2008 Rajuja raekuuroja, Sievin trombi, Martinpäivän myrsky

Last Updated: Thursday, 07 November 2019 17:19
Written by Leevi Korpela

MYRSKYT 2008

 

 

 

19.01.2008

MYRSKYTUULI PUHALSI lauantaina iltapäivällä kovimmissa puuskissa Hankoniemellä 31 m/s. Helsinki-Vantaan lentoasemalla mitattiin 20 m/s. Tuulivahinkoja syntyi lähinnä linjoille kaatuneista puista, jotka katkaisivat sähköt yhteensä 2500 kotitaloudelta Länsi-Uudellamaalla, Turun ympäristössä ja Kuusamossa sekä Isosyötteellä.

 

 

 

13.02.2008

KOVA PUUSKITTAINEN TUULI kaatoi puita ja katkoi sähköjä etenkin Pirkanmaalla, Hämeessä, Keski-Suomessa, Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa. Pahimmillaan sähköt olivat keskiviikkona poikki noin 20.000 taloudesta. Eniten häiriöitä oli Suur-Savon sähkön jakelualueella Etelä-Savossa, jossa 10.000 taloutta jäi iltapäivällä sähköittä.

Maa-alueilla tuuli kovaa kaikkialla muualla paitsi aivan Etelä-Suomessa. Puuskissa yllettiin hyvinkin pariinkymmeneen metriin sekunnissa. Merialueille annettiin myrskyvaroitus Suomenlahtea lukuun ottamatta.

 

Talviukkosta

Paikoin saatiin sakeita lumi- ja raekuuroja ja Itä-Suomessa koettiin myös poikkeuksellista talviukkosta.Ukkosia syntyi, kun luoteesta virrannut kylmä rintama kohtasi eteläpuolisen lämpimän ilmamassan saaden sen voimakkaaseen nousuliikkeeseen. Näkö- ja kuulohavaintoja ukkosesta tehtiin ainakin Heinävedellä ja Nurmeksessa. (YLE uutiset)

Kuurorintama liikkui nopeasti luoteesta kaakkoon siten, että se oli Pohjanmaalla aamupäivällä ja saavutti kaakkoisrajan illansuussa klo 17 aikoihin. Rajut tuulenpuuskat kestivät paikassaan vain muutamia minuutteja.

Verkko-Karjalaisen ilmaisu oli osuva:  Äkäinen tuuli jätti tuhannet taloudet ilman sähköä keskiviikkona. Luoteesta puhaltanut tuuli nousi Pohjanlahdella myrskylukemiin laantuen jonkin verran sisämaassa. Aukeilla paikoilla se katkoi kuitenkin puuskissa puita sähkölinjoille ja koetteli peltikattojen kuntoa.

 

Päijänteen itäpuolinen alue sai osansa Etelä-Suomen Sanomien kuvailemana:

Myrskyisät tuulenpuuskat runtelivat sähkönjakelua Itä-Hämeen maakunnassa. Pahimmillaan Heinolan pohjoispuolisilla seuduilla ja Sysmän alueella oli iltapäivällä sähköä vailla noin 3000 taloutta, kertoi käyttöpäällikkö Markku Vänskä Vattenfallista. Satunnaisten puuskien voimakkuus yllätti Vänskänkin.

– Sääennusteet eivät tätä antaneet odottaa, hän totesi illalla.

Erikoista oli, että myrskynpuuskat rikkoivat jääpeitteen Päijänteen suurimmalta yhtenäiseltä vesialueelta, Tehinselältä.

 

 

 

26.03.2008

VOIMAKAS MATALAPAINE  saapui maahamme kaakosta sankkoine lumisateineen ja kovine tuulineen. Matala keräsi voimia Väli- ja Mustaltamereltä saakka matkallaan pohjoiseen. Lämpimän eteläisen ja kylmän pohjoisen ilmamassan kohdatessa syntyivät otolliset olosuhteet voimakkaille lumisateille.

Matalapaineen sadealue peitti laajimmillaan koko Etelä- ja Keski-Suomen. Lunta satoi jopa 30 senttiä, idässä enemmän kuin lännessä. Käytännössä koko talven lumettomana pysynyt etelärannikko peittyi myös 15-25 sentin valkeaan vaippaan.

 

Talvimyräkän vaikutuksia

Tieliikenteessä tapahtui lukuisia kolareita, yksi kuolonkolari Lammilla. Vt. 1 Turku-Helsinki oli tukossa pitkin päivää jumiutuneiden rekkojen takia ja sama ongelma kohdattiin myös Pohjois-Kymenlaaksossa ja Keski-Suomessa. Rekkaliikenne Nuijamaan raja-asemalla keskeytettiin vaikeuksia aiheuttavien keliolosuhteiden vuoksi.

Pääkaupunkiseudulla sattui aamuruuhkan aikaan useita ketjukolareita ja liikenne kehäteillä oli paikoin kokonaan jumissa.

Myös Tampereen kehätie oli aamupäivällä kokonaan suljettuna muutaman tunnin useiden erillisten onnettomuuksien takia. Varsinais-Suomessa sattui yli 100 liikenneonnettomuutta.

 

Junat myöhästelivät aamun kovan lumisateen vuoksi mm. Itä-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla. VR:n liikennepäällikkö Mauno Haapalan mukaan tämä oli niitä poikkeuspäiviä, ”joille ei yksinkertaisesti voi mitään vaikka säähän tiedettiin varautua ja kaikki resurssit olivat käytössä”.

Lentoliikenteessä ongelmia oli eritoten Turussa, jossa lähtevät lennot peruutettiin ja kenttä oli vielä illallakin kiinni.

Sähkökatkoja oli eniten Pohjois-Karjalassa, jossa niistä kärsi noin 4 500 taloutta.

 

 

 

20.05.2008

VOIMAKKAITA PÖLYPYÖRTEITÄ POHJANMAALLA 

Iltalehti uutisoi kahdesta näyttävästä pyörteestä Etelä-Pohjanmaalla ja Aamulehti Tampereen Kangasalan tapauksesta.

 

JÄTTIPYÖRRE RIEHUI JURVASSA

Kameran kanssa liikkunut mies kuvasi tiistaina 20.5 Suomen oloissa poikkeuksellisen voimakkaan pölypyörteen Jurvassa Etelä-Pohjanmaalla. Silminnäkijä kuvaili ilmiötä tornadoksi, mutta todellisuudessa kyse oli pölypyörteestä.

- Se oli aika suuri, kesti kauan ja eteni pellolla poispäin. Sain parhaimman otoksen videolle, mutta valokuvat menivät vähän pieleen, kertoi mies joka seurasi luonnonilmiötä noin 700 metrin päästä.

- Minun kohdallani ei tuullut, mutta humina kuului selvästi. Pelto oli kylvetty, joten siemenet lensivät tornadon takia taivaan tuuliin.

(Iltalehden nettisivuilla julkaistiin video pyörteestä).

 

Joitakin tarkennuksia

Myrskybongari Aki Saarela oli yhteydessä silminnäkijä Pentti Hiipakkaan, jonka tietoja/arviointeja lainataan tässä (asianomaisten luvalla):

- Ilmiö tapahtui klo 11 aikoihin aamupäivällä kestäen noin 5 minuutia.

- Pyörre katosi välillä hetkeksi ja syntyi uudelleen.

- Arviot mitoista: Leveys noin 40 m, korkeus 300-400 m.

- Kuvauspaikalla kävi kevyt tuulenvire, pyörteestä kuului vain huminaa sen edetessä peltoa pitkin noin puolen kilometrin matkan. Ei mainittavia tuhoja.

