Ennustearkisto

Myrskyennuste 12.-13.12.2013

Last Updated: Thursday, 12 December 2013 23:07
Written by A-J Punkka

PÄIVITYS TO-ILTANA KLO. 22.45 / Pauli Jokinen

Edelliseen ennusteeseen (alla) on tullut pieniä muutoksia. Ajoituksen suhteen tuulisimmat ajankohdat ovat siirtyneet muutamalla tunnilla myöhäisemmäksi (kts. kartta). Lisäksi myrskypuuskien ennakoidut tuulen nopeudet ovat nousset hieman eilisestä ennusteesta mikä näkyy myös vaaratasojen kasvaneina todennäköisyyksinä. Edelleen näyttää siltä, että kaikkein voimakkaimmat puuskat osuvat Satakunnan sekä Varsinais-Suomen maakuntiin, joissa noin 30 m/s puuskat ovat olleet tietyissä skenaarioissa mahdollisia. 

 

Hieman ennakoitua kovemmat puuskat nostavat Seija-myrskyn todennäköisesti voimakkuudeltaan Eino-myrskyn tasolle. On myös olemassa pieni todennäköisyys sille, että myrskypuuskat yltävät maan lounaisosassa lähelle vuoden 2011 Tapani-myrskyn tasoa (yli 30 m/s). Tämä on kuitenkin ennusteskenaarioiden pahin vaihtoehto, eikä sieltä todennäköisimmästä päästä. Tuulivahinkoja tullaan näkemään laajalti, mutta ne tulevat olemaan luonteeltaan hajanaisia - yksittäisistä kaatuneista puista muutaman kymmenen ryppäisiin. Kesäisten rajuilmojen aiheuttamia "avohakkuita" ei tulla näkemään. Kaatuneiden puiden aiheuttamat sähköttömät asiakkaat mitataan kymmenissä tuhansissa, hyvin mahdollisesti yli 100 000 asiakkaassa.

 

Ennusteessa on vielä jonkin verran epävarmuutta koskien varoitusalueen pohjoisimpia osia. Luottamus on kasvanut siihen, että Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun eteläosissa ylletään yli 20 m/s puuskiin, mutta melko todennäköisesti myrskypuuskien vaikutus jää näillä alueilla vähäisemmäksi kuin maan länsi- ja eteläosassa. 

 

Päivityksen yhteenvetona voidaan todeta, että ennusteiden keskilinja on eilisestä muuttunut hieman kovempien myrskypuuskien suuntaan ja aikataulu on siirtynyt muutamalla tunnilla myöhäisemmäksi. Seija-myrsky on todennäköisesti voimakkuudeltaan Eino-myrskyn luokkaa ja myös vaikutuksiltaan melko lähellä Einoa. Voit lukea tarkemmin Seija-myrskyn yksityiskohdista alla olevasta keskiviikko-illan ennusteesta. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

   Ke-illan ennuste:

YHTEENVETO

Seijan päivän myrsky iskee syksyn 2013 myräköiden raskaaseen sarjaan ja kiilannee voimakkuudeltaan ja kokonaisvaikutuksiltaan syksyn kakkossijalle. Lännen ja pohjoisen väliset puuskat puhaltavat vuorokauden ensimmäisten 9 tunnin aikana maa-alueilla paikoin yli 25 m/s (läntisillä merialueilla keskituulet saman verran). Vähäinen routa altistaa puuston edelleen vahingoille ja niinpä sähkönjakelussa ja liikenteessä voi olla jälleen merkittäviä vaikeuksia.

 

VAARAA AIHEUTTAVAN SÄÄTILANTEEN KUVAUS

Atlantin ”myrskymoottori” tuottaa edelleen voimakkaita matalapaineita, joista yksi alkaa kehittyä torstain aikana Färsaarten ja Norjan länsirannikon välillä. Lännestä saapuva yläsola ”kaappaa” mukaansa voimakkaasti barokliinisessä vyöhykkeessä liikkuvan heikon matalapaineen osakeskuksen. Yläsola terävöityy ja solan pohjan taakse kehittyy voimakas ylätroposfäärin suihkuvirtaus. Nopea syklogeneesi käynnistyy iltapäivällä Norjan rannikon tuntumassa, kun matalapaine on sopivassa asemassa yläsolan etupuolella ja suihkuvirtauksen vasemmalla jarruuntumisalueella. Myrskykeskus saapuu vuorokauden vaihteessa Pohjanlahdelle ja ylittää Suomen alle kuudessa tunnissa likimain linjalla Kokkola-Nurmes.

