9.7.2011 Kaarikaiun nielaisema | myrskyvaroitus.com chase-blogi

Ajankohta	Kesto	Osallistujat
9.-10.7.2011 klo 14-02	12h / 677 km	A-J Punkka
Ennuste kohdealueelle	Merkittävimmät havainnot
MLCAPE 1000+ J/kg, 0-6 km shear alle 20 m/s, MIXR500m 10-13 g/kg. Heikohkosti järjestäytyneitä paikoin tuulisia ukkoskuuroja.	Neljä eri vyörypilveä, joista kaksi viimeistä melko näyttäviä. Rankkaa sadetta vaakasuoraan, 5-10 mm rakeita, kaarikaiun puhkaisu ja heikko syöksyvirtaus, näyttäviä moninkertaisia maasalamoita.

Säädata

9.7.2011 klo 18 GFS-mallin ennuste. Ylärivi vasemmalla: Värein 500 metrin keskimääräinen vesihöyryn sekoitussuhde (g/kg). Ylärivi oikealla: Värisävyin mean-layer CAPE(J/kg), punaisin viivoin 0-6 km tuuliväänne (m/s). Alarivi vasemmalla: 300 hPa lämpötila värein, tuulivektorit ja korkeus mustin viivoin. Alarivi oikealla: 850 hPa lämpötila värein, tuulivektorit ja korkeus mustin viivoin.

Säätutka-animaatio 9.7.2011 klo 14.00-21.00 (jahtaajan sijainti merkitty valkoisella pallolla).

Tarin

Lauantain jahdin alkuasetelmat olivat jälleen kerran haastavat. Läntisen Suomen ylle oli asettumassa kapeahko kostean ilman vyöhyke, kun samalla tuuliväänteet olivat melko säälittäviä eikä ilmamassan lämpimyyskään ounastellut yläinversion kestävän kovin pitkään. Hienohilaiset mallit ennustelivatkin ukkospilvien tulvahdusta taivaalle jo keskipäivän tienoilla ja aktiviteetin vähittäistä siirtymistä kohti itää ja koillista. Päivä lähti lähes käsikirjoituksen mukaisessa aikataulussa käyntiin. Suunnitelmana oli siirtyä ukkospilvien tahdittamana hiljalleen Etelä-Pohjanmaalta kohti koillista.

Päivän ensimmäinen lupaava ukkospilvien ryhmittymä muodostui maan lounaisosaan. Se otti vähitellen nauhamaisen muodon ja alkoi vääjäämättä rynniä kohti suunniteltua päämäärää. Ongelmaksi muodostui kuitenkin heti alkuunsa orastava ”kuplinta” Pohjanmaan suunnalla. Suuntasin tästä huolimatta korkeutta nopeasti ottavien kumpupilvien alta Jalasjärven suuntaan. Matkalla säätutka alkoi antaa viitteitä, että lounaasta lähestyvän kuuronauhan ulosvirtaus oli harppaamassa pois sateen reunasta. Samaan aikaan myös idästä oli liukumassa paikalle heikko, toisen sadekuuroalueen ulosvirtaus.

Lyhyen tuumaustauon jälkeen ulosvirtausten kohtaamisalue alkoi vähitellen hahmottua. Ajelin Jalasjärveltä etelään Koskueen kylään. Auton lämpömittari näytti, että yksikään ukkoskuuro ei ollut vielä ehtinyt paikalle ruokailemaan. Peltoteillä suhailemisen jälkeen löytyi viimein näkymä yli peltojen ympäröimän pienen järven. Taivas oli jo melko runsaassa pilvessä ja lännen suunnan horisontista alkoi pilkistää vaatimatonta vyörypilven aihiota. Selän takana idässä olevat sadekuurot muuttuivat hiljalleen murahteleviksi. Synkkenevä taivas ja seisova ilma yhdessä pian yhteen ”kolahtavien” ulosvirtausten kanssa loivat tunnelman, että kohta on pakko tapahtua jotain.