 

Lapuan Ruhan kylässä havaittiin samana päivänä pieni voimakas pyörremyrsky.

- Trombeja oli parhaimmillaan kaksi vierekkäin, mutta ne törmäsivät ja hajosivat äkillisesti, kertoi tapahtuman kuvannut Tero Tikkanen. (Kuva julkaistiin Iltalehdessä)

 

TROMBI SIIRSI AUTOA KANGASALLA

Kangasalan Lentolassa nähtiin tiistaina trombi, jonka voima riitti siirtämään henkilöautoa kaksi metriä, uutisoi perjantain Kangasalan Sanomat. Lisäksi trombin voiman sai tuta varoitusmerkki, jonka se lennätti päin Kangasalalaisen yrityksen hallin seinää.

 

Tiistaina trombi saattoi pyöriä myös Tampereen Lahdesjärvellä, kun Aamulehden lukija näki hieman ennen puoltapäivää pyörteen, joka muistutti kovasti trombia. Ohitustietä Pirkkalan suunnasta ajanut lukija näki suoran pylvään, joka ulottui puiden takaa pilviin asti.

Aamulehti näytti lukijan ottamaa kuvaa Ilmatieteen laitoksen meteorologi-trombiasiantuntijalle Jenni Teittiselle, joka piti mahdollisena, että kyseessä saattoi olla trombi. Hän ei pitänyt mitenkään poissuljettuna, etteikö Tampereella tiistaina vallinneessa säässä olisi voinut syntyä trombia.

Teittisen mukaan kuvien perusteella ei voi varmasti sanoa, oliko kyseessä pölypyörre vai trombi. Patsaassa oli kuitenkin trombille tyypillisiä piirteitä, kuten pyörteen keskustan läpikuultavuus. Heikot trombit ja pölypyörteet syntyvät samaan tapaan ja voivat muistuttaa toisiaan. Ero on siinä, että trombi ulottuu pilveen saakka.

 

 

 

25.05.2008

PYÖRRE LENNÄTTI LEIKKIMÖKKIÄ

(Savon Sanomat uutisoi Sonkajärvellä sattunutta, ilmeisesti pölypyörteen riehumista, otsikolla ”Trombi heitteli leikkimökkiä”)

-Voimakas trombi sieppasi leikkimökin ilmalentoon, pyöritti sitä halkokasassa ja tuuppasi lopulta marjapensaaseen, sonkajärveläinen Heli Komulainen kuvaili ihmeissään sunnuntai-iltana klo 17.30 hänen kotipihassaan Sonkajärven Oinasjärvellä tapahtunutta luonnonilmiötä.

-Trombi oli ainakin 15 metriä korkea. Voi sanoa, että se ilmestyi kuin salama kirkkaalta taivaalta keskellä kaunista, tyyntä ja aurinkoista kevätpäivää. Lämpöä oli ollut runsaat 15 astetta.

Komulainen jatkaa:

- Onneksi kukaan meistä ei ollut pihalla ja koiratkin sattuivat olemaan sisällä. Olin yläkerrassa, kun äkkiä syntyi voimakas läpiveto ja ikkunat pamahtivat kiinni. Katsoin ulos ja näin pihamaalla suuren kieppuvan pölypilven, joka pyöritti leikkimökkiä ilmassa ja sen jälkeen halkokasassa. Lopulta mökki päätyi ylösalaisin marjapensaaseen.

Leikkimökin kimpussa trombi oli Asko Komulaisen mukaan korkeintaan puoli minuuttia. Puisesta mökistä rikkoutuivat ikkunat, irtosi katto ja isännän tekemät kalusteet menivät säpäleiksi. Pihamaalta pyörre jatkoi matkaa pellon poikki läheiseen metsikköön. Pellolle jäi kapea, noin 20 senttiä leveä matalahko jälki. Puita ei kaatunut ainakaan pellon laidalta.

Komulaisten asuinpaikka on nimeltään Pirttimäki, jossa koetaan kovia ukonilmoja muutaman kerran kesässä, mutta vastaavanlaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut.

 

 

 

08.06.2008

PUUSKATUULI KAATOI PUITA

teille ja junanraiteille maanantaina Etelä-Suomessa. Lounaistuulta oli puuskissa aamupäivällä jopa 20 metriä sekunnissa, mutta se heikkeni illan aikana. Itä-Suomessa ukkonen rikkoi rautateiden turvalaitteita hidastaen junaliikennettä.

Helsingin Pukinmäessä junaradalle kaatunut runko haittasi liikennettä. Vallilassa kaatui 20-metrinen lehmus henkilöauton päälle ja rikkoi raitiovaunujen johdinlinjan. Itä-Vantaalla useita puita kaatui teille ja myös Espoossa jouduttiin raivaustöihin.

Uudellamaalla riehui useita maastopaloja, joita kova tuuli levitti nopeasti. Palot saatiin kuitenkin hyvin hallintaan, vaikka tuuli vaikeuttikin tehtäviä.

 

Raju raekuuro pieksi Tamperetta

Tampereen Hatanpään kaupunginosassa herättiin maanantaiaamuna auton varashälyttimien ulinaan. Hälyttimet laukaisi raju raekuuro, joka rummutti talojen ja autojen kattoja. Rakeita alkoi tulla taivaan täydeltä kello kuuden aikaan ja sadetta kesti 5-10 minuuttia. Lämpötila tippui kahteentoista asteeseen ja maa muuttui valkoiseksi. Vakavaa vahinkoa kuuro ei kuitenkaan aiheuttanut.

Suurimmat rakeet olivat halkaisijaltaan noin sentin, pienimmät 5-6 millimetriä. (Etelä-Suomen Sanomien mukaan suurimmat jääkimpaleet olisivat olleet läpimitaltaan useita senttejä. Myrskybongari Emma Herranen näki omin silmin ”noin euron kolikon kokoisia rakeita”.)

 

8-9 päivien välisenä yönä salamoi paikoin melko näyttävästi Etelä-Suomessa ja myös rakeita ropsahteli. Salamaniskusta alkanut tulipalo Haminassa tuhosi ison kartanon ja mukana paloi yksi ihminen.

 

 

 

21-22.06.2008

RAEKUUROT YLLÄTTIVÄT JUHANNUKSENA

Juhannuksen viettäjät saivat raekuuroja niskaansa niin juhannuspäivänä kuin sunnuntainakin ympäri Suomea. Helteestä ei tällä kertaa ollut tietoakaan, sen sijaan mm. Tampereella, Kokkolassa ja Punkaharjulla rakeet ihmetyttivät juhannuskansaa. Sunnuntaina uutisoitiin isommista rakeista ainakin Kouvolan seudulta, Oulusta ja Rovaniemeltä. Isoja rakeita satanut ukkospilvi kulki Oulun ylitse iltapäivällä, mutta ei palokunnan mukaan aiheuttanut vahinkoja.

 

Korialla satoi rakeita kuin kiviä (Kouvolan Sanomat)

Korialla iltapäivän ukkoskuuroja seurasi raju paikallinen raekuuro. Vajaassa 15 minuutissa maa muuttui valkeaksi varsinkin Napan alueella. Isot, halkaisijaltaan jopa 2-senttiset rakeet riipivät oksia ja lehtiä puista ja katkoivat kukkaistutukset. Asvaltin raekuulien päällä autojen oli vaikea pysyä tiellä ja tieltä suistumisia sattuikin.

14-vuotias korialainen Juuso Kemppi oli raekuuron alkaessa Korian ABC:n pihalla, mistä hän siirtyi sisätiloihin suojaan.

