Ajankohta	Reitti	Kesto	Osallistujat
13.-14.6.2009 klo 20.30-1.45		5.25h / 215 km	A-J Punkka
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
MUCAPE 500+ J/kg, 0-6 km shear alle 15 m/s. Kapea kostean helleilmamassan sektori, jossa aluksi rajakerroksesta lähtevää, mutta myöhemmin kohokonvektiota. Ukkospuuskariski marginaalinen, mutta runsaat sateet mahdollisia.		Kohtalaista ilta- ja yösalamointia, melko pitkäikäinen vyörypilvi, rankkaa sadetta.

 

Säädata

 

14.6.2009 klo 00 GFS-mallin 850 hPa:n lämpötila ja korkeus

 

14.6.2009 klo 00 GFS-mallin 0-500m keskimääräinen vesihöyryn sekoitussuhde ja sen advektio

 14.6.2009 klo 00 GFS-mallin CAPE, 0-1 km ja 0-6 km bulk shear

 

13.6.2009 klo 21.20 säätutkakuva. Vyörypilvikuvan ottopaikka merkitty mustalla rastilla.

 

Valokuvat

 

13.6.2009 klo 21.23 – Nummela

Matalalla roikkuva vyörypilvi lähestyy Vihtiä

 

13.6.2009 klo 21.37 – Vihti

Vyörypilvi alkaa menettää muotoaan

 

13.6.2009 klo 22.22 – Karkkila

Aurinko laskee lähestyvien ukkospilvien edellä

 

13.6.2009 klo 22.27 – Vaskijärvi

Hattivatteja ilta-auringossa

 

Videot

 

Vyörypilvi alkaa menettää muotoaan (wmv)

Ajankohta	Reitti	Kesto	Osallistujat
1.8.2008 klo 11.00-19.30	Mäntsälä-Ruotsinpyhtää-Mäntsälä	7.5h / 267 km	A-J Punkka
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
MLCAPE 1000 +J/kg, 0-6 km shear ~ 15 m/s, MIXR500 > 10 g/kg. Kylmän rintaman edellä osittain nauhamaiseksi järjestäytyvää konvektiota. Syöksyvirtaus- ja raeriski.		Auringonpimennys, lukuisia erittäin nopeasti nousevia pilvitorneja, muutama näyttävä vyörypilvi, mahdollinen seinäpilvi ja suuret rakeet

 

Säädata

 

1.8.2008 klo 18 GFS-mallin ennuste

 

 1.8.2008 klo 03 ja 15 Jokioisen luotaukset

 

Tarina

 

Tässä harrastuksessa jokaisen hiljaisen ukkoskauden jälkeen ajattelee, ettei tämän hissumpaa kesää voi aivan heti vastaan tulla. Yleensä tämä luulo on osoittautunut virheelliseksi odottamattoman pian. Heinä-elokuun vaihteessa 2008 chasekilometrejä oli kertynyt ennätyksellisen vähän – vain reilut 30, vaikka oikea jalka oli ollut kesäkuusta lähtien polkimella. Osasyynä tähän on varmaan se, että ”vanhaa” eivät hehtojoulet enää liikuta – isot pojat kun leikkivät vain kilojoulejen kanssa.

 

Alkukesän kuivien korkeapaineiden ja sitä seuranneiden lounaisten laimeasti sähköisten mössösateiden jälkeen heinäkuun loppupuoli tarjosi jälleen lännestä maamme päälle kaatuvan kuivahkon korkeapaineen. Sadekausi ja keskikesän aurinko kerryttivät kuitenkin vähitellen rajakerrokseen mukavasti kosteutta, joka aiheutti troposfääriin syvää kuplintaa useina päivinä Suomen länsipuolella.

 

Jo päiviä ennen elokuun ensimmäistä numeeriset mallit alkoivat oireilla tuttuun tapaan korkeapaineen itäreunan murenemista ja raikasta jäämerellistä tuulahdusta pohjoisesta. Tällä kertaa helleilmamassa ei näyttänyt kuitenkaan poistuvan sähköistymättä Suomesta, vaan edessä oli kolmipäiväinen pohjoisesta etelään etenevä ukkosmarssi. Heinäkuun viimeinen Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa antoi etelän asukeille esimakua ja odotuksia elokuun ensimmäisestä. Terävän kylmän rintaman eteen oli aluksi kiilautunut Suomen länsipuolella kostunutta ilmaa, jossa oli mukana Skandien kohtalaiset keskitroposfäärin lämpötilavähetteet. Pisteenä iin päälle rintaman eteen maan eteläosaan tulvahti lisää kosteutta Ruotsista, mikä lopulta nosti elokuun ensimmäisen kilojoulesarjaan.

 

Mallien järkähtämätön näkemys tilanteen aikataulusta oli hämmentävä ja pakotti ajattelemaan, että nyt olisi sauma suunnitella jahti suurella huolella. Torstai-iltana laadittu ennuste ja perjantaiaamun tilannepäivitys vakuuttivat, että nyt tarjottimella olisi jotain Suomen oloihin varsin komeaa nähtävää. Sää- ja tiekarttashakin tuloksena ensimmäiseksi tukikohdaksi valikoitui Porvoon ja Liljendalin välimaasto. Aamupäivä kuluikin seesteisesti parkissa alapilviverhon aukenemista ja auringonpimennystä ihmetellessä. Pikkuhiljaa repaleiset sumupilvet muovautuivat kumpiaisiksi ja siitä edelleen ukkosen tuloa henkiviksi hattivattiluokan kumpupilviksi. Jokkiksen ylimääräinen luotaus paljasti, että läsnä oli kohtalainen ”käppi”, joka antaisi periksi vasta noin 25 asteen lämpötiloissa. Päivän ensimmäinen oikea cb pomppasi vihdoin ylös Lahden länsipuolella ja alkoi purkaa varausta Päijät-Hämeen maastoon kohtalaisella voimalla. Tämä yksinäinen torni näkyi mainiosti myös tukikohdan peltoaukealla.

 

Reilun paussin aikana taivas kuitenkin täyttyi melko uhkaavasti alapilvistä ja säätutka näytti säälimättä lähiympäristöön ukkospilvikehityksen ”paukkumaissistarttia”. Syntyneet ytimet olivat kuitenkin kauden 2008 asteikolla kohtalaisen lupaavia. Lyhyen päänraavinnan tuloksena seuraavaksi kohteeksi valikoitui eräs Liljendalin peltoaukio tarkoituksena puikata kehittyvien solujen väliin jääneeseen aukkoon. Veto oli onnistunut, sillä tovi myöhemmin joka suuntaan aukeava peltoalue tarjosi nähtävää kaikkiin ilmansuuntiin. Lännessä näkyi kovien tornien takaa kultaisena hohtavia pilvisäteitä ja etelässä rannikon tuntumaan rajusti nousevia kukkakaaliröykkiöitä. Pohjoisen taivas oli synkin ja enteili lähialueen voimakkaimman ukkossolun lähestymistä Myrskylän suunnalta. Vähitellen pohjoisesta alkoi hahmottua laatikkomainen alenema ukkospilven pohjassa (näytti aivan seinäpilveltä). Samalla horisontista hiipi esiin orastavan vyörypilven haamu. Tumma seinämä vyöryi yhä lähemmäksi ja vähitellen peltoaukealla viuhui Suomen oloihin varsin raju sisäänvirtaus. Kielekepilven torahampaiden vyöryessä lähes zeniittiin ja lopulta kylmän ulosvirtaushenkäyksen pyyhkäistessä peltoaukion yli tukikohdan vaihto oli väistämätöntä.

 

Kissa-hiirileikki vyörypilven ja rankkasateen kanssa päätyi Pernajaan, jossa kielekepilvi työntyi lopullisesti irti emopilvestään. Tämän jälkeen seurasi lyhyt tuumaustauko, koska Pernajan itäpuolen voimakas salamointi oli tavoittamattomissa ja toisaalta sisämaassa oli havaittavissa orastavaa uusien konvektiosolujen kehitystä. Suunta kääntyikin Pyhtään pohjoispuolelle, jossa oli tutkakuvien mukaan tapahtumassa kahden ulosvirtauksen törmäys Vastilan tienoilla. Lopputuloksena oli melko vaisu ukkospilvirypäs, jolle raivasi tietä yllättävän kuvauksellinen kielekepilvi.

 

Reissun toisen kielekepilven jälkeen huomio siirtyi takaisin Uudellemaalle, jonne oli nousemassa useita voimakkaita ukkoskuuroja. Lyhyen strategiatuokion jälkeen alkoi nopea siirtyminen tuoreiden kukkakaalimuodostelmien kupeeseen Porvoon tienoille. Porvoon motarilla horisontti muuttui todella synkäksi ja tutkakuvat vilisivät laajoja violetteja laikkuja kertoen hälyttävän suurista rakeiden todennäköisyyksistä. Emäsalon liittymän kohdalla ohuen hopeisen muovikuoren alla asuvat voimat puuttuivat peliin ja jumittivat läppärin täysin. Tätä seurasi noin vartin elvytysoperaatio, jonka aikana tuli tieto, että Askolassa oli tullut taivaan täydeltä ”isoa jäätä”.

 

Viimeisten kymmenen vuoden aikana taivaan ilmiöiden tekeleet ovat vetäneet miehen kolmesti hiljaiseksi. Ensimmäinen kerta oli Unto-rajuilman puunkaadot 2002 ja toinen Kontiolahden trombin tukkimetsään tekemä 300-400 metriä leveä ”ränni” 2004. Nyt kolmannella kerralla paksu 1-4 senttimetrin kokoisista rakeista muodostunut pari sataa metriä leveä usvaa ja hyytävää kylmyyttä hohkaava jääpatja veti sanattomaksi.”Ison jään” alle joutuminen oli nyt lähempänä kuin koskaan. Entä jos läppäri ei olisi tiltannutkaan ja matka olisi jatkunut suoraan jääsateen alle Emäsaloon tai Askolaan? Tai entä jos nämä pilvijättiläiset olisivat syntyneet pari kymmentä kilometriä lännempänä kylväen lopulta kaiken jäänsä maamme suurimpaan väestökeskittymään?

 

Valokuvat

 

 1.8.2008 klo 13.09 – Sikilä

Sumupilvet muuntuivat nopeasti kumpupilviksi

 

1.8.2008 klo 13.51 – Sikilä

Reilussa puolessa tunnissa matalat kumpilvet ottivat hattivattimaisen olemuksen.

 

 

1.8.2008 klo 14.32 – Sikilä

Puolisen tuntia edellisestä kuvasta ensimmäinen ukkospilvi alkoi kehittyä Lahden lounaispuolelle.

 

1.8.2008 klo 15.38 – Liljendal, Rumpila

Pilvitornit nousivat valtavalla voimalla ylöspäin.

 

1.8.2008 klo 15.45 – Liljendal, Rumpila

Ukkospilviä Pernajan ja Porvoon suunnalla.

 

1.8.2008 klo 15.59 – Liljendal, Rumpila

Näyttävät pilvisäteet läntiseen taivaan ukkospilvivallin takaa.

