Ennustearkisto

Rajuilmaennuste 9.8.2018

Last Updated: Thursday, 09 August 2018 00:11
Written by A-J Punkka

YHTEENVETO

Torstain ennustetta leimaavat merkittävät epävarmuudet. Salamoinnin esiintyminen on päivällä todennäköisintä Satakunnasta Kainuuseen yltävällä vyöhykkeellä, sekä mahdollisesti Lapin keskiosissa. Yötä kohti salamointi rauhoittuu tai jopa lakkaa. Mikäli pilvisyys tai Ruotsista saapuneet ukkospilvijärjestelmän jäänteet eivät estä lämpötilojen kohoamista em. alueella voi muodostua iltapäivällä supersoluja ja myöhemmin jopa ukkospilvijärjestelmä. Näiden yhteydessä todennäköisin vaaratekijä on puuskainen tuuli, mutta toisaalta trombin ja isojen rakeiden mahdollisuuttakaan ei voida sulkea pois. Torstain salamamäärä tulee jäämään huomattavasti viikontakaista tilannetta pienemmäksi, mutta tilanteen vahinkopotentiaalissa olisi aineksia jopa oranssille vaaratasolle. Ennustettu vaikutusalueiden suppeus sekä suuret epävarmuudet pudottavat vaaratason värin keltaiselle.

SYNOPTISEN TILANTEEN KUVAUS

Yläselänteen harjanne on välittömästi Suomen itäpuolella ja Brittein saarten pohjoispuolella on voimakas ylämatala. Fennoskandiassa on vallalla helteisen lämmin eteläinen ilmavirtaus, joka tuo Suomeenkin kesän kuumimman ilmamassan sekä runsasta alatroposfäärin kosteutta. Ylätroposfäärin lounainen suihkuvirtaus on Norjan yllä, mutta keski- ja ylätroposfäärin virtaukset voimistuvat huomattavasti myös Suomessa. Päivän kuluessa pintamatala liikkuu Lapin yli itään.

Keskitroposfääri on ehdollisesti epävakaa lähes koko maassa. Iltapäivällä suurimmat lämpötilavähetteet ovat maan etelä- ja keskiosassa. Alempana troposfäärissä runsaan kosteuden leveä vyöhyke yltää iltapäivällä Itämereltä maan länsiosan poikki Lappiin. Yötä kohti runsasta kosteutta levittäytyy myös maan itäosaan samalla, kun pintamatalan siirtyminen Kuolan niemimaalle alkaa puskea tilapäisesti kuivempaa ilmaa Lappiin. Alatroposfäärin (tai alemman keskitroposfäärin) suihkuvirtaus yltää iltapäivällä maan lounaisosasta Lapin kaakkoisosaan. Tämä luo torstain syvälle kostealle konvektiolle kinemaattisesti erittäin vahvan ympäristön.

SYVÄ KOSTEA KONVEKTIO RISKIALUEILLA

Tämänkertaisen ennusteen epävarmuudet ovat harvinaisen suuret. Epävarmuuksista on kerrottu tarkemmin alla ja seuraavassa esitetään päivän todennäköisin kehityskulku. Keskiviikon aikana Ruotsin puolella muodostuneiden ukkospilvirykelmien jäänteet saapunevat varhain torstaina maan läntisimpiin osiin. Osa tästä alueesta saattaa salamoida jo saapumishetkellä läntisillä merialueilla. Päivemmällä (riippuen pilvitilanteesta) uusia salamoivia kuuropilviä saattaa kehittyä alatroposfäärin runsaan kosteuden alueelle. Todennäköisintä tämä on niukemman pilvisyyden alueilla, likimain Satakunnasta Kainuuseen yltävällä vyöhykkeellä. Mikäli pilvipeite repeilee, myös maan pohjoisosassa ja siellä erityisesti Lapissa voi esiintyä ukkosta. Yötä kohti aktiivisuus heikkenee huomattavasti, mutta mikäli kostea vyöhyke liikkuu torstain ja perjantain välisenä yönä, yksittäisiä salamoivia kuuropilviä voi kehittyä maan lounaisosasta Pohjois-Karjalaan yltävällä vyöhykkeellä.