- Isot raekimpaleen satoivat päähän ennen kuin ehdin suojaan. Yksi osui alahuuleen, johon tuli vertavuotava haava.

Ennennäkemätön raekuuro yllätti myös Linjatiellä kotinsa terassilla olleen Anja Valton. Terassin pleksimuovia oleva katto ei ole enää ihan uusi, joten se antoi periksi kovassa tulituksessa.

- Laskimme kattoon tulleen 72 peukalon mentävää reikää.

Korialta raekuuro jatkoi kello 15 jälkeen Anjalan suuntaan.

 

 

 

02.07.2008

RAJU RAEKUURO MURJOI SUONENJOELLA

Todella voimakas raekuuro iski keskiviikkona aamupäivällä klo 11 aikaan Suonenjoen keskustan tuntumaan. Suurimmillaan jopa golfpallon kokoisia rakeita satoi alueella noin 15 minuutin ajan, jonka jälkeen maisema muistutti hyvälumista talvipäivää.

Raepommitus teki vakavaa tuhoa mansikkapelloilla, lommoutti autojen peltejä ja puhkoi terassien valokatteita. Sade tukki myös keskustan viemäreitä ja erään marketin ovista oli vaikea päästä ulos raekasauman vuoksi. Maahan kertyi rakeista 3-4 senttimetrin kerros, joka lähti sulamaan nopeasti.

Kuuron aikana lämpötila laski noin puolessa tunnissa 20 asteesta 6 asteeseen.

Ilmatieteen laitoksen mukaan suuret rakeet aiheutti ukkoskuuro, jossa useat sadepilvet yhdistyivät. Salamointi oli melko voimakasta. Heikentyneenä kuurorintama ylitti puolenpäivän jälkeen Ylä-Savon, jossa se katkaisi sähköt vajaalta tuhannelta taloudelta. Paikoin saatiin myös rakeita.

 

Satotuhot

Raekuuro iski pahiten kolmelle mansikkatilalle Suonenjoen keskustan läheisyydessä. Ilkka Voutilainen Suonenjoen seudun marjanviljely-yhdistyksestä arvioi, että tiloilta tuhoutui jopa kymmenientuhansien kilojen sato, kun myös kypsyvän pääsadon vauriot lasketaan mukaan.

- Ihan kauhea juttu, meinasi melkein itku piästä. Huomenna olisi ollut keruupäivä ja nyt menee useita satoja kiloja hylkyyn. On kärsitty vedestä, hallasta ja nyt vielä tämä. Ei ole tällaista ollut milloinkaan, manasi mansikanviljelijä Petri Koponen kuuron jälkeen.                             

- Tuho on hirmuinen. Sato meni pilalle viidessätoista minuutissa, Koposen naapuritilan mansikanviljelijä Mika Karinen tuskailee.

Koska raetuhot eivät tulleet myrskyn kanssa, vakuutus ei periaatteessa korvaa aiheutuneita vahinkoja. Tämä aiheutti keskustelua, miten marjanviljelijöiden tämänkaltaiset tuhot saataisiin satovahinkojen piiriin.

 

Autokorjaamoille syntyi jonoja

Näky kaupungin keskustassa oli kuuron jälkeen kuin marraskuisen räntäsateen jäljiltä.

- Niin sakeasti sitä tuli, ettei läpi nähnyt. Olin autossa ja pelkäsin, että kattoikkuna hajoaa, kertoi suonenjokelaisella huoltoasemalla tavattu mies.

Ikkunat säilyivät ehjinä, mutta kuuron kohdalle osuneitten autojen katot ja nokkapellit olivat täynnä pientä lommoa. Pian alkoivatkin vakuutusyhtiöiden ja kolarikorjaamoiden puhelimet piristä. Autokorjaamo Miettisen pihalla oli yhden aikaan jo toista kymmentä kuurossa vaurioitunutta autoa.

Kolarikorjaus Halttunen & Ursinin toimistossa Petri Ursin vastaili kahteen puhelimeen samaan aikaan kun asiakkaita tuli sisään. Ursinin mukaan nokkapellin ja katon korjaaminen maksaa autosta riippuen kaikkea 1500 eurosta ylöspäin. Ilman laajaa kaskoa kustannuksen kärsii autonomistaja.

Seuraavana päivänä korjaamon varauskirja oli täyttynyt jo tammikuuhun asti ja katsomaan oli ehditty noin 70 autoa.

 

Autoja lunastuskuntoon

Vakuutusyhtiöissä vahingot aiheuttivat pienen kaaoksen. Yhteydenottoja on tullut huimasti, Suonenjoen Tapiolan konttorin asiakasneuvoja Satu Hänninen huokaili. Hänen oma autonsakin sai vaurioita, kun myös toimiston ympärillä rummutti kunnolla.

Savon Lähivakuutusyhdistyksestä Ismo Tiernas kertoi olleensa töissä keskiviikkona puoli seitsemään ja ottaneensa vielä torstaiaamupäivänä koko ajan puhelimessa vahinkoilmoituksia vastaan.

Kaikkiaan raekuuro aiheutti sadoille ajoneuvoille yhteensä satojentuhansien eurojen vahingot ja useita uusia autoja meni lunastukseen vakuutusyhtiöiden laajennetun lunastusehdon piiriin kuuluvina.

 

Autonomistajien kertomuksia

Karttulalainen Merja Korhonen kiittää ottamiaan ”supervakuutuksia”. Golfpallon kokoiset rakeet saivat työmatkalla olleen Korhosen juuri vahatun auton täysin kupruille. Hän hätkähti kuuroon, kun sisätiloissa ollessaan kuuli auton varashälyttimen laukeavan rakeitten voimasta.

- Kun otin kuvaa ulkona, niin rakeet tekivät viiltoja käsiini. Ulkona ei voinut kovin kauan olla.

- Auton kori on kuin appelsiininkuori. Vietin unettoman yön ennen kuin aamulla soitin vakuutusyhtiöön. Ilmeni, että selviän omavastuuosuudella.

 

Suonenjokelainen Reijo Haataja oli pankkiasioilla raekuuron iskiessä, auto läheisen marketin parkkipaikalla.

- Siihen ilmaan ei paljon menty. Ja mihin minä sen auton olisin siitä saanutkaan. Konepeltiin ja kattoon tuli pientä muhkuraa ja sivuillekin jälkiä. Kaikkia ei sellainen haittaisikaan, mutta jos autoa meinaa myydäkin, kyllä se näkyy.

 

Vakuutusyhtiön eräs asiakas kertoi, että hänen autonsa oli pysäköitynä pihan laidassa 15 metrin päässä. Hän meinasi lähteä ajamaan sitä talliin, mutta pihalta oli pitänyt kääntyä takaisin 4-5 metrin jälkeen.

Savon Sanomille kuvia lähettänyt lukija kertoi autonsa menneen lommoille ja kun raesade alkoi, harvakseltaan tippuneet isot rakeet nostivat veteen osuessaan puolen metrin roiskeen.

 

 

 

04.07.2008

SYÖKSYVIRTAUKSET TUHOTÖISSÄ KONTIOLAHDELLA

Kello seitsemän aikaan perjantai-iltana oli Kontiolahden Kuurnassa suuren onnettomuuden vaara. Pohjois-eteläsuunassa edenneestä ukkosrintamasta iski maahan useita syöksyvirtauksia tai mahdollisesti trombeja.

Yksi osui Valkealammen uimarannan lähistölle. Järeitä, jopa sata vuotta vanhoja mäntyjä kaatui kymmenittäin uimarannalle johtavalle tielle ja myös uimarannan parkkipaikalla olleiden autojen viereen. Alueella oli kymmeniä ihmisiä, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Uimarannalle johtavalla tiellä kaatuneet puut saartoivat auton, josta soitettiin hätäkeskukseen, koska tiellä oli juuri kulkenut lapsia.