 

1.8.2008 klo 16.14 – Liljendal, Rumpila

Rumpila jää ukkospilvien saartamaksi joka suunnalta. Myrskylästä lähestyy pilvi, jonka pohjassa oli pientä pyörteilyä sekä seinäpilven yritystä.

 

 1.8.2008 klo 16.19 – Liljendal, Rumpila

 Viidessä minuutissa muotoutuu pohjoiselle taivaalle hyökkäävä vyörypilvi.

 

 1.8.2008 klo 16.21 – Liljendal, Rumpila

Lopulta vyörypilvi pakottaa jättämään hyvän havaintopaikan taakseen.

 

 

 1.8.2008 klo 17.56 – Vastila

Toinen vyörypilvi Ruotsinpyhtään pohjoispuolella.

 

 1.8.2008 klo 20.05 – Monninkylä

Taivaallinen jääpalakone nakkasi Askolaan jopa 4 cm kokoisia rakeita. Tämän sotkun siivoamiseen tarvittiin lopulta aura-auto.

 

1.8.2008 klo 20.05 – Monninkylä

Muutama näyte isoimmista murikoista.

 

1.8.2008 klo 20.11 – Monninkylä

 Kesärenkailla liikkuminen oli melkoisen haastavaa.

 

Videot

 Kumpupilvi kasvaa nopeasti korkeutta Liljendalissa (25-kertainen nopeutus, 46 Mb)

 Vyörypilvi jyrää Myrskylästä Liljendaliin (25-kertainen nopeutus, 62 Mb)

Ajankohta	Reitti	Kesto	Osallistujat
14.-15.8.2007 klo 21.30-4.15	Mäntsälä-Kärkölä-Heinola-Rutalahti- Toivakka-Lahti-Orimattila-Pukkila-Mäntsälä	6.75h / 460 km	A-J Punkka
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
MUCAPE 500+ J/kg, 0-6 km shear 10…15 m/s. Helteisessä ilmamassassa kosteimman alatroposfäärin ilmamassan alueella osittain järjestäytynyttä konvektiota.		Vyörypilvi, runsaasti elosalamoita ja kalevantulia, lopuksi parasta yösalamointia sitten Naantalin keikan -03. Intensiteetti kahden tunnin ajan 20-60 salamaa minuutissa.

 

Säädata

15.8.2007 klo 00 GFS-mallin ennuste.

 

14.8.2007 klo 09 (pun), klo 18 (musta) – Jyväskylän luotaukset

 

14.8.2007 klo 21 – Maanpintahavainnot

 

14.-15.8.2007 klo 23-01 – Maasalamoiden sijainti

 

Tarina

 

Yksi viimeisimpien vuosikymmenten aneemisimmista ukkoskesien alkupuolista oli takana, kunnes elokuun puolivälissä etelästä luiskahti Suomeen annos varsin kosteaa ja ukkosherkkää ilmamassaa. Jäsen A-J oli lomansa ”lusinut” ja oli päiväaikaan kirjaimellisesti säässä kiinni. Työpäivän ratoksi jo aamupäivällä pieni, mutta sisukas MCS jyräsi Suomenlahdelta suoraan pääkaupunkiseudulle. Etelän ihmettä tervehti työpaikan kattotasanteella monipäinen joukko ilmatieteilijöitä. Salamointi oli vuorokaudenaikaan nähden varsin intensiivistä. Samainen kuuroröykkiö pesi uuvahtaneet kasvonsa Päijät-Hämeessä ja rynnisti Savoon nakellen jopa 5-senttisiä rakeita ja kaataen metsää.

 

Pitkähköksi venyneen työpäivän päätteeksi reissuun lähtemisen kynnys oli vähintään korkealla. Iltapalan jämät toisessa poskessa tehty tutkakuvien tsekkaus sai kuitenkin mielen muuttumaan. Pieni kuuronauhantynkä oli muodostumassa parin kymmenen kilometrin päässä jäsen A-J:n tukikohtaa. Pikapyrähdys Kärkölään palkitsi pienellä rullapilven yritelmällä ja kohtalaisen pirteällä salamoinnilla. Välkkeen painopiste alkoi kuitenkin siirtyä yhä pohjoisemmaksi. Muuan bongariporukka oli kuvaillut samaista otusta paremmista asemista ja houkutteli myös jäsen A-J:n jatkamaan pikapyrähdystään kohti Hollolaa ja Lahtea. Matkalla alkoi vaikuttaa, että salamointi pohjoisessa oli nopeasti kiihtymässä. Moottoritien rampin alussa piti kuitenkin vielä arpoa ja laskeskella pari minuuttia – ollaankohan tässä jo myöhässä. Moottoritien tarjoama mahdollisuus hyvään matkavauhtiin ja salamoinnin keskittyminen pieneen nippuun saivat kuitenkin kaasujalan oikenemaan.

 

Tuikut luoteishorisontissa kirkastuivat kerta toisensa jälkeen ja radio rasahteli todella lupaavaan tahtiin. Käännös Jyväskylän tielle nosti toiveita entisestään – kunnon apajille oli enää vajaan puolen tunnin matka. Päijänteen itärannalla kokoa kasvava MCS äityi hämmästyttävään menoon. Etuoikealla tuikahteli 1-2 sekunnin välein. Lopulta Hartolassa yhden hengen autokunta saapui kuvausetäisyydelle. Hämmästyttävää kyllä peltoaukio löytyi keskeltä suomalaista chasehelvettiä varsin kivuttomasti. Autonoven aukaisu lähes salpasi hengityksen. Läntiseltä taivaalta kuului lakkaamatonta kumua ja pilvisalamavoittoinen tuikahtelu piirsi toistuvasti verkkokalvoille peltomaiseman silhuetin. Kameran suljin raksahteli, ja videokamera ikuisti luontoäidin strobovaloshowta.

 

Kuvaussession jälkeen matka jatkui vielä edellistäkin parempiin asemiin. Hartolan ohituksen jälkeen jäsen A-J hämmästytti rahtarikansaa pystyttämällä kuvauspisteen nelostien penkalle. Maasalamat kynsivät Hartolan maaperä vain parin kilometrin päässä ja saivat lopulta aikaan kuvauskaluston hätäisen pakkaamisen autoon. Välähtely jatkui edelleen hämmentävän kiivaana.

 

Pikainen datapäivitys osoitti, että salamointikeskus kulki chasekaravaanin rinnalla aivan nelostien länsipuolella. Tiekartan vilkaisu nosti toiveita, että nyt olisi mahdollisuus päästä keskuksen etupuolelle. Nelostieltä poikkeaminen vei kuitenkin chasemobiilin suoraan sudensuuhun. Sade yltyi eikä edes käännös takaisin pohjoiseen tuntunut kuljettavan pois sateen alta. Maasalamat ”räjähtelivät” taustapeileissä useita kertoja noin kilometrin etäisyydellä, ja ajonopeus piti välillä laskea viiteen kymppiin. Leivonmäellä radio alkoi ensimmäistä kertaa oireilla, että salamailottelu olisi hyytymässä. Lisäksi säätutka kertoi, että salamointikeskus oli joutunut tasaisen sateen ympäröimäksi joka suunnalta. Niinpä chasekaravaani jäi ottamaan iskuja vastaan Leivonmäen ja Toivakan välimaastossa. Sade jatkui tasaisena ropinana ja salamointikeskuksen jälkeen alasinpilven pohjaa kyntivät kauniisti haaroittuvat alasinmönkijäiset (anvil crawler). Siitä oli pitkä aika, kun näitä ”otuksia” oli viimeksi nähnyt.

 

Lopullinen päätös paluumatkalle käännähtämisestä syntyi Toivakassa. MCS:n salamaintensiteetti oli yhä kohtalainen, joskin jo kalpeneva haamu reilun tunnin takaisesta. Paluumatkalla eri puolilla eteläistä ja kaakkoista horisonttia olleet pienet kuuroryppäät piristivät tuikahduksillaan. Kotimaisemissa vielä eteläisin rypäs intoutui salamoimaan harvakseltaan lähietäisyydellä.

 

Kotipihassa oli aika summata yön saldo. Pikapyrähdyksestä oli tullut pituudeltaan lähes 500 km ja kestoltaan 7 tuntia. Jokainen kilometri ja minuutti olivat silti vaivan arvoisia. Pian tuli myös mieleen vertailla tapahtunutta kesien 2001 ja 2003 välkkyviin öihin. Intensiteetin suhteen ei jääty varmasti jälkeen. Salamointi oli niin fokusoitunutta, että tahti saattoi olla jopa hieman takavuosien kuuluisia tapauksia kovempi. Kuvaamisen kannalta vanhat klassikot veivät silti voiton – sateen alta oli vaikea päästä pois, eikä kukaan bongari varmasti vapaaehtoisesti mene keskisuomalaiseen chasehorisonttiin hankkimaan itselleen putkinäköä. Yhtä kaikki, paras yökeikka neljään vuoteen ja selvää ainesta kiikkustuolimuisteloihin 🙂

Valokuvat

14.8.2007 klo 10:45 – Kumpula, Helsinki

Pieni, mutta intensiivinen konvektiojärjestelmä saapuu Suomenlahdelta.

14.8.2007 klo 22:08 – Kärkölä

Yön jättiläinen keräilee voimiaan Päijänteen eteläpuolella.

14.8.2007 klo 23:43 – Hartola

Konvektiivinen järjestelmä voimistuu nopeasti Päijänteen eteläosassa. Pilvisalamointi on runsasta.

14.8.2007 klo 23:44 – Hartola

Salamat leiskahtelevat 1-3 sekunnin välein.

15.8.2007 klo 00:05 – Hartola

Maasalama seivästää Hartolan maaperää parin kilometrin päässä.

Ajankohta	Reitti	Kesto	Osallistujat
29.-30.5.2007 klo 20.00-04.15	Helsinki-Porkkala-Siuntio-Lohja-Mäntsälä	8.25h / 254 km	A-J Punkka, Jari Tuovinen
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
MLCAPE 0, MUCAPE 500+, 0-6 km shear alle 15 m/s. Koillisen pintavirtauksen yllä epävakaa ilmamassa ja yöpainotteisia osittain järjestäytyviä ukkoskuuroryppäitä.		Leveä ja näyttävä rullapilvi. Aluksi pari tuntia elosalamointia ja lopuksi täysosuma kuuronauhasta, jossa parhaimmillaan reilut 10 salamaa minuutissa.

 

Säädata

30.5.2007 klo 00 GFS-mallin ennuste.

29.5.2007 ja 30.5.2007 klo 03 Jokioisen luotaukset

30.5.2007 klo 1.45 ja 2.30 – Säätutkakuva. Sijainti rastilla.

30.5.2007 maasalamat klo 01-03 – Ajoreitti mustalla.