Lännestä saapuva vyörypilvi alkoi vähitellen ottaa parempaa muotoa ja päätin laittaa videokameran ikuistamaan tilannetta. Taivaalla alkoi jo näkyä muutamia välähdyksiä, mutta tovin päästä vyörypilvi haihtui eteläpäästään surkean näköisiksi alapilviriekaleiksi. Samalla luoteinen taivas kumahteli ja synkkeni lupaavasti. Ulosvirtausten kohtaamisen seuraukset alkoivat vähitellen konkretisoitua. Jyrähdysten houkuttamana ajelin pari kilometriä kolmostietä pohjoiseen. Tässä vaiheessa näyttävät negatiiviset maasalamat halkoivat jo uhkaavasti peltomaisemaa. Laitoin auton nopeasti parkkiin ja aloin hämmästellä komeaa (tai pitäisikö sanoa komiaa) salamointia sekä uutta vyörypilven tynkää. Hetken kruunasi alapilvien muodostama feikkitrombi pohjoisessa horisontissa. Salamadata näytti, että Kurikka oli joutumassa melkoisen salamapommituksen kohteeksi (salamointitiheys oli itse asiassa tässä solussa koko maassa päivän suurin). Myös säätutka tuki havaintojani ja osoitti, että kirein dBZ-gradientti nökötti juuri nenäni edessä.

Ukkoskuurorypäs alkoi kuitenkin vähitellen menettää voimiaan, mistä seurasi ankara pohdinta, kuinka päästä Seinäjoen ohi saamatta minkäänlaista kontaktia meneillään oleviin Tangomarkkinoihin. Koska idän puolella olevat ukkoskuurotkin näyttivät voimistuvan, päätin ajaa tuloreittiä takaisin. Koukkaus osoittautui onnistuneeksi, koska ukkoskuurorypäs ajautui lopulta pohjoisessa olevien konvektiosolujen taakse ja heikkeni. Matka itään oli siis alkanut, tavoitteena päästä itäisten ukkoskuurojen etupuolelle. Tämä olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä pirstaleisen ”ukkoskuurokentän” muodostama epämääräisellä tavalla yhtenäinen ulosvirtaus ajoi parhaan aktiivisuuden aluetta melko nopeasti koilliseen.

Matka jatkui Kuortaneen, Lehtimäen ja Soinen kautta kohti Karstulaa. Hieman ennen Karstulaa sattui jahdin miellyttävin yllätys. Etelästä hiipinyt melko pienikokoinen ukkoskuurorypäs oli kyhännyt eteensä näyttävän vyörypilven. Pilvikieleke kurkkasi täysin yllättäen pienen metsäaukion kohdalla puiden lomasta. Huomattuani tämän ensimmäinen ajatus oli luonnollisesti keskisuomalaiselle chase-helvetille ominainen puuränni. En siis todennäköisesti saisi pilvikaunokaisesta yhtään kunnollista kuvaa. Aikaa meni kuitenkin korkeintaan minuutti, kun juuri oikeassa suunnassa avautui järvimaisema. Eikä siinä vielä kaikki – oikealle kääntyi tie, joka vei parkkipaikalle, josta puolestaan pääsi järvenrantaan. Tilanteen kruunasi rannassa ollut laituri ja näköala juuri oikeaan suuntaan. Tätä seurasi pari minuuttia ankaraa kuvaamista ja jyhkeän vyörypilven ihailua. Muutaman minuutin päästä tuulensuhina järvenselän suunnasta alkoi voimistua ja kielekepilvi rantautui havaintopaikalle.

