinkin ottaa tämän jälkeen aseman itäisen ja läntisen vaihtoehdon välimaastosta ja suunnata Forssaan. Matkalla pirauttelin Uudenmaan chasemoottorimarssin omalle meteorologille Paulille, jolla olikin jo uutisia Sastamalan rakeista.
Stoppasin lopulta Forssaan ja ihmettelin Pirkanmaan jättipilviä – metsäpalosavut ja kostean ilman autereisuus leikkasivat näkyvyyttä niin rajusti, ettei pilvistä näkynyt kuin huipuista kalpeita haamuja. Samaan aikaan Baltian monsteri alkoi olla jo hyvin Suomen tutkien näkymässä. Suomen puolelle oli jyräämässä puhdasverinen ja siististi organisoitunut ukkospilvijärjestelmä (MCS). Säätutkalla katsottuna siinä näytti olevan tuulisia piirteitä. Salamadatassa näkymä ei ollut kovin erikoinen – itse asiassa salamointi oli järjestelmässä pikemminkin hyytymässä. Oli aika tehdä korjaava liike kurssiin ja lähteä asettautumaan MCS:n reitille.
Karkkilan kohdilla läppärin vilkaisu kertoi, että MCS oli saavuttanut Viron rannikon. Samalla kuin taikaiskusta salamointi suorastaan räjähti uudelleen käyntiin. Nyt kartalta piti ruveta hakemaan sopivia peltoaukeita jo aivan tosissaan. Monsterin liikerata näytti siltä, että Tampereen tai Lahden motari voisi tarjota mahdollisuuden pysyä vähän aikaa mukana kyydissä. Suomenlahdelle päästyään MCS:n etureuna alkoi uhkaavasti pullistua ja jo ennestään hengästyttävä liikenopeus kasvaa entisestään. Lopulta havaintopaikan valinta osui Hyvinkäälle, mahdollisimman lähelle moottorien liittymää. Pienen hakemisen jälkeen etelään avautui mukava peltomaisema, jonka yllä taivas jo lupaavasti tummui – sillä kellonlyömällä ”täydellinen myrsky” oli saapunut Helsinkiin noin 90 kilometrin tuntivauhdilla.
Näkymä peltoaukealla oli jokseenkin hämmentävä. Pohjoinen taivas hohti metsäpalosavujen värittämänä hehkuvan punaisena ja eteläinen taivas mustui jokseenkin piirteettömänä seinämänä. Näiden välillä näkyi pilvien lomasta häivähdys oppikirjamaista ”accasta”. Alueen etureunan puhkuttua vasta 20 kilometrin etäisyydelle alkoi synkeästä seinämästä kuulua murinaa ja näkyä etäisiä välähdyksiä. Kamerat olivat olleet jo tovin valmiina, mutta pienehköstä etäisyydestä huolimatta taivas ei juurikaan tarjonnut kuvattavaa. Vasta noin kymmenen kilometrin etäisyydeltä tummuvalle taivaalle alkoi piirtyä kielekepilven hahmo. Vähitellen myös salamoiden tuike ja valoisuuden väheneminen sallivat aloittaa salamoiden kaappausyritykset kameralla. Muutamassa minuutissa kävi ilmi, ettei tällä kertaa ollut kyse mistään epämääräisestä b-luokan pilvimakkarasta, vaan a-luokan kielekepilvestä. MCS:n etureunaa kehystävä ”aura” puski eteenpäin valtavalla nopeudella yllään kokonaisuuden kruunaavat ”laminaariset” renkaat. Salamoiden välke tapahtui kuitenkin harmillisen paljon pilvien sisällä ja maahan eksyneitä haaroja näkyi vain muutamia minuutissa.