Tarina

Tulvahdus erittäin kosteaa keskileveysasteiden ilmamassaa avasi konvektiokauden maan eteläosassa toukokuun viimeisellä viikolla. Tähän aikaan vuodesta terveiset etelästä ovat usein varsin kuivia, mutta nyt numeeriset mallit ennakoivat poikkeuksellisen rutkasti kosteutta hyvin paksuun kerrokseen. Aluksi runsas pilvisyys torppasi kuurokehityksen hellesektorissa, mutta 29.5. lämpötilat lähtivät aamupäivällä lupaavaan nousuun. Iltapäivällä 28 asteeseen noussut lämpötila ja 20 astetta lähentelevä kastepiste antoivat yöluotausten perusteella muhkean CAPE-profiilin ja ilmiselvän ”kilojoulekelin”.

 

Mutta, iltapäivän auringonpaahteessa taivaalle ei noussut juuri mitään – vain muutama kumpiaisen rääpäle rimpuili itsensä näkösälle. Lintutornista chasetiimi pääsi illan jo hämärtyessä silmäilemään elosalamointia Viron rannikon tuntumassa. Tarkkailua hyydytti kuitenkin alle 15 asteen lämpötila ja navakka itäkoillinen puhuri. Sisämaassa väijyssä ollut alapilvi vyöryi vähän myöhemmin Porkkalaan latistamaan tunnelmaa ja niinpä tiimi päätti hetkeksi vetäytyä odottelemaan tilanteen parantumista. Vasta hieman ennen puolta yötä Viron taivaalle alkoi kohota nopeaan tahtiin uusia, entistä kiivaammin leiskuvia ukkoskuuroja. Välissä ollut kylmä Suomenlahti ei juuri huolettanut, koska tilanteen luonne oli tiedossa. Näytti siltä, että kylmän ilman kakun yllä olevan ”keipin” realisointi oli alkamassa.

 

Jäsen P:ltä tullut tekstiviesti palautti tiimin takaisin lintutorniin. Alapilvet olivat lähes tiessään ja elosalamat leiskuivat melkein koko Suomenlahden puoleisella taivaalla. Ensimmäiset vaimeat kumahdukset kantautuivat vähitellen Porkkalaan, ja läppäristä tehty päivitys osoitti, että kiivaimman leiskunnan suunnassa oli muodostunut lyhyt pohjoiseen etenevä kuuronauha. Kaiken lisäksi näytti, että nauhan luoteeseen kaartuva osa tekisi suoran osuman Porkkalaan.

 

Kaakkoinen taivas tummeni entisestään ja tiheään välkkyvien maasalamoiden punerrus väheni jatkuvasti kuuronauhan lähestymisestä kertoen. Vuorokauden hämärin aika oli käsillä ja pilvien rakenteita oli vaikea hahmottaa. Kameralla tehdyistä aikavalotuksista paljastui, että reilusti kuuronauhan etupuolelle oli kehittynyt pitkä ja näyttävä rullapilvi. Pilvimakkara saapui peräti parikymmentä kilometriä rankkasateen edessä eikä saanut pintasäähän aikaan mitään muutoksia. Päiväsaikaan pilvi olisi ollut varmasti todella näyttävä. Rullapilven kierittyä Porkkalan pohjoispuolelle salamointi alkoi olla jo 10 kilometrin haarukassa. Hämärässä tiimi ei kuitenkaan huomannut, että nauhan eteen oli nousemassa uusia pilvitorneja. Ensimmäinen varoitus tästä saatiin parin kilometrin päähän karauttaneesta maasalamasta, minkä seurauksena tiimi pudottautui lintutornin portaat alas ennätysajassa.

 

Sateelta ja salamoinnilta pakeneminen alkoi pitkin Porkkalanniemen syheröistä päätietä. Taustapeileissä välähteli kiihtyvään tahtiin pilvi- ja maasalamoinden näytös, jota olisi tehnyt mieli pysähtyä katsomaan. Vasta lähellä ”viisykköstä” karavaani onnistui luikahtamaan sateen alta pois. Katselutauko jäi kuitenkin hyvin pikaiseksi, koska euron kolikon kokoisia sadepisaroita alkoi putoilla kiihtyvän tahtiin. Salamat hypähtelivät pilven sisällä ja pilvestä maahan 5-10 sekunnin välein.

 

Pako sateen etureunassa jatkui, mutta oli tyssätä Suomen erinomaiseen tieverkkoon. Oli tehtävä loikkaus länteen pitkin ”viisykköstä” ja siitä kohti Siuntiota ja Lohjaa. Sateen etureunan jahti jatkui Siuntion pohjoispuolelle ja tämän jälkeen ennen Lohjaa tiimi onnistui leikkimään sateen kanssa useamman kierroksen kissa-hiirileikkiä. ”Pikkumörkö” pudotteli yhä salamoita useita kertoja minuutissa muutaman kilometrin etäisyydelle. Tahti oli kuitenkin hieman hiipumaan päin. Lohjalla kirkastuva aamu ja väsähtävä salamointi saivat lopulta tiimin kaartamaan paluumatkalle. Plakkarissa oli aikoihin paras toukokuinen salamashow alkaen parin tunnin kalevantulilla ja elosalamoilla ja sitten toista tuntia jatkunut maa- ja pilvisalamatykitys aivan tiimin kintereillä. Yhdistettynä tämä pari päivää aiempaan alkusoittoon, kaudelle voisi tuskin parempaa starttia toivoa. Seuraavalla kerralla tulee ehkä tarkemmin harkittua Porkkalan kärkeen patikointia – paikan ihanuus on valtavat näköalat, mutta kauheus levottomasti kiemurteleva kapea ja loputtoman pitkä asfalttitie.

Valokuvat

29.5.2007 klo 21:05 – Porkkalanniemi

Orpo kuuropilvi ponnistaa taivaalle pari tuntia ennen salamashowta.

30.5.2007 klo 00:08 – Porkkalanniemi

Ukkospilven haamuja ja elosalamointia Suomenlahdella.

30.5.2007 klo 00:24 – Porkkalanniemi

Näyttävä rullapilvi vaelteli kaukana ukkoskuurojen edellä.

30.5.2007 klo 00:25 – Porkkalanniemi

Rullapilvi koko komeudessaan (neljän kuvan panoraama).

30.5.2007 klo 01:37 – Siuntio

Osuma muutaman kilometrin päähän.

Ajankohta	Reitti	Kesto	Osallistujat
24.7.2006 klo 12.00-1.00	Mäntsälä-Riihimäki-Hollola-Viitaila-Lammi- Janakkala-Hyvikkälä-Topeno-Porras-Somerniemi-Karkkila-Mäntsälä	13h / 431 km	A-J Punkka
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
MLCAPE 500…1000, LI -1…-4, 0-6 km shear alle 15 m/s. Ilmamassatyyppistä syvää konvektiota, jota rintama ja yläsola saattavat järjestää.		Kesän toistaiseksi paras salamointi, pari vyörypilveä (joista viimeisin iltaruskon värjäämä), 5 mm rakeet.

 

Säädata

24.7.2006 klo 18 – GFS-mallin ennuste

24.7.2006 klo 03 ja 15 – Jokioisten luotaus

24.7.2006 klo 19.00-21.30 – Meteosat8-animaatio (HiResVis)

24.7.2006 klo 17 ja 22 – Yhdistelmätutkakuva (violetti 50 dBZ)

Tarina

Kesä 2006 tarjosi heinäkuun loppupuolelle mennessä kunnon ukkospäiviä pieninä annoksina. Kaksi viikkoa raepommituksen jälkeen ukkosrintamalla alkoi jälleen tapahtua. Eteläisen ja keskisen Suomen yllä oli helleilmamassaa, jota alkoi päivän kuluessa puristaa luoteesta saapuva yläsola. Samalla Ruotsista ajautui sopivan kosteaa maanpinnanläheistä ilmaa ukkospilvien ruoaksi. Tämän lisäksi tuulishear vaikutti varsin leppeältä. Toiveissa siis oli, että taivaalle voisi kohota jotain järjestäytynyttä pilvimuuria, joka olisi kuitenkin hidasliikkeisenä helppoa jahdattavaa.

 

Heti maanantaiaamun tilannepäivityksen pohjalta oli selvää, että tulossa olisi kohtalaisen virkeä ukkospäivä kesän 2006 asteikolla. Jäsen A-J pakkaili aamupäivällä chasevermeet ja starttasi auton kesän toiseen soolojahtiin. Hieman yllättävää oli aamu- ja keskipäivän virkeä salamashow keskisessä Suomessa. Ilmeisesti yläsolan suuntaama kuuronauha oli liikkeessä Päitsin itäpuolelle, mikä hieman sekoitti alkuperäisiä suunnitelmia lähteä Lounais-Suomeen. Tiedossa kuitenkin oli, että mehukkain ilmamassa oli lännessä ja kuuronauha oli matkalla näivettymään Itä-Suomen kuivaan ilmaan.

 

Lopulta jäsen A-J päätti tehdä kompromissin ja jäädä passiin Riihimäen paikkeille. Lähialueilla konvektio oli kuitenkin luvattoman laiskaa ja taivaalle jaksoi kohota ainoastaan kuituista popcorn-tyyppistä cumulonimbusta. Aamupäivän ukkosalue oli valumassa yhä etelämmäksi ja alkoi olla sopivalla näköetäisyydellä. Tämän houkuttamana kurssi muuttui kohti Lahtea. Käännös Korpikylän pelloille ennen Hollolaa nosti tummaa horisonttia mukavasti esiin, joskin pilvialuetta ei päässyt kehumaan kovinkaan kuvaukselliseksi. Puolen tunnin stopin aikana näkyi lukuisia maapaukkuja ja kuului vaimeaa murahtelua. Salamoinnin sydän oli siirtymässä Päitsin itäpuolelle, jonne jäsen A-J päätti edelleen olla menemättä. Datanhakupaussi osoitti, että Pirkanmaalle oli ponnahtanut useita melko intensiivisiä ukkosalueita. Niiden reitti oli sopivasti kohti kaakkoa ja seuraavaksi kurssi kääntyikin Lammin koillispuolelle. Valinta osoittautui nopeasti virhearvioksi, koska ylävirtaus hönkäisi solujen alasimet suoraan valitun alueen ylle. Kaiken lisäksi jahdattavat kohteet näyttivät olevan ilmiselviä back-buildereita, minkä seurauksena konvektion painopiste luisui yhä lännemmäksi.

 

Virhevalinta oli korjattava nopealla suunnanmuutoksella kohti lounasta. Tämä palkittiin viimein Lammin ja Janakkalan puolessa välissä, kun luoteinen taivas alkoi muuttua uhkaavan synkäksi. Ongelmana vain oli jälleen puiden reunustama mutkainen ränni, josta oli mahdotonta löytää minkäänlaista näköalaa. Kuin tilauksesta kartassa luki aivan lähistöllä turvetuotantoalue. Tienviitta turvesuolle tuli vastaan parissa minuutissa ja kullanruskea turvekenttä aukeni – kuinkas muuten – suoraan luoteeseen, josta rullasi vastaan kohtalaisen mallikas vyörypilvi.