Järvirantastopin jälkeen ukkoskuuroalueen etureunan jahtaaminen jatkui. Tieverkko ei kuitenkaan tällä kertaa ollut jahtaajan puolella. Matka jatkui hiekkateitä ja mutkaisia asfalttiteitä pitkin. Kiivain salamointi oli luisunut jo Kivijärven ja Kinnulan välimaastoon ja näytti selvältä, että tämän eteen ei ollut muuta reittiä kuin coren kautta. Ytimen reuna tuli vastaan Kivijärvellä ja ropsautti välittömästi reissun ainoat rakeet konepellille. Kinnulan lähestyessä sade yltyi ja salamat alkoivat vähitellen paukahdella kilometrin-parin etäisyydellä.

Kinnulan jälkeenkin tieverkko haittasi etureunan tavoittamista, kun matka jatkui suoraan rankimmassa sateessa. Näkyvyys huononi huononemistaan ja rungot puurännin reunamilla alkoivat huojua pahaenteisesti. Pian vesi tulikin melkoisina ryöppyinä vaakasuoraan ja maisema harmaantui entisestään. Tunnelma alkoi muistuttaa etäisesti viime kesän rajuilmoista talteen saatua videomateriaalia. Vähitellen huomio alkoi kiinnittyä tien vasempaan reunaan, josta puut voisivat kaatua tielle. Läppärin datayhteys oli mennyt poikki, mutta pikapäivitys kännykän kautta osoitti, että matka eteni pienimuotoisen kaarikaiun alla.

Viimein Lestijärven jälkeen pitkä hivutustaistelu kaarikaikua vastaan alkoi kääntyä voitoksi, kun paksuin pilvimassa jäi taakse. Matka eteni Toholammille eikä tieverkko edelleenkään antanut nopeaa mahdollisuutta päästä parhaille näköalapaikoille. Matalalla roikkuva alapilvimassa vilkkui kuitenkin houkuttelevasti puunlatvojen yläpuolella. Toholammin ja Sievin välinen tieosuus oli viimeinen mahdollisuus päästä vähitellen hiipuvan kaarikaiun eteen. Edessä oli kuitenkin toivotonta puuränniä – kunnes juuri sopivalla kohdalla avautui näkymä yli turvesuon. Kaiken lisäksi suon laitaan pääsi nopeasti autolla.

Puunlatvojen yltä hahmottui juuri ja juuri harmaa rullapilven reuna. Suon laidassa oli kymmenisen metriä korkea turvekasa, jonka päälle lähdin kameran kanssa katsomaan tarkemmin tilannetta. Kasan päältä eteen nousikin varsin näyttävä vaalean harmaa rullapilvi. Salamointi oli melko laiskaa, mutta tätä kompensoi lähes oppikirjamainen esimerkki rullapilvestä. Pilvimakkara vyöryi melko nopeasti kohdalle, ja paikalle marssiva ulosvirtaus ilmaisi jälleen itsensä lähestyvänä puiden suhinana. Otsaan napsahtelevat suuret sadepisarat ajoivat pian alas turvekasan päältä. Paikalta lähtöä hidastivat hieman kuivaa turvetta täynnä olevat kengät. (On muuten aika vänkä tunne, kun paljas jalka muhii vähän aikaa kuivassa turpeessa)

Rullapilvi näytti nopeasti etääntyvän emopilvestä, mikä merkitsi jahdin päättymistä ainakin toistaiseksi. Ainoat voimissaan olevat ukkoskuurot olivat reilun matkan päässä koillisessa ja niinpä päätin jättää ne rauhaan. Ajelin vielä Nivalaan toviksi kyttäilemään tilannetta. Sähköinen kuusituntinen oli takana, ja coretuksen jälkeinen kylmä hiki oli vasta kuivumassa. Pyrin yleensä valokuvauksellisiin paikkoihin ja pois rankasta sateesta, mutta valehtelisin, jos väittäisin, etteikö joskus asian ytimestäkin olisi mukava hakea kiksejä. No, enpä silti ottaisi ainakaan autolla-ajokokemuksena tämänkertaista ytimen puhkaisua ihan heti uudelleen.