Silminnäkijät kertoivat pelastuslaitokselle, että puita oli kaatanut maahan asti ulottuva pilvipyörre eikä trombia yleisempi syöksyvirtaus.

Noin tunnin ajan aktiivisena ollut ja rakeita satanut ukkoskuuro kulki Höytiäisen itärantaa ja voimistui Kontiolahden kirkonkylän kohdalla. Aikansa metsää kadettuaan kuuro heikkeni Heinävaaraan ehdittyään.

Kontiolahdella oli sähköittä yli sata taloa vajaan tunnin. Valkealammen välittömässä läheisyydessä asuvien sähköjen palautus kesti myöhään iltaan. (Karjalainen)

 

 

 

16.07.2008

TROMBI RIEHUI SIEVISSÄ 

Kahden maatilan halki kulkeva tieolikuin pommitusten jäljiltä, kun paikallinen trombi riehui Sievin Karhulanmäellä iltapäivällä klo 14 aikaan. Pelastuslaitos joutui ensimmäiseksi raivaamaan tien päästäkseen paikalle torjumaan vahinkoja. Kattopeltejä, lautaa ja lankkua oli pitkin poikin noin kilometrin pituisella kaistaleella.

Maatilojen rakennuksista viisi kärsi merkittäviä vaurioita. Rehuvaraston ja eläinsuojan katto ja osa seinistä lensivät pitkin peltoa. Heinälato tuhoutui lähes kokonaan ja lisäksi vaurioituivat konesuoja ja pieni aitta.

 

Pihapiirissä olleet ihmiset ja viitisenkymmentä hiehoa olivat vaarassa. Ihmiset ehtivät pakoon taloon, ja eläimet saatiin vaurioituneesta suojasta tilapäiseen aitaukseen.

- Ihmiset syöksyivät rakennukseen hirveällä vauhdilla. Omakotitalo on lähellä ja ikkunan viereen on tullut lankkuja, jotka osuivat tiiliseinään. Onneksi eivät menneet lävitse, Sievin palomestari Marko Malkamäki kommentoi.

- Kun eläinsuojasta lähti katto, eläimet olivat selvästikin huomanneet, ettei kaikki ollut kohdallaan.

Romua oli ilmassa valtava määrä. Kaikki tapahtui erittäin nopeasti, trombi pyyhkäisi alueen yli alle minuutissa.

- Tämä oli jo toinen trombi tienoolla muutaman viikon sisään. Pitäisi varmaan järjestää paikalle trombinkatseluaitaus ja tehdä sillä bisnestä, Malkamäki naurahti.

 

Toisen tilan osakas Erkki Viitasalo kuvaili:

- Se oli pian ohi. Peruutin autoa tallista ja näin vain, kun peltejä alkoi lentämään. Sitten pölähti yksi pihapuu auton perän päälle. Siinä ei ehtinyt ajatella mitään. Kyllä tällainen huolestuttaa. Mitään vastaavaa ei ole sattunut koskaan aiemmin.

Jussi Viitasalo puolestaan kertoi:

- Pellit lähti vaan katolta rullautumaan. Siinä vaiheessa lähti itse pakoon, ei siinä muuta pystynyt. Kova humina rupesi kuulumaan. Ei sitä oikein pysty sanoin kuvailemaan. Yhdentoista ikäisen pojan kanssa lähdettiin pakoon, että henkikulta säilyis.

 

Tuhot rajoittuivat muutaman sadan metrin säteelle, mutta lisävahinkoja olisivat voineet aiheuttaa pellit, joita oli lennellyt ympäriinsä, esimerkiksi viereisen navetan katolle.

Rakennusvahinkojen lisäksi muita mainittavia vaurioita ei syntynyt, sillä tilojen koneet säästyivät pahemmilta kolhuilta. Tuhot olivat silti huomattavia, sillä esimerkiksi trombin hyökkäyksen kohteeksi joutunut konesuoja oli vain kolme vuotta vanha. Rahallisesti puhutaan kymmenistä tuhansista euroista, arvioi Malkamäki.

Rakennusta piti pystyssä puimuri, kun pelastuslaitos tuli paikalle. Sieltä ajettiin ulos pyöröpaalain, traktori, kylvökone ja puimurikin saatiin pois, kun kaivinkoneella tuettiin rakennusta.

 

Ilmatieteen laitoksen sääpäivystyksestä kerrottiin, että päivän aikana alueella esiintyi voimakkaita sade- ja ukkoskuuroja. (Kaleva ja MTV-3)

 

 

 

25.07.2008

UKKOSPUUSKAN VOIMA YLLÄTTI

Voimakas ukkosrintama kulki perjantai-iltana yli Pohjois-Savon katkoen puita ja kaataen niitä kymmenien kilometrien matkalla teille ja sähkölinjoille.

Ilmatieteen laitoksen mukaan kyseessä oli kaksi voimakasta ja pitkäkestoista ukkosmyrskyä, joihin liittyi syöksyvirtauksia. Illalla ja yöllä riehuneen ukkosrintaman laajuus yllätti myös Ilmatieteen laitoksen, jossa oli arvioitu Savoon kehittyvien ukkoskuurojen jäävän melko paikallisiksi. Systeemi alkoi syntyä klo 20 jälkeen Iisalmen seudulla, josta se liikkui Kuopion itäpuolitse kaakkoon.

Vehmersalmen ja Leppävirran alueella myrskyrintama teki tuhojaan noin 20 kilometrin matkalla jättäen jälkeensä 150-200 metriä leveän tuhoalueen. Syöksyvirtausten tuulet voimistuivat entisestään puhaltaessaan suurilta järvenseliltä. Kaatuneet puut tukkivat teitä ja katkaisivat sähköt noin 3000 asiakkaalta. Muun muassa Vehmersalmen palvelukeskuksen vuodeosasto oli koko lauantain vastaisen yön ilman sähköä. Muutamia kymmeniä talouksia oli vielä sunnuntainakin sähköittä. Pelastuslaitoksen apua tarvittiin kaikkiaan 20 kohteessa, eikä palokunta raivausavusta huolimatta ehtinyt joka paikkaan.

Voimakasta salamointia havaittiin ennen puoliyötä vielä mm. Savonlinnan seudulla. Ukkosrintama ylitti itärajan Imatran kohdilla kello yksi yöllä.

 

Vehmersalmi ja Leppävirta myrskylinjalla

Vehmersalmen kylän läpi myrsky kulki Leppävirran suuntaan ja myös sade oli erittäin voimakasta. Vehmersalmen vierasvenesataman Millibaarin läheisyydessä puita ryskyi nurin runsaasti. Ravintolakeskuksen 25-metrinen ulkorakennus sai viistokatolleen kaksi tukkikokoista puuta, mutta vahinko jäi vähäiseksi.

Leppävirran länsiosissa raju ukkosmyrsky pyyhki puita pitkältä ja leveältä kaistaleelta. Sen reitti kulki Kurjalasta Soinilansalmelle, Monninmäkeen ja Niinimäkeen. Linnuntietä matkaa kertyi 15-20 kilometriä ja leveyttä tuhoväylällä oli 100-200 metriä.

Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta tiedossa oli yksi vaaratilanne, jossa puu kaatui liikkuvan auton päälle. Katto ja ikkunat hajosivat, mutta kuljettaja säilyi ehjänä.

 

Palomies Osmo Strengell kertoi, että puiden raivaus teiltä ja sähkölinjoilta alkoi puoli yhdeltätoista illalla ja jatkui aamukuuteen.