 

Salamat hakkasivat maihin rullapilven takana pari kertaa minuutissa, ja videokamera tallensi pienen turvekasan päältä vyöryn liikehdintää suon laitamilla. Kymmenen minuutin ihmettelyn jälkeen vyöryn rakenne alkoi kadota ja isot sadepisarat mäiskähdellä kuivan turvesuon pintaan.

 

Matka jatkui länteen kohti kosteimman ilmamassan aluetta. Janakkalan Kalpalinnan rinteiltä näkyi vielä “suo-otuksen” hiipuvia rakenteita sekä melko pirteää salamointia otuksen länsipään tuoreissa soluissa. Uudeksi määränpääksi valikoitui Renko, mutta Hyvikkälän kohdalla suunnitelmaan tuli muutos. Aivan länteen porhaltavan chasekaravaanin vieressä alkoi yhtäkkiä virkeä kipinöinti. Jäsen A-J kaartoi välittömästi läheisen peltoaukion laitaan. Salamointi kiihtyi entisestään ja purkauskanavat välähtelivät aukion takana kilometrin-parin päässä. Itse pilvi oli kuitenkin melko muodotonta pilvimassaa.

 

Pirteää salamointinäytöstä seurasi hankala päätös – jatkaako salamoinnin perässä etelään vai lähteäkö uusille apajille länteen. Sokeasti meteorologiseen tilanneanalyysiin uskoen matka jatkui länteen, koska siellä olivat edelleen korkeimmat kastepisteet ja alueita, joita ukkossade ei ollut vielä viilentänyt. Valinta alkoi kuitenkin hyvin pian jäytää mieltä, koska etelään jatkanut pilvialue voimistui selvästi. Mieli apeana jäsen A-J nosti jalat kojelaudalle. Loukussa. Jääräpäisyyden ja pohjoisesta lähestyviin soluihin luottamisen vuoksi paussi venyi ja venyi ja taukopaikka alkoi vaikuttaa ihan todelliselta loukulta.

 

Lopulta ukkospilvenrääpäleet nousivat puidenlatvojen takaa ja matka jatkui niiden edellä kohti etelää. Vieläkö kostea ilmamassa yhdessä lässähtävän yläsolan kanssa jaksaisi tarjota nähtävää? Salkolanjärven rantamaisema aukeni kuin tilauksesta kohti itää ja pohjoista. Salamointi oli idässä melko vaisua ja jäsen A-J oli jo aikeissa jatkaa matkaa. Silmiin osui kuitenkin pohjoisesta puidenlatvojen yli kurkkaava alapilvimuodostelma. Hetkeä myöhemmin esiin ryömi alati ehostuva vyörypilvi, jonka lipan alta ilta-aurinko kajasti punertavana. Kamerat alkoivat raksuttaa uudelleen, kun vyöry lipui yhä pidemmälle järven selälle. Tilanne alkoi vaikuttaa epätodelliselta – voiko vyöry liikkua ohi näin läheltä tällaisessa maisemissa ilman että tulee tippaakaan vettä? Punertavat sävyt vyöryn takana voimistuivat ja vyöryn lippa kävi yhä aggressiivisemmaksi. Lippa oli tyypillisen tapaan erittäin rauhaton ja ilma sen edessä imeytyi valtavalla voimalla ukkospilven sisuksiin. Lopulta kun vyöry oli jo lähes ylittänyt järvenselän, tuttu kissa-hiirileikki sateen kanssa alkoi.

 

Jo ensimmäisellä pysähdyksellä etuviistossa etelään etenevästä vyörypilvestä, jäsen A-J:ta tervehti kylmä ja puuskainen tuuli. Nopeasti kävi selväksi, että tämä puhallus tulisi olemaan kohtalokas ukkospilvialueen jatkon kannalta. Vyöry etääntyikin yhä kauemmas emopilvestä. Tästä huolimatta laskeva aurinko teki pilvimaiseman väreistä dramaattisen ja mieliinpainuvan. Somerniemen jälkeen ukkoskuurorypäs tarjosi vielä koko reissun kiivaimman salamointinäytöksen. Tumman punertava pilvi tuikahteli ja kuritti maankamaraa parhaimmillaan yli 10 kertaa minuutissa. Eteläisen taivaan halkaisi massiivinen vyörypilven lippa.

 

Pusulassa reissussa rähjääntynyt jahtaaja totesi lopulta, että kauden toinen chasepäivä oli tullut päätökseen. Ukkoskuurot jaksoivat vielä rypistää taivaalle pienen satsin mammatuksia ja väläyttää muutaman väsähtäneen salaman. Piristystä 350 kilometrin sooloiluun toi törmääminen muuan varsinaissuomalaiseen hengenheimolaiseen. Siinä kesäillan hämärtyessä kahden hengen chaser-parlamentti pohti, josko tälle kesälle saataisiin vielä pitkästä aikaa kunnon yöukkosspektaakkeli.

Valokuvat

24.7.2006 klo 15:57 – Laitiala

Päivän ensimmäisen ukkoskuuroryppään takaosaa

24.7.2006 klo 17:04 – Saloinen

Kiivas jahti taakserakentuvan kuuronauhanpätkän edessä palkittiin näyttävällä rullapilvellä.

24.7.2006 klo 17:05 – Saloinen

Rullapilven itäpäätyä.

24.7.2006 klo 18:10 – Hyvikkälä

Lähistölle yllättäen syntyneen ukkoskuuron kiharainen maasalama

24.7.2006 klo 18:10 – Hyvikkälä

Toinen parin kilometrin päähän iskenyt negatiivinen maasalama

24.7.2006 klo 18:10 – Hyvikkälä

Muutaman minuutin pirteän salamoinnin jälkeen ukkoskuuro lähti etenemään kohti Riihimäkeä.

24.7.2006 klo 21:55 – Salkolanjärvi

Vyörypilvi lipuu Salkolanjärvelle. Vyöryn alta kajastaa upeita laskevan auringon sävyjä.

24.7.2006 klo 22:03 – Salkolanjärvi

Matalalla roikkuva ja rauhaton vyörypilvi puskee 10 minuutissa järven selän yli.

24.7.2006 klo 23:13 – Nummi-Pusula

Viimeisetkin ukkoskuurot kuolevat ja taivaalle jää laskevan auringon valaisemia hattivattipilvitorneja.

Ajankohta	Reitti	Kesto	Osallistujat
10.7.2006 klo 10.20-1.50	Mäntsälä-Mäntyharju-Ristiina-Mikkeli-Kalvitsa- Kaitainen-Varkaus-Pieksämäki-Varkaus-Mäntsälä	14,5h / 725 km	A-J Punkka (Paavo Korpela Turussa)
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
MLCAPE 500…1000+, LI -1…-4, 0-6 km shear 15-30 m/s. Supersolutyyppistä kehitystä lämpimässä sektorissa, yläsolaan liittyvää nauhamaista konvektiota.		Pari vyörypilveä, puuskat ~15 m/s, kohtalaista salamointia (viimeiset iskut alkuyöstä), mammatukset.

 

Säädata

10.7.2006 klo 18 – 0-1 km shear (m/s) ja most unstable CAPE

10.7.2006 klo 18 – 0-6 km shear (m/s) ja mean layer CAPE (J/kg)

10.7.2006 klo 18 – 0-3 km suht. helicity (m^2/s^2) ja pintapaine

10.7.2006 klo 21 – Jyväskylän luotaus

10.7.2006 klo 18 – NOAA-satelliittikuva

10.7.2006 klo 20.45 – Yhdistelmätutkakuva (violetti 50 dBZ)

Tarina

Kuten niin monena edellisenä kesänäkin, myös kesän 2006 chasekauden avaus antoi odottaa hyvin pitkään itseään. Helteisistä säistä huolimatta lounaasta maahamme pyörähtänyt korkeapaine ei antanut pariin viikkoon toiveita kunnon jahtikeleistä. Heinäkuun alussa numeeriset mallit ennakoivat useaan otteeseen hulppeita ukkospäiviä, mutta ennusteet romahtivat pieleen menneisiin kosteusennusteisiin. Vihdoin kuun toisen viikonlopun kuluessa mallit alkoivat heijastella varsin raflaavan säätilanteen kehittymistä alkuviikolle. Helteinen ja kosteutta etelästä saava ilmamassa tulisi heilahtamaan vauhdilla Venäjän puolelle terhakan yläsolan kiskaisemana.

 

Jäsen A-J päätti jo sunnuntaina, että tällä kertaa harvinainen shearin ja CAPEn kohtaaminen seurattaisiin alusta alkaen läpi. Tiedossa oli siis koko päivän turnee, mutta valitettavasti soolona – jäsen A ja P tarkkailivat tilannetta omilta asemapaikoiltaan. Yhden hengen tiimi polkaisi auton vauhtiin jo ennen keskipäivää suuntana Etelä-Savo. Lähellä lännen puolella ollut rintama nosti taivaalle jo aamupäivällä muutamia ukkoskuuroja, joita jäsen A-J päätti tarkkailla tovin Lahdessa. Taivaalla näkyi ukkosalueen edellä mielenkiintoisia aaltomaisia pilvirakenteita ja rullapilven aihio – muutama kumahduskin kantautui vaimeasti havaintopaikalle. Tämän jälkeen ukkosalue sammahti ja jäsen A-J päätti poiketa lounaalle Heinolaan.

 

Matka jatkui pian lähelle Mäntyharjua, jossa seurasi pitkä huoltsikkapaussi auringon paahtaessa siniseltä taivaalta. Melko pian Suomenlahdelle pomppasi muutama ärhäkkä ukkoskuuro, jotka näyttivät suuntaavan sisämaahan. Suomenlahden ukkossolujen inspiroimana karavaani jatkoi matkaansa itään, mutta melko pian solut antoivat maistiaiset tulevasta ja alkoivat kaartaa supersolumaisesti oikealle. Lopulta sompailtuaan Ristiinaan jäsen A-J joutui vaikean valinnan eteen – etelään vai pohjoiseen? Samalla Mikkelin pohjoispuolelle tulvahti kuitenkin nopeasti erittäin voimakkaiden ukkoskuurojen rypäs. Chasefiilis painui jyrkkään alamäkeen, koska alkuperäisen suunnitelman mukaan juuri tuolloin asemapaikka olisi ollut hyvin lähellä tuoreita ukkoskuuroja.

 

Tovi myöhemmin Mikkelin länsipuolen taivas heräsi. Voimistuva kuurorypäle toi helpotusta päätöksen tekoon – auton keula kääntyi nopeasti kohti pohjoista. Mikkelissä jäsen A-J koki karvaasti soolochasen haittapuolet, kun puolihuolimaton kartan- ja säädatanluku vei väärälle tielle. Mikkelin lentokentän kupeessa luoteisella taivaalla näkyi masentavan piirteetöntä pilvimössöä ja varsin verkkaista salamointia. Huolimatta soluja eteenpäin piiskaavasta hurjasta ohjaavasta virtauksesta, jäsen A-J päätti haastaa solut kilpa-ajoon. 72-tiellä Kalvitsassa karavaani tavoitti vihdoin ukkoskuuroalueen reunan. Näkymät paranivat hiukan Mikkelin mössöstä, kun kuvausasemat löytänyt yhden hengen tiimi kohtasi kohtalaisen kuvauksellisen vyörypilven. Pilvimakkara vyöryi kuitenkin nopeasti kohdalle ja samalla puuskat taivuttivat uhkaavasti pellonreunakoivuja ja riipivät lehtiä puista.