Vyörypilven tullessa päälle etelän suunnalta alkoi kuulua uhkaavaa suhinaa – puuskarintama antoi ensimerkin saapumisestaan. Rauhallinen ja tyyni ilta vaihtui hetkessä voimakkaisiin 10-15 m/s tuulenpuuskiin, joita kesti pari minuuttia ennen ensimmäisiä saderipsuja. Sateen alkaessa tuuli voimistui entisestään ja alkoi vetää pellonreunakoivuja kunnolla luokille. Tässä vaiheessa päätin suojata itseni ja kuvausvälineet. Auto sattui kuitenkin olemaan poikittain tuuleen nähden ja saatoin kuvata suojanpuolen ikkunasta tuulessa tempoilevia koivuja. Tuuli vavisutti autoa ja piiskasi kullankeltaiselta viljapellolta hiekkaa(?) auton kylkiin ja lopulta myös avonaisesta ikkunasta sisään. Tässä vaiheessa tuuli oli hetkittäin arviolta 20 m/s.
Voimakkaamman sateen alkaessa oli aika suunnata moottoritielle. Ensin oli kuitenkin otettava riski ja ajattava huojuvan koivukujan läpi asfalttitielle. Kuja oli täynnä roskaa ja irronneita oksia, mutta ei onneksi mitään matkanteon katkaisevaa. Parissa minuutissa auto oli motarilla nokka kohti Tamperetta. Edessä näkyi näyttävää valaankitaa ja tien reunoilla syöksyvirtaus riipi edelleen puiden oksia. Välillä tuuli tarttui myös autoon puskien sitä voimakkaasti sivuun. Ilmeisesti motarit ovat suhteellisen runkoturvallisia, mutta en osannut ajatella oksaturvallisuutta. Riihimäen paikkeilla sain tästä muistutuksen ison oksan kolahtaessa auton keulaan. Ohituskaistalla maannut käkkyrä oli kuitenkin vielä isompi ja olisi saattanut tehdä autoon vahinkojakin.
Kovan ratista rypistämisen jälkeen vyörypilvi alkoi olla jälleen pään päällä. Jotta tuulen ja vyöryn voisi kokea uudelleen, etäisyyttä oli kuitenkin saatava lisää. Lisäksi oli toistamiseen löydettävä sopiva pysähdyspaikka motarin läheltä. Lopulta sellainen löytyi Janakkalan liittymän läheisyydestä – nopeasti auto parkkiin ja kameran suljin uudelleen laulamaan. Salamat tuikkivat edelleen harmillisen paljon pilvissä. Jo parin minuutin kuluttua pysähdyksestä tuuli alkoi voimistua ja ryntäsi tovi myöhemmin paikalle vähintään samalla voimalla kuin Hyvinkäällä. Taivasta vasten juuri ja juuri näkyneistä puiden silhueteista näki, kuinka rungot joutuivat nyökkäilemään rajusti ukkospuuskan voiman edessä. Läheinen liikennemerkki vapisi edestakaisin ja välillä metsästä kuului teräviä risahduksia. Heti pysähdyksen jälkeen huomio kiinnittyi outoihin, vain hieman puiden latvojen yläpuolella näkyneisiin valon tuikahduksiin. Parin tuikun jälkeen tajusin, että valo on peräisin sähkölinjoille putoavista oksista ja linjoille kaatuvista puista. Vasta kotona kuvasaalista peratessa huomasin, että yksi välähdyksistä oli tarttunut kameran kennolle (kuva alla). Lieneekö ensimmäinen laatuaan oleva kuva Suomessa?
Tuulen voima pakotti nojautumaan eteenpäin, ja puhuri puhalsi ajoittain niin, että usean sadan kilometrin ajosta ryvettynyt bongari ei malttanut olla hihkumatta. Tämä oli ehkä rajuin ukkospuuska, missä olin ollut vuodesta 2003 alkaneiden reissujen aikana. Siksi ei ollut kovinkaan raastava päätös lähteä jatkamaan matkaa motarille ja kohti Tamperetta – tätä oli pakko saada lisää. Nopea vilkaisu dataan kuitenkin osoitti, että salamoinnin painopiste alkoi Hämeenlinnan tienoilla erkaantua länteen kaartuvalta motarilta. Päätin silti yrittää bow echon kylkeen asettautumista. Lopulta sateen eteen pääseminen vaati porhaltamista aina Valkeakosken liittymään asti, mistä oli mukavan lyhyt matka Sääksmäen silloille.