- Metsissä en ole käynyt katsomassa, mutta tien kohdilta myrsky on repinyt maasta melkein kaiken mitä on ollut, hän kuvailee.

- Teillä on nurin isoa puuta. Kävimme raivaamassa vajaa kymmenkunta paikkaa ja pahimmissa paikoissa oli 50 tukkipuuta tiellä.

Päätiet saatiin auki, mutta Strengel arveli, että yksittäisillä metsä- ja mökkiteillä olisi vielä runsaasti raivattavaa ja neuvoi kääntymään paikallisen metsäkoneyrittäjän puoleen, koska pelastuslaitoksen kalusto ei riitä näin mittavassa tuhossa. Raivaustöitä riittää useiksi päiviksi. Hurjinta jälkeä syntyi ehkä juuri Soinilansalmen kylällä. Siellä tuuli kaatoi valtavat määrät puita ja repi rakennuksista kattoja.

 

Metsävahingot

Metsänhoitoyhdistys Keski-Savon varapuheenjohtaja Matti Tolvanen arvioi neljä päivää myrskyn jälkeen, että puita on kaatunut yli 20.000 kuution verran liki sadalta metsänomistajalta. Myös katkenneita runkoja on jonkin verran. Kaatuneen puuston arvo lienee lähes miljoona euroa.

Pahimmat metsätuhoalueet olivat Leppävirran Kurjalassa, Soinilansalmella ja Niinimäessä sekä Varkauden Kangaslammilla. Jonkin verran vahinkoja on Valkeamäen kylän Suvaksen puoleisella laidalla sekä kylillä Leppämäki, Haapamäki, Näädänmaa, Lylymäki, Niinimäki ja Saakarlahti.

 

Mökkiläisten tuhoja

Jousiniementiellä asuvalta Ilmari Nykäseltä tuuli repi kokonaisen vajan, lennätti sen katon pitkin peltoja, kaatoi seinät ja viskoi sisällä olleita tavaroita ympäriinsä. Puiden lisäksi Nykäsen pihapiirissä kaatui sähkötolppa, joka nuiji pihassa olleen auton liki lunastuskuntoon.

- Traktorinkin kaivoin puun alta, että pääsisin aloittamaan raivaustyöt. Koko yön raivasin pihaa ja vajaa, kohta pitäisi jo varmaan syödäkin, tuumaili Nykänen lauantaina puolenpäivän jälkeen.

 

Hieman edempänä Jousniemessä Lasse Könösen ja Riitta Sirolan viimeiset mökkilomapäivät saivat uuden käänteen, kun myrsky kaatoi puita sekä mökin että autojen päälle ja tukki vielä mökkitienkin.

- Olimme juuri syömässä vieraittemme kanssa, kun myrsky alkoi. Sitten toinen vieraista huusi, että nyt tulee puu kohti. Hyppäsimme keskelle mökkiä ja seisoimme siinä kuin tikut, kunnes myrsky laantui.

Rajuilman tauottua huomattiin, että Sirolan auton päällä makasi kolme puunrunkoa ja mökin katollekin oli kaatunut pari puuta. Mökille johtava tie oli pelkkää puunrunkoa silmänkantamattomiin.

- Tiistaina pitäisi olla Kouvolassa töissä, mutta ei täältä taida mihinkään päästä. Metsäkone ehtinee tänne vasta maanantaina.

 

 

 

31.07.2008

UKKOSRINTAMA KAINUUSTA SAVOON JA KARJALAAN

Alkuillasta Kainuun saavuttanut ukkosnauha koetteli erityisesti Kuhmoa. Siellä kärsittiin ukkosen ja rankkojen sateiden lisäksi myrskynpuuskista, jotka kaatoivat puita teille ja sähkölinjoille. Oulujärven pohjoispuolella Paltamossa satoi halkaisijaltaan kolmesenttisiä rakeita.

Pelastuslaitoksen kiireet alkoivat puoli seitsemän aikaan torstai-iltana. Mm. Kuhmon Viiksimontiellä puita kaatui sähkölinjan päälle. Osa puista syttyi palamaan ja jätti muutaman henkilöauton mottiin tielle. Maastopalo sammui rankassa vesisateessa itsestään. Myös Juonnontiellä rankkasade sammutti salaman sytyttämän maaston.

Ahovaarantielle ja sähkölinjalle kaatui kymmeniä järeitä puita, osa konkeloon. Asukkaat olivat aloittaneet raivaustyöt useilla moottorisahoilla, mistä oli pelastuslaitokselle suuri apu kesän vilkkaimpana päivänä. Lähtöjä oli kaikkiaan kymmenen. Ilmoituksia teille kaatuneista puista tuli vielä seuraavana päivänä syrjäteiltä.

Sähkökatkoksia oli yhteensä 2500 asiakkaalla Kuhmossa, Suomussalmella, Hyrynsalmella ja Kuhmon ja Sotkamon raja-alueella.

 

Sotkamon keskustassa Oikokadulla nähtiin trombi hieman ennen kello seitsemää illalla. Kirsi Halttunen kertoo, että yllättäen iskenyt tuulenpuuska katkaisi hänen pihapuunsa puolestavälistä runkoa. (Kainuun Sanomat)

Myös Pielisen Karjalassa Nurmeksen ja Lieksan alueilla kaatuneet puut tukkivat teitä ja katkoivat sähköjä.

Pohjois-Savoon illalla yltänyt ukkosrintama kaatoi puita Pielavedellä, Maaningalla ja Siilinjärvellä. Pielaveden ja Maaningan rajalla jäi sähköittä noin 500 taloutta ja Siilinjärven Kehvolla noin 600.

Ukkosrintaman edettyä yön aikana Etelä-Savoon se katkasi hetkellisesti sähköt tuhansilta talouksilta. Myös Pohjanmaalla ukkosti yön aikana. (Karjalainen, Savon Sanomat)

 

 

 

01.08.2008

RANKKOJA RAEKUUROJA UUDELLAMAALLA

Edellisenä päivänä pohjoisempana rymistellyt ukkosrintama kehittyi uudelleen eteläisimpään Suomeen iltapäivän tunteina. Ilmatieteen laitos varoitti rankoista ukkoskuuroista, rakeista ja ukkospuuskista, jotka syntyivät pohjoisen kylmän ja etelän lämpimän ja kostean ilmamassan jyrkkään rajapintaan.

Rajuimmat ukkos- ja raekuurot saatiin Uudenmaan itäosissa. Ensimmäiset kuurot kehittyivät noin kahden aikaan iltapäivällä lännempänä. Rintamalinja siirtyi hitaasti kaakkoon ja voimakkaita soluja oli aivan rannikon tuntumassa vielä klo 19 aikaan. Tämän jälkeen meren ylle ukkosia ei enää syntynyt, mutta salamointi jatkui Viron ja Venäjän puolella.

 

Itä-Uudenmaan raetapahtumat

Illansuussa itäisellä Uudellamaalla koettiin rankkoja raekuuroja. Klo 18 jälkeen raesade rankaisi peltoja ja autoja noin 20 minuutin ajan Askolassa, Mäntsälä-Porvoo-tiellä. Kuuron jälkeen maassa oli kymmenen sentin kerros rakeita, joiden halkaisija oli suurimmillaan noin kolme senttiä.

Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Leif Ekholm kertoi Ilta-Sanomille, että palokunta joutui ottamaan ohjaukseensa rakeiden päällä liukastelleen liikenteen.

- Autot olivat pysähtyneet tien viereen. Maa oli ihan valkoisena, Ekholm kuvaili.