 

Pikaisen kuvaussession jälkeen matka jatkui ukkoskuurojen rinnalla kohti itää. Kovasta, mutta nopeusrajoituksia kunnioittavasta yrityksestä huolimatta jäsen A-J ei onnistunut enää kaartamaan salamointikeskuksen eteen. Joroisten kohdalla oli aika luovuttaa ja ajella rauhassa seuraavaan teiden solmukohtaan Varkauteen. Hieman ennen määränpäätä jäsen A-J päätti kuitenkin tehdä pikaisen säädatapäivityksen. Adrenaliinitulva oli melkoinen, kun läppärin ruutuun ryömi parhaillaan Keski-Suomea kurittava täysverinen nauhamainen konvektiojärjestelmä usealla bow echolla koristettuna. Autossa oli hetki hiljaista, kun uupunut soolojahtaaja mietti, miten kykenikään unohtamaan lännestä lähestyvän yläsolan vauhdittaman ukkosalueen. Hetki katkesi kuitenkin nopeasti puolipaniikkiin ja hätäisen toimintasuunnitelman tekoon. Tarkoitus oli tulla kuuronauhaa vastaan ja ajella sitten sen edellä niin kauan kuin mahdollista.

 

Varkauden ja Pieksämäen välisellä tieosuudella eteen avautui reissun ensimmäinen ensiluokkaisen valokuvauksellinen näkymä. Pohjoisessa siinsivät supersolujen punertavat huiput ja lännessä kuuronauhan jylhät ilta-auringon kultaamat pilvitornit. Matkan oli kuitenkin jatkuttava kohti pilvitorneja.

 

Pieksämäellä jäsen A-J joutui lopulta toteamaan pilviseinämän erittäin nopean liikkeen ja oli pakotettu aloittamaan pakituksen samaa reittiä takaisin. Tämän lisäksi vihreän kullan reunustama valtatie aiheutti kuvaushorisonttipaniikin nousemisen huippuunsa, kun taustapeilistä vilkkui todella hyökkäävän näköinen vyörypilvi. Usean minuutin ajosta huolimatta jäsen A-J:ta kiusasi edelleen suomalaisen chasehorisontin aiheuttama putkinäkö. Vihdoin summittaisen päätieltä poikkeamisen ansiosta vastaan tuli pienen maatalon pieni peltotilkku. Huolimatta horisontin rajallisuudesta taivaalta tervehti yhden hengen yleisöään mahtava vyörypilvi ja sitäkin dramaattisempi alapilvishow. Vyöryn jälkeinen alapilvikeitos pyörteili todella näyttävästi ja uhkaavasti. Pian tämän jälkeen pellonreunan metsä alkoi huojua voimakkaasti. Jäsen A-J päätti suojautua autoon ja kohta puuskat alkoivat ravistaa myös autoa.

 

Vyöry näytti kuitenkin harmillisesti etääntyvän emopilvestään ja lopulta se näkyi kuuronauhan heikkenemisenä ja muuttumisena yhä piirteettömämmäksi möhkäleeksi. Varkaudessa Heinäveden- Outokummun rae- ja “trombi”uutiset tavoittivat jäsen A-J:n. Tätä seurasi taas lyhyt analysointituokio – olisiko ollut oikeasti elämyksellistä lähteä ajelemaan Mikkelistä koilliseen voimakkaan ukkosryppään perässä ja käyttää autoa kuulapäävasarakäsittelyssä? Nämä ilmiöt kuuluvat ehdottomasti tähän harrastukseen, mutta onneksi useimmiten voi vain nauttia näyttävästä salamoinnista ilman pelkoa puita niittävästä tuulesta tai lapsen nyrkin kokoisista rakeista.

 

Iltahämärän hiipiessä ylle alkoi chasepäivä tuntua jo päätetyltä. Väsynyt läppärin avaus kertoi kuitenkin toista – kuuronauhan laahaavasta eteläpäädystä saattaisi kehkeytyä nähtävää paluumatkalle. Juvan pohjoispuolella lounainen horisontti alkoikin tuikahdella. Nopea tilannepäivitys kertoi, että ukkosalueen kohtaaminen sattuisi suunnilleen Juvan keskustaan. Näin kävikin ja keskustan tuntumassa uupunut reissumies sai vielä ihailtavakseen näyttävää leiskahtelua alkuyön hämärässä. Parhaimmillaan välähtely yltyi 5-10 iskuun minuutissa ja lähimmät maasalamat jysähtivät kilometrin-kahden etäisyydelle. Kuten kaikki muukin päivän aikana, myös tämä näytelmä eteni nopeasti itäiselle taivaalle.

 

Viimeiset kuuronauhan aavemaiset hattivatti-pilvitornit välähtelivät vielä laiskahkosti Mikkelin tienoilla. Nauhan takaosan alasimeen pullahti myös melko näyttävä rykelmä mammatuksia, joita aurinko aavistuksen valaisi. Samalla selkenevällä läntisellä taivaalla aaltoili samettimainen yöpilvinäytelmä. Kausi 2006 oli korkattu melkoisella rytinällä ja ryskeellä. Pian “pölyn” laskeuduttua oli selvää, että 10.7.2006 oli ehdottomasti jäävä rajuilmojen historiaan yhtenä ankarimmista raekuuropäivistä, mitä Suomessa on koettu.

 

Valokuvat

10.7.2006 klo xx:xx – Turku

10.7.2006 klo xx:xx – Turku

10.7.2006 klo 18:46 – Kalvitsa

Maasalama päivän ensimmäisestä lähietäisyydelle saadusta ukkoskuuroalueesta. Vyörypilvi ja lehtiä puista repineet puuskat olivat juuri saapuneet kuvauspaikalle.

10.7.2006 klo 20:20 – Varkauden ja Pieksämäen välillä

Hellesektorin supersolu juurellaan kunnon kuplintaa vain hetkeä ennen kuuronauhan saapumista lännestä.

10.7.2006 klo 20:20 – Varkauden ja Pieksämäen välillä

Bow echoja pullautteleva kuuronauha lähestyy vauhdilla lännestä.

10.7.2006 klo 20:56 – Varkauden ja Pieksämäen välillä

Vyörypilvi on juuri ylittämässä kuvauspaikan (näkyy aivan kuvan yläreunassa) perässään rajusti möyrivä alapilvimassa.

10.7.2006 klo 20:57 – Varkauden ja Pieksämäen välillä

Vyörypilveä seurannutta alapilvimassaa. Katso oheinen video alapilvien liikkeestä. Pian kuvan ottamisen jälkeen metsänreunan puut alkoivat heilua rajusti tuulessa.

10.7.2006 klo 22:50 – Juva

Kiharainen pilvisalama kuuronauhan viimeisistä salamoivista konvektiosoluista. Salamointitiheys nousi parhaimmillaan reiluun 5 iskuun minuutissa.

11.7.2006 klo 00:04 – Mikkeli

Kuuronauhan takalaidan mammatuksia auringon himmeästi valaisemana.

10.7.2006 klo 00:23 – Mikkelin lounaispuolella 5-tiellä

Viimeisiä itään nopeasti etääntyviä hattivattipilvitorneja.

Ajankohta	Reitti	Kesto	Osallistujat
7.7.2005 klo 11.00-20.30	Mäntsälä-Hyvinkää-Nummi-Somero-Torro-Karkkila-Vihti-Mäntsälä	8,5h / 332 km 5 h / 260 km	A-J Punkka, Sakari Nummila / Ari Laakso, Sue Reyes
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
MLCAPE 200-700, LI 0…-3, 0-6 km shear alle 10 m/s. Iltapäiväpainotteisia lyhytikäisiä ilmamassaukkosia.		Vyörypilvet Somerolla ja Forssassa, salamointi parhaimmillaan hieman reilut 10 iskua minuutissa, “turbulenttia” pilvenpohjaa

 

Säädata

7.7.2005 klo 18:00 – CAPE-ennuste

7.7.2005 klo 03:00 ja 15:00 – Jokioisten luotaus

7.7.2005 klo 17:05 – Satelliittikuvaa kohdealueelta

7.7.2005 klo 17:50-18:05 – Tutkakuvaa kohdealueelta

7.7.2005 klo 17:30-18:30 – Maasalamat kohdealueella

Tarina

Kolmas perättäinen heikkojen ukkosten kesäkuu ajoi HLCL-tiimin samantapaiseen kauden avaukseen kuin vuotta aiemmin. Heikon yläselänteen alle usean päivän aikana kertynyt kosteus antoi chasepäivälle lupauksia iltapäiväukkosten syntymiselle Päijänteen länsipuolella. Tuuliprofiili oli kuitenkin jälleen kerran lohduttoman vaisu ja odotettavissa oli siis viime vuosilta tutuksi tullutta epätoivoista sompailua pitkin Suomen teitä popcorn-konvektion tahdittamana.

 

Pitkän ja hartaan säädatan analysoinnin jälkeen jäsen A-J teki päätöksen chaselle lähdöstä edellisenä iltana. Chase-päivän aamuna ensimmäiseksi tukikohdaksi valikoitui ykköstien ja Hanko-Porvoo tien risteys. Tiimi lähti reissuun varsin laihalla miehityksellä, johon kuului jäsen A-J:n lisäksi vain vierailija S.

 

Keskipäivän paikkeilla koko läntinen Suomi oli vielä tyhjillään ukkosista. Tukikohdan huoltoasemalla parin dallas-pullan, jäätelön ja tutkadatatsekkauksen jälkeen bustola-peikko alkoi kummitella bongareiden mielessä. Jostain mystisestä syystä lämpötila ei jaksanut nousta 24-25 asteeseen, joka olisi kohdealueella vaadittu ukkoskehityksen käynnistymiseen. Vihdoin noin klo 14 merituulirintama jaksoi rannikon läheisyydessä potkaista pilventöppyrät läpi 5 kilometrin korkeudella olevasta stabiilista kerroksesta.

 

Iltapäiväkahden ja -kolmen välillä merituulirintaman ukkoset äityivät yllättävän kiivaaseen salamointiin. Samaan aikaan tiimi rullasi itsensä Nummi-Pusulan kautta Somerolle ja kärvisteli siellä auringonpaisteessa cirrus-pilvien alla odottaen taivaalle edes pieniä kumpiaisen raatoja. Jäsen A oli livistänyt työpaikalta ja saapui Suensa kanssa pian ihailemaan kaukana länsitaivaalla näkyvää ukkospilviseinämää. Odottamiseen tuskastunut tiimi sai kuitenkin pian toivoa paremmasta, kun sisämaan lämmin ilma alkoi houkutella ukkoskuuroja kohti kaakkoa.