 

Voimakkaita ja vaaraa aiheuttavia tuulia esiintyy keskuksen jälkipuolella matalapaineen lounaisessa ja luoteisessa neljänneksessä. Keskituuli voimistuu jo torstain puolella Pohjanlahdella myrskyksi ja saattaa yltää erityisesti Selkämerellä jopa 25-28 metriin sekunnissa. Maa-alueille tuulisin vyöhyke levittäytyy vuorokauden vaihteesta eteenpäin. Tuulisin vaihe koittaa vaara-alueen länsiosassa klo 00-05 ja itäosassa klo 04-09. Tuolloin etenkin lännessä puuskat saattavat ylittää paikoin 25 m/s. Tuulisella alueella esiintyy rajua kylmää advektiota, joka labiloi alatroposfääriä tehokkaasti. Tilanteen alkuvaiheessa alatroposfääri on varsin stabiilisti kerrostunut ja tuuli puhaltaa länsilounaasta, mutta asetelma muuttuu parissa tunnissa radikaalisti. Niinpä alkuvaiheessa puuskien luonne voi olla rauhallisemmin aaltoileva, mutta muuttuu parin tunnin aikana selvästi repivämpään suuntaan ja samalla tuuli kääntyy puhaltamaan luoteesta. Alatroposfäärin suihkuvirtauksessa tuulennopeus on reilun kilometrin korkeudella jopa 35-40 m/s, mutta näiden lukemien vallitessa sekoittuneen kerroksen paksuus ei ole vielä suurimmillaan. Kerros yltää parhaimmillaan yli kilometrin korkeuteen ja tuolloinkin kerroksen huipulla tuulennopeudet ovat luokkaa 30 m/s. Lisäksi tuulen kääntymisen aiheuttavaan pintasolaan liittyvä ageostrofinen isallobaarinen tuulikomponentti on suosiolliseen suuntaan perusvirtaukseen nähden.

 

Voimakkuudeltaan Seijan päivän myrsky asettuu ke-illan ennusteiden valossa taannoisten Eino- ja Oskari-myrskyjen väliin. Alatroposfäärin tuulennopeudet ja sekoittunut kerros eivät yllä aivan Einon tasolle. Tosin täytyy huomata alueelliset erot tässä vertailussa. Esimerkiksi Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan osalta Eino saattaa jäädä selvästi Seijaa voimakkaammaksi. Toisaalta Uudenmaan seudulla Oskari oli Einoa voimakkaampi ja saattaa Seijankin jälkeen jäädä syksyn ykköspaikalle. Erityisesti Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella Seija-myrskystä saattaa tulla syksyn voimakkain. Maaperän routatilanne on edelleen vaatimaton, mutta tuulenpuuskien lähihistoria huomioiden vahingot saattavat kokonaisuudessaan rajoittua lähemmäksi Oskarin kuin Einon tasoa. Laajoja ja yhtenäisiä vahinkoalueita tuskin nähdään, mutta puiden hajakaatoja paljonkin. Merialueilla (lähinnä Selkämeri) on mahdollista ”kellottaa” vuoden tähän asti kovimmat tuulilukemat. Kaiken kaikkiaan kyseessä on jälleen merkittävä tuuliepisodi, jolla tulee olemaan vaikutuksia sähkönjakeluun ja liikenteen sujuvuuteen.

 

Ke-illan ennusteissa oli vielä pientä vaihtelua voimakkuuden ja vaara-alueen suhteen. Pahimmissa skenaarioissa tilanteesta tulisi Einon veroinen, mutta ennusteiden keskilinja on hieman maltillisempi. Suurimmat epävarmuudet ovat vaara-alueen itä- ja etenkin pohjoisosassa. Tällä alueella on mahdollista, että vahingot jäävät yksittäisiksi ja aiempia syksyn myrskyjä lievemmiksi. Myös sekoittuneen kerroksen paksuus sekä routakerroksen ja tuulihistorian vaikutukset ovat tällä kertaa huomattavan vaikeita arvioida. Vaaratasoilla mitattuna ennuste kulkee oranssin tason alalaidalla.

 

Ennustetta päivitetään seuraavan kerran torstai-iltana.

Comments  

#1 Keke 2013-12-12 13:26
Kiitos !!!
Juuri tällainen sivu on paras, niin just oikein.

Olette todella PRO !!!

Jatkakaa pliis samaan malliin tätä myrskyvaroitusta.

Terv:Keke
Quote