- Ihan kuin talvikeli. Autoja oli pysähtynyt tien viereen ja rakeita oli tiellä kuin lunta, kommentoi miehensä kyydissä autossa matkustanut Maarit Koivisto. Kun Iltalehti tavoitti Koivistot, he olivat törmänneet jo uuteen kuuroon Myrskylän lähettyvillä.

- Eteensä ei näe kunnolla, Koivisto kertoi tilannetta Myrskylästä, jossa sielläkin rakeet kertyivät kinoksiksi teiden varsille. Pahimmillaan rakeiden sulaminen kesti seuraavaan aamupäivään saakka.

 

Porvoon pohjoispuolella asuva kerkkoolainen Lauri Virtanen mittasi rakeita, jotka olivat halkaisijaltaan yli neljä senttiä.

- Yksi lamppu hajosi. Omenat putosivat puusta, kasvimaa ja mansikat kärsivät. Onneksi ei ollut autoja ulkona..

 

Pornaisissa salama iski kirkkomaalla kasvaneen koivun säpäleiksi. Ukkonen ja sateet piiskasivat aiheuttaen palokunnille lukuisia automaattihälytyksiä.

(Iltapäivälehdet ja HS)

 

 

 

05.08.2008

ITÄMYRSKYÄ ETELÄN MERIALUEILLA JA RANNIKOILLA

Vuodenaikaan nähden harvinaisen voimakas itätuuli puhalsi puuskissa jopa 31 m/s . Korkein keskituulilukema mitattiin Hangon Russarössä, 27 m/s. Ilmatieteen laitoksen mukaan näin voimakkaat tuulet ovat elokuussa harvinaisia. Tuuli heikkeni iltaan mennessä.

Kova tuuli aiheutti rannikon tuntumassa ja saaristossa sähkökatkoja noin 4700  Fortumin asiakkaalle läntisellä Uudellamaalla. Kymenlaaksossa katkoista kärsi muutama sata taloutta.

Helsingissä varoitettiin mahdollisesti kaatuvista vanhoista puistopuista. Puita kaatuikin pääkaupunkiseudulla jo tiistain vastaisena yönä toistakymmentä.

Sähkökatkoja sattui jonkun verran myös sisämaassa Päijät-Hämeessä. (Yle uutiset).

 

Ruotsi koki oman myrskynsä. Ruotsin länsirannikolla tuuli puhalsi jopa 29 m/s. Junaliikenne oli monilla rannikon rataosuuksilla poikki koko päivän. Sähkökatkoista kärsi lähes 20.000 taloutta.

 

 

 

14.08.2008

PUUSKAINEN TUULI JA UKKOSPUUSKAT kaatoivat puita ja katkoivat sähköjä eri puolilla maata torstain kuluessa. Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa sähkökatkoista kärsi noin 4000, Varsinais-Suomessa 2000 ja Etelä-Suomessa 8000 taloutta. Tuuli aiheutti vahinkoja myös Savossa, Oulun läänissä ja Etelä-Lapissa, mutta sähkökatkot jäivät melko vähäisiksi.

Vakavin turma sattui Ulvilassa, kun tuulenpuuska kaatoi lahon puun miehen päälle. Mies loukkaantui ja kuljetettiin sairaalaan. Koillismaalla Posiolla tuuli repi ylipainehallin kattoa niin, että se painui maahan. Halli ei ollut käytössä kesäaikaan.

Torstaina iltapäivällä myrsky työllisti pelastuslaitoksia erityisen paljon Salon seudulla ja läntisellä Uudellamaalla. Ykköstien suunnalla ja rannikolla kaatui kymmenittäin puita rakennusten päälle, teille ja sähkölinjoille. Yksin Salon seudulla pelastuslaitoksella oli toistakymmentä raivaustehtävää.

Nopeasti liikkunut voimakas ukkosrintama yllätti myös purjehtijat Suomenlahdella iltapäivällä. Merivartioston veneet pelastivat kivikolle ajautuneita venekuntia. Porkkalanniemen edustalla mitattiin puuskatuulta 23 m/s.

Ilmatieteen laitos oli varoittanut vaarallisen voimakkaista ukkospuuskista ja myös lounainen perustuuli oli voimakasta.

 

 

 

17-18.08.2008

UKKOSRINTAMASSA RAKEITA JA RANKKASATEITA

Ukkonen ja rankkasateet piiskasivat Varsinais-Suomea sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja myöhemmin maanantain aikana  Keski-Suomea ja Oulun seutua.  Suomeen ulottui säärintama, johon liittyi useita rajuja ukkoskuuroja ja paikallisia rankkasateita rakeineen. Vettä satoi paikoin lähes elokuisen keskiarvon verran.

 

Ilmatieteen laitoksen ukkostutkija Antti Mäkelä kertoi, että Hankoniemeä pitkin hiipi etelästä laaja ukkosalue ja toinen voimakkaampi alue tuli Ahvenanmaan yli. Voimakkaampi eteni Pohjanlahtea pitkin pohjoiseen ja kaartui Vaasan eteläpuolella  mantereelle.

Mäkelän mukaan Varsinais-Suomen ukkoset eivät kuitenkaan olleet poikkeuksellisen voimakkaita. Esimerkiksi Kokemäen suunnalla mitattiin 62 maasalamaa sadalla neliökilometrillä ja Loimaalla 40. Se on rajua ukkosta, mutta poikkeuksellisen ukkosen kriteeri on 80 maasalamaa sadalla neliökilometrillä.

Ilmatieteen laitos antoi vaaraa aiheuttavan sään ilmoituksen. Runsaan salamoinnin lisäksi rankat sateet voisivat aiheuttaa taajamatulvia maan eteläosissa ja pieni riski olisi myös suuriin rakeisiin ja voimakkaisiin tuulenpuuskiin.

Erittäin rajuja ukkosia ja tornadoja mm. Puolassa aikaan saanut hyvin lämmin ilmamassa oli pyrkimässä Suomeen, mutta jäi niukasti eteläpuolelle. Etelä-Virossa lämpötila ehti kohota 30 asteeseen sunnuntaina. (lisäys uutiskoosteisiin)

 

ORIPÄÄSSÄ JÄTTILÄISRAKEITA

Oripäätä ukkonen pieksi Varsinais-Suomen kovimmalla sademäärällä, kun Teinikiven säähavaintoasemalla mitattiin 52 mm/vrk. Aseman entinen ennätys 51 mm jäi historiaan. Oripäässä satoi myös suuria rakeita, suurimmat mitatut olivat pituudeltaan peräti 65-millisiä. Vuoden 2005 elokuun ennätyssademäärästä 145 mm puuttuu enää neljä millimetriä.

Satakunnan puolella Kokemäellä satoi 69 mm, Köyliössä 59 mm. Sen sijaan kuurot ohittivat Turun ja siellä satoi vain 1,5 mm.

 

Tulvia ja tulipaloja

Salon seudulla myllertänyt ukkosmyrsky piti palomiehet kiireisinä koko yön. Somerolla paloi kaksi varastorakennusta maan tasalle. Nummi-Pusulassa Länsi-Uudellamaalla salama löi kirkon kellotapuliin ja tapulin kattoa jouduttiin purkamaan sammutustöiden yhteydessä.

Salon palolaitos joutui pumppaamaan tulvavettä useista kellareista rankkasateen aikana. Halikon keskustassa vesimassat muuttivat rautatien alikulkuväylän pienoiseksi järveksi ja tieosuus jouduttiin pitämään suljettuna pitkälle maanantaipäivään, vaikka veden pumppaaminen aloitettiin jo  aamuyöllä.