 

Pitkällisen neuvonpidon jälkeen katseet käännettiin kohti Koskea. Someron ja Kosken puolivälissä tiimi keräsikin plakkariin ekat tumman pilviseinämän murahdukset ja purkauskanavat. Kuuroalueen itälaita oli kuitenkin nopeasti menettämässä voimiaan ja lyhyen ulkonasaapasteluhetken aikana viimeisetkin mielenkiintoiset pilvenrakenteet sulivat sateen sekaan. Luoteesta raahusti hitaasti kuitenkin uusia ukkossoluja suoraan kohti ja päätös popcorn-shakin seuraavasta siirrosta oli tehtävä nopeasti.

 

Kehnon tieverkon ja sateen alle jäämisen uhkan vuoksi kahden menopelin autokunta “pakitti” takaisin Somerolle ja lähti etenemään kohti Forssaa. Torron kansallispuiston paikkeilla osoittautui, että reittivalinta oli osunut nappiin. Puiden lomasta vilkkui hyvin tumma luoteishorisontti ja mikä parasta, ukkossolun etureunassa näytti olevan valokuvauksellista rakennetta. Kansallispuiston jälkeen ensimmäinen isompi peltoaukea suorastaan pakotti pysähtymään. Kesän vyörypilvikausi korkattiin auki, joskin näkymä ei vielä ollut mitenkään päätä huimaava. Selvästi yltyvä salamointi kuitenkin kompensoi mukavasti vyörypilven vaatimattomuutta.

 

Pari kilometriä ja muutama minuutti Forssaan päin teki ihmeitä vyörypilven rakenteelle. Pilvi kasvoi pituutta ja sen keskiosaan muodostui ammollaan oleva valaan kita (whale’s mouth). Samaan aikaan pohjoistaivaan matalalla laahaavat pilvenriekaleet alkoivat houkutella luokseen. Salamointi oli yltynyt jo useisiin iskuihin ja jyrinöihin minuutissa ja alkoi olla jo varsin vertailukelpoisella tasolla edelliskesien päiväjahteihin verrattuna. Kidan napsahtaessa kiinni tiimi jatkoi nenät auton tuulilasissa kohti Forssaa.

 

Kuin tilauksesta kaakkoon vievä kakkostie tuli vastaan täsmälleen samalla hetkellä, kun ensimmäiset isot sadepisarat liiskautuivat tuulilasiin. Kilometrin-parin jälkeen autokunta pääsi sateen alta karkuun ja kiitti jälleen kerran lounaisen Suomen valtaelinkeinon aiheuttamia aukkoja Suomen laajoihin metsiin. Peltoaukea tarjosi aitiopaikan tarkkailla kiivaasti salamoivaa ja edellään valokuvauksellisia pilvenrakenteita puskevaa ukkospilvien rypästä. Kumahtelu taustalla oli lähes jatkuvaa ja tuikahduksia pilven sisällä ja pilvestä maahan näkyi jo toistakymmentä minuutissa. Muutama moninkertainen tukevahko maasalama sai aika-ajoin neljän hengen innostuneen yleisönsä hihkumaan. Kameran sulkimet raksuttivat tiuhaan tahtiin, mutta lopulta sateen saapuminen pakotti tiimin perääntymään muutaman kilometrin.

 

Sukellus pois sateen alta oli jälleen helppo ja uusi peltoaukea löytyi nopeasti. Tässä vaiheessa pilven hienorakenne alkoi kadota, mutta pilviryppään sähköisyys tarjosi yhä silmänruokaa. Pellonlaitaan stoppaamisen jälkeen jyrähtelyt alkoivat muuttua räsähtelyksi ja salamat keihästivät Forssan maaperää aivan peltoaukean takana. Sormet etäällä autoradiosta ja auton korista tiimi odotteli jännittyneenä mahdollista close callia. Loppujen lopuksi lähin salama läimäytti suoraan edessämme noin kilometrin päähän. Sade alkoi yltyä ja autokunta karautti jälleen takaisin kakkostielle.

 

Vähitellen hiipuva salamoiden välke takalasissa tiimi yritti vielä kerran päästä sateen etupuolelle. Ikääntynyt ukkoskuurorypäs oli kuitenkin nakannut viimetöikseen kunnon hydrometeoriryöpyn alasinosaansa ja heikon sateen alta karkaaminen osoittautui hankalaksi tehtäväksi. Sen lisäksi säätutka kertoi pienen vahvistuvan konvektiosolun tekevän kakkostien suuntaista sarvea kuuroryppääseen. Karkkilan paikkeilla peltoaukeat kävivät vähiin ja sade yltyi. Vasta lähempänä Vihtiä sade hellitti, mutta niin teki salamointikin.

 

Viimeisellä taukopaikalla kotimatkaa suunnittelevaa tiimiä ilahdutti vielä hiipuvan kuuroalueen etureunan pilvimuodostelmat. Taivas muuttui turbulentiksi ja tarjosi nähtäväksi valokuvauksellista vyömäistä pilvirakennetta. Viimeinen piristävä yksityiskohta oli pilvenpohjassa näkynyt anti(!)syklonaalinen pyörre. Actionin hiipumista oli lopulta todistamassa peräti neljä autokuntaa.

 

Päivän havaintosaldo oli meteorologiset reunaehdot ja alkuiltapäivän hiljaiset tunnit huomioon ottaen yllättävän laadukas etenkin salamoinnin osalta. Jälkiviisautena voi sanoa, että tuurilla on kiistämättä tämäntapaisena päivänä erittäin suuri vaikutus lopputulokseen. Joka tapauksessa, kesän 2004 huono-onniset rämpimiset pitkin Suomenmaata unohtuivat kerralla. Tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti yöukkoskauden sesonkia…

 

Valokuvat

7.7.2005 klo 17:48 – Somero

Pilven etureuna oli jo mennyt hiukan vierestä ohi, mutta sivustakin katsottuna se roikotti alimpia rönsyjään varsin matalalla.

kuva: Ari Laakso

7.7.2005 klo 17:51 – Somero

Tämän parempaa “vyörypilveä” ei reissulla nähty, tämäkin puikula syntyi menosuuntaan nähden pilven oikealle puolelle, ja jäi sen takia vaisuksi.

kuva: Ari Laakso

7.7.2005 klo 17:51 – Torro

Valaankitaa suomalaisittain

7.7.2005 klo 18:02 – Forssan kaakkoispuolella

Epämääräisiä hampaita eturintamassa.

Kuva: Ari Laakso

7.7.2005 klo 18:08 – Forssan kaakkoispuolella

Mielenkiintoisten alapilvirakenteiden lisäksi salamointi oli tässä vaiheessa melko intensiivistä.

7.7.2005 klo 18:08 – Forssan kaakkoispuolella

Perinteinen köyhän miehen päiväsalama.

Kuva: Ari Laakso

7.7.2005 klo 18:18 – Forssan kaakkoispuolella

Yksi parhaista kennolle tarttuneista päiväsalamoista. Iskuista moni oli sopivasti moninkertaisia, että heti välähdyksen nähtyään kun painoi liipaisinta, seuraavat kerrannaisuudet saattoi vielä saada talteen.

Kuva: Ari Laakso

7.7.2005 klo 19:14 – Vihti

Ajoimme pitkän matkaa kuvassa näkyvän saderintaman alla ja pääsimme vihdoin sen etupuolelle. Tässä vaiheessa se ei kuitenkaan juurikaan enää salamoinut.

Kuva: Ari Laakso

7.7.2005 klo 19:19 – Vihti

Henkitoreissaan kamppaileva mörkö luo viimeisen silmäyksen Lounais-Suomen peltomaisemiin.

7.7.2005 klo 19:21 – Vihti

Viimeisellä pysähdyspaikalla todettiin vielä tutkadatoista sama mikä näkyi taivaaltakin, aktiivisuus oli jo hiipunut.

Kuva: Ari Laakso

Ajankohta	Reitti	Kesto	Osallistujat
La 8.8.2004 klo 21.30-23.30	Kolme eri kuvauspaikkaa	–	Ari Laakso, A-J Punkka, Paavo Korpela
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
CAPE 700-1200, LI -1…-4, 0-6 km shear alle 10 m/s. Helleilmamassan voimakkaita, mutta lyhytikäisiä ukkoskuuroja.		Pk-seudun kesän paras hämärän/pimeän vuorokaudenajan ukkonen kesällä 2004.

 

Säädata

8.8.2004 klo 21:00 – CAPE-ennuste

8.8.2004 klo 21:00 – Lifted Index -ennuste

8.8.2004 klo 15:00 – Jokioisten luotaus

9.8.2004 klo 00:00 – Absoluuttinen pyörteisyys

8.8.2004 klo 20:00-23:00 – Maasalamat kohdealueella

Tarina

Numeeriset ennusteet enteilivät kesän pisimmän (ja lähes ainoan) hellejakson päättymistä ja sään vähittäistä kylmenemistä. Kostea helleilmamassa ei suostunut kuitenkaan jättämään Suomenmaata sähköistymättä ja jaksolla 6.-8.8. ukkosherkkä vyöhyke valui vähitellen Pohjois-Lapista eteläiseen Suomeen.

 

Päivällä tiimi lähti koittamaan onneaan Salpausselän ympäristöön kokoonpanolla A+A-J. Keskipäivän vaiheilla Mikkelin tienoille syntynyt solurypäs kuitenkin lässähti, mitä tiimi sai todistaa jo Lahden motarilla. Tämän jälkeen Salpausselkä tyhjeni ukkosista kuin taikaiskusta – sen sijaan Kannaksella ja keskisessä Suomessa leiskui. Tiimi sai tarkkailla vain lähinnä masentavan korkeita congestuksen pohjia ja epätoivoisesti tropopaussia kurkottavia pilvitorneja.

 

Kellon lähestyessä jo iltakuutta oli aika luovuttaa ja lähteä bustolan kärsineenä kotia kohti. Jäsen A-J:n aikataulussa painoi hikinen yötyövuoro ja niinpä Etelä-Savoon saapuneet voimakkaat ukkossolut saivat jäädä rymyämään itsekseen tiimin ajellessa apeana Helsinkiin.

 

Ilta alkoi nopeasti niittää cb-pilviä taivaalta ja salamointi hiipui vauhdilla koko Suomessa. Hämärän laskiessa ukkosalueita oli jalkeilla enää muutama, joista intensiivisin hiipi hiljalleen Lahden tienoilta kohti Porvoota. Tiimi hankkiutuikin hämärtyvässä illassa kukin omille kuvauspaikoilleen ja pian etäisen punaiset cb-lamput alkoivat tuikkia lupaavasti.

 

Jäsen P pääsi Vuosaaressa parhaimmalle paikalle, jäsenten A ja A-J tarkkaillessa tilannetta Malminkartanosta ja Kaisaniemestä. Ukkospilvien lyhyt jono välähteli kesän 2004 skaalassa todella mainiota tahtia – parhaimmillaan useita kertoja minuutissa. Valtaosa iskuista oli punertavia ja äänettömiä suuren etäisyyden vuoksi.