Silloilta avautui järvinäköala juuri oikeaan suuntaan. Salamoiden välke ja muutamat pitkään valotetut ruudut paljastivat nopeasti, että myös bow echon kyljessä oli näyttävä vyörypilvi. Tuikahduksia näkyi edelleen useita minuutissa ja kerran-pari minuuttiin maasalama kurkkasi esiin vyöryn alta. Tälläkään katselupaikalla ei tarvinnut kovin montaa minuuttia olla, kun korviin alkoi kantautua etäinen tuulen suhina. Puuskarintama oli saapumassa kohdalle kolmatta kertaa kahden tunnin aikana. Tuuli sai nopeasti järven pinnan ”kiehumaan” ja pakotti pitämään tiukasti kiinni kameran jalustasta. Matkalla etelärannikolta Pirkanmaalle tuulen voima ei ollut kovin paljon hyytynyt, vaan jakaus kääntyi jälleen selkäpuolelle arviolta 15-20 m/s puuskissa. Vähittäinen sateen voimistuminen pakotti lopulta suojautumaan autoon. Samalla salamointi tuntui etääntyvän itäpuolitse kohti pohjoista.
Nopea läppärin ja kartan vilkaisu kertoivat, että jahti oli päättymässä ukkosalueen nopean etenemisen ja jahtiin sopimattoman tieverkon vuoksi. Valkeakoskella harhaillessa puhelin pirahti ja paikallinen ”chase-veteraani” Haukkovaara oli kenties aavistanut sijaintini. Olli oli vähän matkan päässä peltoaukiolla ottamassa maasalamoista lähes suoria osumia. Jahti päättyikin peltoaukiolle MCS:n tasaisen sateen alueen ”alasinmatosia” Ollin kanssa ihmetellessä. Paluumatka kotiin kulki sammuneiden katuvalojen alta oksia ja kaatuneita puita väistellen. Olihan melkoinen kolmetuntinen – adrenaliiniryöppy yritti pitää nukkumatin loitolla vielä seuraavana päivänäkin.
Valokuvat
8.8.2010 klo 21.38 Hyvinkää
MCS:n vyörypilvi oli yksi komeimmista (ellei komein) tähän mennessä näkemistäni. Vyöry tuli näkyviin kunnolla vasta alle 10 km etäisyydeltä. Kuvien aikaleimat kertovat, että tästä pään päälle vyöryllä kesti vain 2 minuuttia.
8.8.2010 klo 21.40 Hyvinkää
Maasalamoita oli vähän ja tämä oli lyhyen kuvaussession komeinta antia. Tämä maapaukku näkyy myös ao. videon loppupuolella. Illan hämy tarjosi mahdollisuuden jo noin 10-20 sekunnin valotuksiin.
8.8.2010 klo 21.41 Hyvinkää
Pian tämän kuvan jälkeen sade ja tuuli ajoivat auton suojiin, ja etureunan jahti alkoi motaria pohjoiseen.
8.8.2010 klo 22.13 Janakkala
Sylvi puhaltaa toistamiseen päin näköä reilun puolen tunnin ajon jälkeen. Havaintopaikan pimeys paljasti useita sähkölinjojen katkeamisesta aiheutuneita valon välähdyksiä. Onko tämä ensimmäinen valokuvattu välähdys Suomessa?
8.8.2010 klo 22.16 Janakkala
Yksi harvoista maasalamoista valaisi komeasti pilvenpohjan. Tässä vaiheessa tuuli alkoi olla ylimmillään ja reipotti lähimetsää kunnolla.
8.8.2010 klo 22.43 Sääksmäen sillat
Jälleen puolisen tuntia vauhdikasta ajoa motarilla ja Sylvi tervehtii jahtaajaansa kolmannen kerran. Vyörypilvi pysyi hienosti kasassa koko matkan, joskin tässä vaiheessa sitä ei enää paljaalla silmällä erottanut kuin hetkittäin salamoiden valaistessa pilviä.
8.8.2010 klo 22.49 Sääksmäen sillat
Puuskat rypyttävät Vanajaveden pintaa. Ukkospuuska vetää jakauksen taakse kolmatta kertaa. Salamoinnin painopiste lipuu nopeasti havaintopaikan itäpuolitse pohjoiseen. Jahti on päättymässä Sylvin raivoisan vauhdin ja tieverkon asettamien rajoitteiden vuoksi.