Riihikosken Piimätiellä sortui siltarumpu. Tie suljettiin raskaalta liikenteeltä useaksi tunniksi, koska ryöppyävä vesi oli syönyt tien kapeaksi kärrypoluksi. Rankkasateet jättivät myös tulvivia jokia jälkeensä.

 

Sähköt katkesivat yön ja aamun kuluessa Varsinais-Suomessa enimmillään 3600 taloudesta Fortumin alueella. Vikoja oli pääasiassa Perniön, Salon, Halikon, Auran ja Oripään alueilla. Ensimmäiset ilmoitukset tulivat kello yhden aikaan yöllä. Voimakkaat sadekuurot ja pimeys haittasivat korjaustöitä.

 

Kokemäellä 100 milliä

Rankka ukkossade kaatoi ja liotti kasvustoja ja aiheutti vesivahinkoja Kokemäellä yöllä. Yksityisiin pihasademittareihin vettä kertyi jopa satakunta millimetriä muutamassa tunnissa.

Kokemäen pelastuslaitos sai ukonilman ja rankkasateen seurauksena parikymmentä tehtävää. Viemäristä tulvinutta jätevettä jouduttiin pumppaamaan myös itse paloaseman alimmasta kerroksesta, jossa on mm. kaupungin väestönsuojelun johtokeskuksen tila. Töitä riitti sen jälkeen, kun ukonilma laukaisi ensimmäisen automaattihälytyksen yöllä puoli kahden aikaan.

Vettä pumpattiin asuintalojen kellarien lisäksi poliisilaitoksen ja yhden koulun tiloista. Uusia tehtäviä tuli vielä maanantaina päivällä, kun ojat eivät vetäneet tarpeeksi ja vettä tuli rakennuksiin. (Turun Sanomat)

 

Keski-Suomessa tulvi iltapäivällä

Raju sadekuuro teki paljon vahinkoa Jyväskylässä maanantaina iltapäivällä ennen kello puoli viittä. Yksin Jyväskylän keskustassa sijaitsevan Jyväshovin vesivahingot nousevat ainakin 50.000 euroon. Sadevesiviemärin katkeaminen pahensi tilannetta. Vesi tulvi myös mm. keskustan Kolmikulman ja Sokoksen liiketiloihin sekä Palokan terveyskeskukseen.

Liikenne häiriintyi tulvavesistä ainakin Hannikaisenkadulla ja Kuokkalan sillan molemmin puolin. Lyhyt mutta rankka sadekuuro sai kadut tulvimaan ja täytti alikulkutunnelin vedellä myös Muuramessa. (Keski-Suomalainen)

 

 

 

05.10.2008

ENSIMMÄINEN SYYSMYRSKY katkoi sähköt noin 20 000 taloudelta Lounais-Suomessa. Eniten myrskytuhoista kärsivät Raisio, Uusikaupunki, Somero ja Rymättylä sekä muutamat saaristokunnat. Sähköjä katkeili jonkin verran myös Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla ja Uudellamaalla. Fortum oli varautunut myrskyyn hälyttämällä asentajia töihin sunnuntaiksi.

Itäinen tuuli puhalsi illalla Utössä kovimmillaan 26 m/s, puuskissa noin 30 m/s. Läntisillä merialueilla muutamat veneilijät pyysivät meripelastukselta apua tyrskyjen takia. Veneilijöillä oli vaikeuksia saada aluksiaan laituriin voimakkaassa merenkäynnissä. Ruotsin linjalla Silja Europa joutui jättämään väliin pysähdyksen Maarianhaminassa.

 

 

 

26.10.2008

KOVA LOUNAANPUOLEINEN TUULI kaatoi yön ja aamun tunteina puita sähkölinjoille Länsi- ja Etelä-Suomessa. Sähkökatkoista kärsi yli 10 000 taloutta, joista Etelä-Savossa oli noin 2000. Siellä vikoja esiintyi lähinnä suurten vesistöjen läheisyydessä.

Pohjanmaalla puuskittainen tuuli repi myös muutamia kattoja irti. Varsinais-Suomen pelastuslaitosta myrsky työllisti erityisesti yöllä ja aamulla.

Kova tuuli nousi lauantai-illan ja sunnuntaiyön aikana kaikille merialueille. Kovin keskituulilukema mitattiin Ahvenanmaan Nyhamnissa, 23 m/s. Maa-alueillakin kovat puuskat nousivat paikoitellen jopa noin 20 metriin sekunnissa.

 

 

 

10-11.11.2008

MARTINPÄIVÄN MYRSKYTUULET ravistelivat Etelä- ja Keski-Suomea maanantai-illan ja tiistaiyön aikana voimakkaampina kuin vuosikausiin. Ilmatieteen laitoksen meteorologi Niina Niinimäen mukaan tuulet sisämaassa olivat kovimpia sitten vuoden 2001 marraskuun Janika- ja Pyry-myrskyjen. Helsinki-Vantaan lentoasemalla mitattu keskituulilukema oli tasan 20 m/s, edellisen kerran samaan on päästy 23.1.1995. Näin kovat keskituulennopeudet ovat maa-alueilla melko harvinaisia.

Puuskissa tuulennopeus oli maan etelä- ja keskiosissa monin paikoin yli 20 m/s ja eteläosan maa-alueilla ylimmillään jopa 28 m/s. Voimakkain lyhytkestoinen myrskypiikki koettiin monin paikoin heti sadealueen teräväreunaisen takaosan jälkeen. Myrskyrintaman yhteydessä Etelä-Suomessa esiintyi paikoin myös ukkosta. Salamointia havaittiin ainakin Espoossa ja Keravalla.

Myrskytuulet aiheutti Pohjanlahden yli koilliseen liikkunut voimakas matalapaineen osakeskus. Kaikilla merialueilla tuuli nousi myrskylukemiin. Rauman Kylmäpihlajassa mitattiin 26 m/s, Hailuodossa 23 ja Porvoon Emäsalossa 24 m/s. Kovin puuskalukema rekisteröitiin Hangon Russarössä, 34 m/s.

 

Voimakkaat tuulenpuuskat aiheuttivat tuhoja sekä rannikolla että sisämaassa. Muun muassa pääkaupunkiseudun pelastuslaitokset ahkeroivat tiistaina myrskytuhojen korjaustöissä. Talojen päälle ja teille kaatuneet puut, maahan lentäneet kattorakenteet ja rakennustelineiden pressut pitivät palomiehet kiireisinä pitkälle iltapäivään. Pelkästään Uudellamaalla pelastuslaitoksilla oli satoja myrskyn aiheuttamia tehtäviä.

 

Muutamia poimintoja vahingoista pääkaupunkiseudulla

-Vantaalla tuuli irrotti 600 neliömetriä kattoa Bauhaus-myymälästä.

- Espoossa romahti Suomen suurin golfharjoitteluhalli, joka oli ns. kuplahalli. Sisällä oli 20 henkilöä, mutta he eivät vahingoittuneet. Halli ei ole aiemmin kärsinyt yhtä suuria vahinkoja ja koko kausi 2008-2009 on vaarassa.

- Helsingissä kaatui puu poliisiauton päälle aiheuttaen poliisin sairaalakäynnin.

- Töölön kirkon viisimetrinen risti oli putoamaisillaan jääden roikkumaan pienen kannan varaan. Kovassa tuulessa sen nostaminen oli mahdotonta..

- Kannelmäessä tuuli lennätti työmaalta kymmeniä styroksipaaleja tielle autojen eteen.

- Roskikset ja mainoskyltit saivat kyytiä Helsingin keskustassa. Lauttasaaressa kaatuivat rakennustelineet, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.