Torstain kuuropilvet kehittyvät erittäin vahvojen tuuliprofiilien vallitessa. Tilanne on kohtalaisesti tulpattu, joten kehitys saattaa lähteä käyntiin vain hyvin pienialaisesti. Mikäli näin käy, supersolujen esiintyminen on todennäköistä. Myöhemmin yksittäiset solut saattavat ryhmittyä jopa konvektiiviseksi järjestelmäksi. Konvektiosolujen ja mahdollisen konvektiojärjestelmän liike on hyvin nopeaa kohti koillista tai itäkoillista (jopa 70-90 km/h). Järjestelmätason konvektiolle downwind-moodi on selvästi upwind-moodia todennäköisempi.

Torstain todennäköisimmät haitat aiheutuvat voimakkaista ukkospuuskista. Puuskien todennäköisyys on suurin kaakko-luodesuuntaisissa kuuropilvimuodostelmissa. Voimakkaita puuskia ja jopa trombi saattaa esiintyä supersolujen yhteydessä, jolloin myös yli 4 cm kokoiset rakeet ovat mahdollisia. Mikäli edellä esitetty skenaario toteutuu, tilanteen kokonaisvaikutukset jäävät melko vähäisiksi ja riippuvat osumien määristä taajama-alueille. Tämän vaikutusarvion sekä suurien epävarmuuksien vuoksi tilanteen vaarataso on pidetty keltaisena, vaikka parametrien lukuarvojen näkökulmasta myös oranssi vaarataso voisi olla mahdollinen.

Suppeahkon aktiivisen alueen koon sekä lyhyehkön keston vuoksi torstain salamamäärä tulee jäämään selvästi viikontakaista tilannetta vähäisemmäksi. Sen sijaan tilanteen tuulipotentiaali on selvästi viikontakaista rajummalla tasolla. Ennustetunkaltaisia CAPE-Shear-kombinaatioita esiintyy karkeasti arvioiden kerran kesässä tai joka toinen kesä.

EPÄVARMUUDET

Ennustetun tilanteen ensimmäinen epävarmuus tulee keskiviikon tapahtumien johdannaisena. Numeeriset mallit olivat pääsääntöisesti ulalla keskiviikon ukkopilvikehityksestä Ruotsissa. Tästä saattaa seurata, että lännestä saapuu meille heti torstain aluksi laajahko pilvinen alue, jossa esiintyy heikkoa tai kohtalaista sadetta kuolevasta konvektiivisesta järjestelmästä. Mikäli näin käy, pilvisyys saattaa hidastaa lämpötilojen nousua vaara-alueella. Pilvisyyteen liittyvä epävarmuus on merkittävä myös Lapissa, jossa kinemaattinen ympäristö on kaikkein rajuin.

Numeeriset mallit olivat myös keskenään eri mieltä, kuinka vahva konvektiivinen esto on vaara-alueella. Seassa oli ratkaisuja, joiden mukaan konvektiosoluja muodostuisi hyvin niukasti jos ollenkaan. Toisaalta osa malleista ennakoi laaja-alaista kuuropilvikehityksen käynnistymistä. Ottaen huomioon ilmamassan lämpimyyden ja ajankohdan auringonsäteilytehon, jälkimmäinen vaihtoehto lienee epätodennäköinen.

Mikäli lämpötilat jäävät liian alhaisiksi rajakerrokseen juurtuneen syvän konvektion kehittymiselle, salamointi rajautuu vain alueisiin, joilla kohokonvektiolle on otolliset olosuhteet. Toisaalta kohokonvektion tapauksessa edellä mainitut vaaralliset sääilmiöt jäisivät pääsääntöisesti muodostumatta (suuria rakeita lukuun ottamatta). Todennäköisin skenaario kuitenkin on, että konvektio pääsee juurtumaan rajakerrokseen ainakin paikoin.

TUNNUSLUKUJA RISKIALUEILLE

MIXR500 11...13 g/kg, MLCAPE 500...1200 J/kg, EffDLS 15...20 m/s (Lapissa jopa 20...25 m/s), 0-1kmBS 10...15 m/s.

Add comment


Security code
Refresh