1940-42

Last Updated: Saturday, 16 December 2017 14:18
Written by Leevi Korpela

MYRSKYT 1940

 

 

 

13.07.1940

UKKOSTA JA RAKEITA RAUMAN SEUDULLA

Lauantaina päivällä Säkylässä oli maanviljelijä Väinö Sorkkila yhdessä siirtoväkeen kuuluvan Kostiaisen kanssa heinäpellolla, kun puhkesi ankara ukonilma. Miehet aikoivat mennä suojaan heinälatoon, mutta samalla hetkellä, kun Sorkkila sai ladon oven auki, iski salama siihen paikkaan surmaten hänet ja tainnuttaen Kostiaisen. Väinö Sorkkila oli 44-vuotias ja häneltä jäivät puoliso ja kaksi lasta.

Samanaikaisesti riehui myöskin Raumalla ankara ukonilma, jonka kestäessä satoi runsaasti rakeita ja vettä tuli kaatamalla. Lyhyessä ajassa joutuivat kellarit ja alempana olevat maat veden valtaan ja kaduille muodostui vuolaita puroja. Rakeet, jotka olivat harvinaisen kookkaita, vioittivat puutarhoissa puita ja pensaita, joista katkeili oksia. Ukkonen teki myös muita tuhoja, ja salama iski mm. Rauma Oy:n puhelinkeskukseen.

Satakunnassa ukkonen oli aiheuttanut paljon tulipaloja ja puhelinhäiriöitä jo perjantaina iltapäivällä. (HS 13/15.7)

 

 

 

01.07.1942

RAESADE TUHOSI 20 TALON VILJELYKSET VUOLIJOELLA

Rajuilma ja ukkossade Vuolijoen Saaresmäessä keskiviikkona aiheutti suuria vahinkoja. Harvinaisen kovaa ukkosilmaa ja kaatosadetta seurannut raesade putosi maahan niin suurella voimalla, että mainitun Saaresmäen kylän keskipaikoilla ns. Pellikanmäen kohdalla noin 20 talon viljelykset suurin piirtein katsoen turmeltuivat.

Raesateen alla murskaantuivat rukiit, ohrat, kaurankylvöt, perunat ja juurikasvit niin pahoin, ettei niistä ole enää paljon toivoa. Maa myllertyi kuin kyntäjän ja äestäjän käsissä ja oraat sekä rukiin korret kaatuivat maahan. Rajuilma riehui siis verrattain rajoitetulla alueella ja kylän laitamilla vahingot olivat vähäisiä.

Rakeet olivat suuria ja niitä satoi niin sakeaan ja paljon, että niitä lämpimästä ilmasta huolimatta kertyi kaikkialle maahan monen tuuman vahvuudelta. Paikkoihin, joihin vesivirrat rakeita kuljettivat, niitä kasaantui vahvoja kinoksia ja ne olivat vielä seuraavana päivänä osoittamassa luonnonvoimien raivoa. Viljelysten kärsimät vauriot olivat raskaat. Yhdessäkään talossa Saaresmäen keskikylällä ei kunnollista satoa saada.

Ukonilma aiheutti vahinkoja myös muilla paikkakunnilla, muun muassa Sotkamossa salama tappoi kolme lehmää koivupuun alle.

 

4.7 Kajaanissa iltapäivällä raivonnut ukkonen aiheutti kaato- ja raesateen. (Kainuun Sanomat 4.7)