 

Vuorokauden viimeinen tunti oli kuitenkin ukkospilville lamauttava ja Suomenlahdelle päästyään salamointi vähitellen lakkasi. Tästä huolimatta toiselle tunnille vierähtänyt etäinen leiskunta täytti mukavasti tiimin talven mittaan tyhjentynyttä yöukkoskiintiötä.

 

8.8.2004 klo 16:25 – Haminan pohjoispuolelta

Tämän parempia pilviä ei päivän chasella juurikaan nähty..

Kuva: Ari Laakso

8.8.2004 klo 14:43 – Kouvola

Köyhää chasea voi yrittää hätätilassa piristää pienillä pileus-kiehkuroilla.

Kuva: Ari Laakso

8.8.2004 klo 22:51 – Malminkartano, täyttömäki

Kaukaa idästä kiertäneet solut iskivät muutaman kerran sen verran kirkkaasti maihin, että purkauskanavan sai tarttumaan vielä hyvin kameran kennolle.

Kuva: Ari Laakso

8.8.2004 klo 23:11 – Helsinki, Kaisaniemi

Kiharainen salamanisku juuri ja juuri keskustan kattojen yllä.

8.8.2004 – Vuosaari

8.8.2004 – Vuosaari

8.8.2004 – Vuosaari

Ajankohta	Reitti	Kesto	Osallistujat
Su 25.7.2004 klo 13:10-21:10	Ähtäri-Karstula-Viitasaari-Keitele-Vesanto- Rautalampi-Konnevesi-Uurainen-Multia-Ähtäri	8 h / 443 km	A-J Punkka
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
Maan kaakkoisosasta Pohjanmaalle ulottuvassa helleilmamassan sektorissa sekä okluusiorintamassa ukkoskuuroja. Huolimatta huonosta tuulen shear-profiilista odotettavissa rintaman vuoksi konvektiosolujen järjestäymistä nauhoihin. CAPE 400-800, LI -1…-3, 0-6 km shear alle 10 m/s.		Näyttävä vyörypilvi, kesän 2004 asteikolla reipasta salamointia (max. 5-8 iskua/min), runsaasti mielenkiintoisesti elävää alapilvimassaa

 

Säädata

25.7.2004 klo 15:00 – CAPE-ennuste

25.7.2004 klo 15:00 – Lifted Index -ennuste

25.7.2004 klo 21:00 – Jyväskylän luotaus

25.7.2004 klo 15:00 – Absoluuttinen pyörteisyys

25.7.2004 klo 16:00 – Maasalamat kohdealueella

Tarina

Mustaakin mustempana alkanut eteläisen Suomen ukkoskesä sai heinäkuun lopulla pientä piristystä. Suomeen saapui terhakan ylämatalan kanssa käsi kädessä vaatimattoman oloinen okluusiorintama. Ukkostelut alkoivat latteista ennakko-odotuksista huolimatta kohtalaisen rämäkästi (ainakin kesän -04 skaalassa) lounaisilta merialueilta jo 23. päivä jatkuen 24. päivä läntisessä Suomessa. Tiimin jäsenten siviilielämä haittasi kuitenkin harrastustoimintaa eikä chase länteen kahtena ensimmäisenä päivänä toteutunut.

 

Sunnuntain (25.7.) ennuste näytti suhteellisen valoisalta huolimatta runsaasta pilvisyydestä sekä shearin vähyydestä. Edellisen päivän pirteä salamointi antoi odottaa chasepäivälle ensihoitoa pahaksi äityneeseen salamoinnin puutostilaan. Aamu aukeni odotusten mukaan pahaenteisen harmaana ja tihkusateisena. Keskipäivän jälkeen jäsen A soitteli Etelä-Pohjanmaalle saapuneelle jäsen A-J:lle ja ilmoitti Karstulan tienoille voimistuneesta hitaasti koilliseen etenevästä kuuronauhasta. Enempiä miettimättä jäsen A-J kumartui ratin taakse ja käänsi auton nokan kohti Karstulaa tietäen, että jälleen oli edessä hankala kuuronauhan puhkaisu.

 

Matkalla Karstulaan horisontti ei antanut useaan kymmeneen kilometriin mitään viitteitä tulevasta. Astra viiletti pitkin maaseututeitä vinkkarit tihkuasennossa enemmänkin lokakuiselta näyttävän taivaan alla. Hieman ennen Karstulaa koillinen maisema alkoi vihdoin tummua ja taajaman saavuttua rankka sade ilmoitti core punchin alkaneeksi. Salamointi kuuronauhassa oli yltynyt ja nauhan hidas liike enteili saaliin olevaan helposti napattavissa. Jäsen A opasti yhden miehen tiimiä Karstulasta edelleen kohti Kivijärveä ja nauhan etupuolta.

 

Pian Karstulan jälkeen rankimman sateen alla päivä hämärtyi erittäin selvästi ja auton valoista oli keskellä kirkkainta päivää jopa pientä apua. Sateen seassa näkyi jo muutama salamaniskukin, joista yksi moukaroi maankamaraa noin kilometrin etäisyydellä. Lyhyt synkeä hetki vaihtui kuitenkin nopeasti valon kajoon itäiseltä taivaalta – kuuronauha oli siis pikapuoliin alitettu. Samalla puiden latvojen seasta alkoi hahmottua mielenkiintoisia alapilvirakenteita. Jo etukäteen olikin tiedossa ja selvästi nähtävissä, että LCL-taso oli hyvin alhaalla. Juuri tämä antoi odottaa reissulta kauniisti vellovaa ja puiden latvoja viistävää alapilvimassaa.

 

Nauhan etupuolella oli pakko polkaista keskimmäistä poljinta ja jäädä toviksi ihmettelemään uhkaavan näköistä pilvenpohjaa. Matkaa oli kuitenkin pakko jatkaa, koska sadeseinämä puhkui välittömästi selän takana. 77-tien risteyksessä oli ensimmäinen valinnan paikka – jatkaako Kivijärven taajamaan vai lähteäkö reilusti itään kohti Viitasaarta. Valinnan tekoa vaikeutti tieto, että huonolla onnella parhaat näkymät saattoivat jäädä suurehkon Kivijärven vesistön taakse. Salamointi kuuronauhassa oli selvästi kiihtymässä ja etenkin lounaan puolella kumahteli tihenevään tahtiin. Taustajoukot ilmoittivatkin puhelimitse, että Kannonkosken suunnalta oli nousemassa uusi aktivoituva ukkossolu. Tämän perusteella matka jatkui suoraan itään kohti Viitasaarta.

 

Jo parin kilometrin ajon jälkeen tuli vastaan Suurusniemi mahtavine näköaloineen yli Kivijärven. Tummanpuhuva, joskin harmillisen piirteetön länsitaivas välähteli kerran-pari minuutissa. Lounaisen taivaan kiivaampi kumahtelu ajoi kuitenkin pian jäsen A-J:n takaisin ratin taakse ja matka itään jatkui – jälleen pari kilometriä kohti Viitasaarta. Taivaalla leijui jatkuvasti mielenkiintoisesti möyriviä stratuksen riekaleita, jotka muodostivat välillä löyhiä ja lyhytikäisiä pyörteitä. Harmillisesti yhdestäkään pyörteenpoikasesta ei kuitenkaan syntynyt edes pientä suppiloa.

 

Kannonkoskelle vievän tien risteyksessä avautui vihdoin aitiopaikka tarkkailla lounaasta kohoavaa “minimörköä”. Takaikkunasta kurkkiva pilvimuodostelma oli sen verran hätkähdyttävä, että Anjalankosken pienestä oharista viisastuneena jäsen A-J päätti pysäyttää menopelin ensimmäisen pienen metsäaukion kohdalla. Autosta noustua taivaalla tervehti yhden hengen yleisöään massiivinen ja erittäin matalalla laahaava vyörypilvi. Näky oli ehkä paras koko kesänä (siihen mennessä) ja kameran suljin napsutti sen mukaisesti. Selän takaa tuleva valo synkisti pilvimuodostelman hyvin tummaksi ja vyöryn pohjoispäädyssä oli jopa pientä seinäpilvimäisyyttä. Koko vyöry eli rauhattomasti ja siinä olevat pienet stratus-osaset näyttivät välillä harhailevan täysin perusvirtauksesta riippumatta.

 

Autosta noustessa lämmin tuulenvire oli pyyhkinyt kohti vyöryä. Parin minuutin kuvailun ja ihmettelyn jälkeen tuulensuunta kääntyi äkisti ja hentoiset tienpiennarkoivut alkoivat vaappua tuulenpuuskien mukana. Vyörypilvi oli lipunut jo lähes zeniittiin ja kääntynyt tuuli kertoi pilven puuskarintaman saapuneen. Tämän havaitsi helposti myös iholla – lämpötila putosi nopeassa tahdissa arviolta reilut 5 astetta. Lopulta kylmät isot sadepisarat kehoittivat jatkamaan matkaa edelleen itäänpäin.

 

Vyörypilvi näytti huolestuttavasti karkaavan emopilvestään ja enteili ukkospilven heikkenemistä. Parin kilometrin ajon jälkeen tehty lyhyt stoppi varmisti havainnon. Vyöryn etupuolelle oli enää turha yrittää ja niinpä seuraava viisiminuuttinen kului jyhkeää sadeseinämää kuvatessa ja kesän parasta salamointia ihmetellessä. Välkettä riitti parhaimmillaan 5-8 iskun minuuttivauhtia. Lähestyvä sade teki kuitenkin jälleen tehtävänsä ja matkaa oli pakko jatkaa.

 

Seuraava datanhakustoppi kertoi karua kieltään. Huolimatta etäältä kuuluvista jyrinöistä kuuronauha oli menettämässä voimiaan ja salamointi oli hiipumassa. Viitasaarella ukkoskuuroketju näyttäytyi länsitaivaalla enää tasaisen synkkänä piirteettömänä pilvimassana. Ilma tuntui kuitenkin yhä tuoreelta ja kaupungin koillispuolelle oli nousemassa yksittäisiä ukkossoluja.

 

Vähin toivein jäsen A-J suuntasi edelleen itään tarkkailemaan mahdollisia popcorn-solujen voimistumisia. Saalis jäi kuitenkin laihaksi, kun Keiteleen kohdalla heikkenevä sadekuuro heitti vaisun pisararyöpyn menopelin tuulilasiin. Gerpsittely ei enää juurikaan antanut toiveita chasen loppukilometreille. Vesannon kohdalla popcorn-konvektio pääsi kuitenkin vielä yllättämään mukavalla vyörynpoikasellaan, muutamilla purkauskanavillaan sekä jyrinöillään. Tämän jälkeen paluumatka oli valmis alkamaan. Päiväukkosvajaus sai reissun mittaan kaivattua ensihoitoa, mutta saadaanko tänä kesänä nauttia lainkaan yöllisestä valoshowsta…?

 

Valokuvat

25.7.2004 klo 14:51 – 77-tie lähellä Kannonkoskea

Uhkaavannäköisen vyörypilven eteläpääty.

25.7.2004 klo 14:51 – 77-tie lähellä Kannonkoskea

Vyörypilven pohjoispääty. Pian kuvan ottamisen jälkeen tuuli muuttui puuskaiseksi ja lämpötila laski useita asteita.

25.7.2004 klo 14:58 – Vuoskoski

Vyörypilvi alkoi etääntyä emopilvestään, mutta salamoinnin intensiteetti oli vielä kohtalainen.

25.7.2004 klo 15:01 – Vuoskoski

Etääntyvän vyörypilven stratus-sormia.

25.7.2004 klo 15:02 – Vuoskoski

Vyörypilveä seurasi synkkä sadeseinämä, jonka edessä ajelehti orpoja stratuksia.

25.7.2004 klo 17:35 – Vesanto

Chasen päätös: pienen ukkoskuuroryppään pieni vyörypilvi. Jyrinää kuului enää harvakseltaan.

Ajankohta	Reitti	Kesto	Osallistujat
La 17.7.2004 klo 13:20-18:35	Helsinki-Järvenpää-Orimattila-Anjalankoski-Kotka-Helsinki	5 h 15 min / 370 km	Ari Laakso, A-J Punkka
Ennuste kohdealueelle		Merkittävimmät havainnot
CAPE_max 200-700, LI 0-3, 0-6 km shear alle 10 m/s. Puhtaasti ilmamassatyyppisiä, lyhytikäisiä ja vaikeasti jahdattavia ukkoskuuroja.		Rakeet (5-10 mm), intensiivisen soluryppään ”puhkaisu” ja siinä yhteydessä rankkasade, näyttävä vyörypilvi sekä useita mielenkiintoisia alapilvimuodostelmia.

 

Säädata

17.7.2004 klo 15:00 – CAPE-ennuste

17.7.2004 klo 15:00 – Lifted Index -ennuste

17.7.2004 klo 03:00 – Jokioisten luotaus

17.7.2004 klo 15:45 – NOAA-satelliittikuvaa

17.7.2004 klo 16:30 – Maasalamat kohdealueella

Tarina

Alkukesän 2004 apeat säät ajoivat monet myrskybongarit heinäkuun puolivälissä epätoivoisiin tekoihin. Tähän sortui myös HLCL-tiimi ja päätti koittaa onneaan keskellä popcorn-konvektion koristamaa kesämaisemaa. Odotettavissa oli jo viime kesältä tuttua meininkiä – katsotaan missä pienet kuuronrääpäleet eivät ole vielä “saastuttaneet” ilmaa ja suunnataan sinne.

 

Jotta välttyisimme totaaliselta bustolalta, päätimme aloittaa reissun Järvenpäässä olleesta Ursan Cygnus-kesätapahtumasta. Pienellä bongarijoukolla aikamme pällisteltyämme vieri viereen nousevia alasimia päätimme kääntää Audin keulan Järvenpäästä koilliseen.

 

Tutkakuvissa pieniä konvektiosoluja oli jo pitkin Etelä-Suomea. Löysimme kuvista kaksi kuivahkoa aluetta, joista toinen oli Järvenpään luoteispuolella ja toinen koillispuolella. Valintamme osui koilliseen, koska odotimme aktiviteetin siirtyvän vähittäin itään.

 

Kohteemme oli aluksi Mäntsälä-Lahti-Kouvola-kolmio, jonne odottelimme idästä lähestyviä yksittäisiä konvektiosoluja sekä uusien ukkoskuurojen kehitystä itse alueella. Luoteinen taivas olikin motarilla ajeltaessa lupaavan synkkä ja kuvauksellisia kukkakaalimaisia torneja kohoili aivan lähelläkin.

 

Koukkasimme motarilta kohti Orimattilaa vierellämme uhkaavan tumma, joskin piirteetön ukkoskuuro. Salamoita tämä möhkäle ei juurikaan väläytellyt, mutta Orimattilan paikkeilla jäimme osittain sateen motittamaksi. Pari kilometriä taajaman jälkeen sade yltyi ja Nelirenkaan etupellille alkoi tulla osumia päämme päällä olevasta jääpalakoneesta. Isoimpien rakeiden koko oli noin 10 mm.

 

Kiihdytimme menoa ukkoskuuron etupuolelle kohti Artjärveä, siis pois sateen alta. Ennen Artjärveä teimme lyhyen stopin pellon laitaan, josta pääsimme ihailemaan lähestyvän kuuron sadejuovia sekä sateen edellä olevia alapilvimuodostelmia. Salamointi oli melko flegmaattista – isku minuutin-parin välein.

 

Artjärven jäätyä taakse ja tarkkailemamme solun sataessa jalat altaan alkoivat tutkakuvat näyttää huolestuttavalta. Surkeita kuuronalkuja oli koko lähitienoo täynnä. Päätimme edetä edelleen itään kohti kutostietä. Valinta osoittautui oikeaksi, sillä peltoaukeiden avautuessa itäisestä horisontista paljastui uusi voimakkaan näköinen pilvimuodostelma. Samalla myös pohjoinen taivas synkkeni.

 

Kurvasimme piennarparkkiin kutostien risteykseen päästyämme ja jäimme tarkkailemaan kiihtyvää salamointia sekä emopilveen imeytyviä stratuksen raatoja. Salamoita tippui soluista yhden-kahden laakin verran minuutissa ja pohjoisen töppyrän sadejuovat piiskasivat peltoaukiota noin kilometrin päässä.

 

Itätaivaalla puhkuva pilvivalli alkoi vaikuttaa houkuttavalta. Ongelma vain oli, että olimme sen takapuolella. Harmiksemme menopeli alkoi samalla kaivata tankkiinsa täytettä ja niinpä stoppasimme tankkaamaan Elimäellä. Tauon aikana ukkosherra keihästi maanpintaa kolmesti alle kahteen kilometriin.

 

Huoltsikan pihasta säntäsimme välittömästi suorittamaan tiimimme yleensä välttämää core punchia. Vettä alkoikin nopeasti tulla kuin saavista ja tie muuttui yhdeksi suureksi lammikoksi. Tutkakuvat kertoivat pohjoisen ja idän solujen lyöneen hynttyyt yhteen ja sen todella huomasi.

 

Päästyämme viimein rankimman sateen läpi Anjalankoskelle vaivamme palkittiin – taaksemme oli ilmestynyt todella hyökkäävän näköinen vyörypilvi. Se ulottui etelästä pohjoiseen koko horisontin halki etupuolellaan turbulenttia pilvenpohjaa sekä pohjoisessa pilvilauttoja neljässä eri kerroksessa. Mutta kuten yleensä, niin myös tällä kertaa suomalainen maisema teki tehtävänsä. Hukkasimme hätäpäissämme kallisarvoisia minuutteja hyvän horisontin haravointiin ja kun viimein löysimme hyvän pellonpientareen, oli vyörypilven paras puhti jo kadonnut. Pilvikiellekkeen eteläpää tosin kaartui yhä mielenkiintoisesti kohti puiden latvoja.

 

Salamointi vyörypilven alta oli alkukesän asteikolla jokseenkin maittavaa. Pilvestä päin puhaltava kylmänkalsea tuuli kertoi kuitenkin ukkoskuuromuodostelman katselevan jo hautapaikkaansa. Tästä kertoi myös vähitellen katoavat vyörypilven piirteet. Päätimme tästä huolimatta ajaa vielä palanmatkaa itään päin, josta saimme viimeisinä näytteinä muutaman pilvisalaman sekä kauniisti vellovaa pilvenpohjaa.

 

Alkuillan paluumatkan saimme aloittaa chasen ennakko-odotuksiin nähden varsin tyytyväisin mielin. Mieltä lämmitti erityisesti tieto, että vanha kunnon popcorn-kelin taktiikka toimi jälleen ja saimme haaviin lähes parasta, mitä koko eteläisessä Suomessa oli tuona päivänä tarjolla. Mutta kovasti kyllä kelpaisi jo tässä vaiheessa kesää kunnon yörytinätkin…

 

Valokuvat

17.7.2004 klo 14:39 – Orimattila

Vain tunti chasen alettua pääsimme/jouduimme jo kuvauspaikoille ensimmäisen solun alle, joka tumman pohjan näytettyään ryöpsäyttikin tuhdin sadekuuron, ja hetken sen jälkeen myös 10 mm rakeita.

Kuva: Ari Laakso

17.7.2004 klo 14:46 – Niinikoski

Artjärven kohdilla pääsimme ukkoskuuron etupuolelle, jossa ehdimme kuvailla tovin pilven muotoja ja sadejuovia ennen kuin matkaa täytyi taas jatkaa sateen alkaessa.

Kuva: Ari Laakso

17.7.2004 klo 14:56 – Artjärvi

A-J ikuistamassa sadeseinämää.

Kuva: Ari Laakso

17.7.2004 klo 14:59 – Artjärvi

Melko uhkaavan oloista pilvenreunaa, jonka laitamilla napsahti myös muutama maasalama.

Kuva: Ari Laakso

17.7.2004 klo 15:25 – Kimonkylä

Erikoisen näköisen ulokkeen alla räiskähti useampikin terävä maasalama. Tässä vaiheessa tutka- ja salamadataa selattuamme päätimme tavoistamme poiketen tehdä core punchin edessä näkyvän pilven etupuolelle, mikä myöhemmin osoittautui oikeaksi päätökseksi.

Kuva: Ari Laakso

17.7.2004 klo 15:25 – Kimonkylä

Elimäkeä lähestyvä sadeseinä.

Kuva: Ari Laakso

17.7.2004 klo 16:05 – Anjala

Pitkän vyörypilven jo hiukan hiipuvaa pohjoispäätyä. Kuvan vasemmassa laidassa pilvenpohjasta alaspäin kurottuvan ulokkeen tarkoitusperät eivät meille selvinneet, mutta tuskin se maahan asti kuitenkaan ylettyi missään vaiheessa…

Kuva: Ari Laakso

17.7.2004 klo 16:10 – Anjalankoski

Vyörypilvi menetti nopeasti muotoaan, mutta alareunan pilvenriekaleet olivat yhä mielenkiintoisia

17.7.2004 klo 16:10 – Anjalankoski

Vyörypilven eteläreuna roikkui ennen kuolemaansa huomattavan matalalla.

17.7.2004 klo 16:13 – Anjalankoski

Yhteensulautuneen solurintaman etureuna eteni hitaasti mutta varmasti ainakin kolmessa eri tasossa, joista alimmaisena pyörinyt vyörypilvi alkoi jo menettää parasta muotoaan.

Kuva: Ari Laakso

17.7.2004 klo 16:16 – Anjalankoski

Panoraamakuvaa lähestyvän solurintaman etureunasta.

Kuva: Ari Laakso

17.7.2004 klo 16:46 – Anjalankoski

Otimme vielä kertaalleen etumatkaa pilveen ja seurasimme sen lähestymistä. Vaikka pilven parhaimmat muodot olivatkin jo hävinneet, pilvenpohja pyörteili varsin voimakkaasti.

Kuva: Ari Laakso