 

Lahdessa entisen katsastusaseman ja nykyisen moottoripyörämyymälän 80 neliön kokoinen katto irtosi tuulen voimasta ja putosi kokonaisena maahan.

Tietoliikenne- ja matkapuhelinverkkojen toiminta häiriintyi, kun sähkönsyöttö tukiasemille  takkuili.

Suurimpia ongelmat olivat Orimattilassa tuulen vaurioittaessa useita vierekkäisiä matkapuhelimien tukiasemia. Hämeen hätäkeskuksen mukaan hätäpuhelut Soneran liittymistä eivät tulleet läpi lainkaan. Vika saatiin korjattua yön aikana.

 

100 000 sähköittä

Myrsky ei aiheuttanut suuria metsätuhoja, mutta yksittäisten puiden tai puuryhmien kaatumiset laajoilla alueilla Etelä- ja Keski-Suomessa katkaisivat sähköt yhteensä noin 100 000 taloudesta. Pahiten rintama runteli eteläisintä Suomea.

Sähköt katkesivat illalla noin 38 000:lta Vattenfallin asiakkaalta lähinnä Hämeessä ja Pirkanmaalla, missä sähkökatkojen mainittiin olleen pahimmat vuosiin. Saman koki 35 000 Fortumin asiakasta pääosin Etelä- ja Lounais-Suomessa. Etelä-Savossa sähköt olivat poikki 20 000, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa noin 6 000 taloudelta. Mikkelin seudulla häiriöt alkoivat puoli kahdeksan aikaan illalla. (mm. HS)

 

 

 

23.11.2008

LUMIMYRSKY KAAKOSTA

Voimakkaasti syvenevä matalapaine lumimyrskyineen ylsi Kaakkois-Suomeen sunnuntaiaamun kuluessa ja levisi päivän mittaan kohti länttä ja pohjoista. Matalapaineen keskuksessa ilmanpaine laski lähelle 950 hPa. Helsingissä se oli alimmillaan puoliyön tietämissä noin 958 hPa, tuolloin matalan keskus oli lähellä Viron ja Venäjän rajaa.

Harvinaisemmasta suunnasta saapunut talvimyrsky nosti pohjoissuuntaiset tuulet  merialueilla myrskylukemiin. Ylimmät keskituulilukemat 27 m/s mitattiin Märketissä, kovimmissa puuskissa lähes 35 m/s. Sisämaan ykköseksi ylsi Tampereen Siilinkari 18/27 m/s tuulilukemillaan..

Kova tuuli ja pyry aiheutti laajoja sähkökatkoksia ja  vaikeutti liikennettä niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Ilmatieteen laitos antoi vaaraa aiheuttavan sään tiedotuksen.

 

Eniten lunta pyrytti sunnuntaiaamusta maanantaiaamuun eteläisellä rannikkoalueella suunnilleen Helsingistä Kotkaan, peräti noin 30 senttiä. Matalapaine jäi kuolemaan Etelä-Suomen päälle ja sakeaa kuuroluonteista lumipyryä saatiin vielä maanantaina ja osin tiistainakin. Etelä-Karjalassa lunta tuli maanantaina jopa sakeammin kuin sunnuntaina ja lumen syvyys kasvoi lopulta jopa 50 senttimetriin.

 

Salamointia

Sankassa lumipyryssä havaittiin myös salamointia. Sunnuntaina Ilmatieteen laitoksen salamanpaikannin havaitsi salamaniskuja hieman ennen klo 18 Espoossa ja noin tuntia myöhemmin Karjaalla. Näiden kymmenkunnan iskun lisäksi myös Suomenlahdella sekä Kaakkois-Suomessa paikannettiin yksi salama. Kouvolan seudulta tietoon tuli yksi varma salamanisku myös maanantailta.

Talvisalamoinnissa on kyse harvinaisesta ilmiöstä, jossa erittäin sakeassa lumipyryssä kehittyy sähköä, joka purkautuu ukkosena. Talvisalamat ovat heikompia kuin kesäsalamat ja pilvet ovat matalampia.

 

Poimintoja myrskyuutisoinnista

Voimakas lumimyräkkä koetteli Suomea sunnuntaina. Lumisateet levisivät kaakosta muuhun maahan ja illansuussa sakea lumipyry saavutti Pohjanlahden rannikon Oulun lääniä myöten. Myräkkä on kurittanut liikennettä maalla, merellä ja ilmassa. Puita on kaatunut siellä täällä sähkölinjoille ja lähinnä pienemmille teille.

Sähköt katkesivat yli 50 000 taloudelta eri puolilla maata. Pahinta aluetta oli Etelä-Savo, missä virrat olivat poikki pahimmillaan 25 000 taloudelta. Pohjois-Karjalassa lukema oli 13 000, Päijät-Hämeessä 7000 ja Lappeenrannan ympäristökunnissa 6000. Lännempänä ja pohjoisempana sähkökatkot vähenivät, mutta määrissä liikuttiin kuitenkin tuhansissa.

 

Helsinki-Vantaan lentokentällä käytössä oli pääosin vain yksi kiitotie voimakkaan pohjoistuulen takia ja Länsi-Euroopasta saapuvia lentoja on jouduttu käännyttämään muualle. Sekä lähtevät että saapuvat lennot myöhästelivät koko illan. Sää oli kehno myös Suomen lähialueilla – Pietariin matkannut kone palasi kesken lennon takaisin Helsinkiin.

Osa Helsinkiin pyrkineistä koneista ohjattiin Turkuun, osa Tukholmaan. Järjestelyt ja peruutukset koskivat kaikkiaan noin kolmeakymmentä lentoa.

Sunnuntaina alkanut pyry sotki pahoin Helsinki-Vantaan lentokentän toimintaa ja ongelmat jatkuivat vielä maanantainakin. Lennot niin ulkomailta kuin kotimaastakin myöhästelivät edelleen jopa useita tunteja ja lisäksi matkatavaroiden purkaminen koneista jumiutui pahoin mm. sisäisen liikenteen takkuiltua lumisella kentällä. Vaikeuksissa oltiin myös muutamalla muulla kotimaan lentokentällä. 

 

Laivaliikenteellä oli ongelmia lähinnä Tallinnan puolella, kun alukset eivät päässeet rantautumaan kovan merenkäynnin vuoksi. Tukholman laivavuoroihin ei myrsky juuri vaikuttanut.

Junaliikenne myöhästeli puolesta tunnista yli kahteen tuntiin voimakkaan lumentulon vuoksi. Tarvittaessa liikkeelle saatiin ylimääräistä väkeä puhdistamaan ratavaihteita. Vaikeudet jatkuivat vielä maanantainakin lumipyryn jatkuessa ja junien aikataulut pettivät pahemman kerran. Pääkaupungin raitiovaunuliikenne oli myös suurissa vaikeuksissa.

Maanteillä erittäin huono ajokeli hillitsi nopeuksia ja ongelmat rajoittuivat lähinnä peltikolareihin ja rekkojen jumittumisiin.

 

Talvisää lumimyräköineen koetteli suurta osaa Eurooppaa. Ukrainassa ja Venäjällä monet alueet jäivät ilman sähköä. Pietarissa sai autoilija surmansa puun kaduttua hänen autonsa päälle. Saksan teillä lumentulo aiheutti liikennekaaoksia, kun raskaat ajoneuvot juuttuivat kinoksiin. Britanniassa autoilijoita varoitettiin mustasta jäästä, kun kylmää ilmaa levisi pohjoisesta koko maahan.

 

 

 

31.12.2008

TALVIMYRSKYN tuiverrus jätti jälkeensä repsottavia kattopeltejä, kaatuneita puita ja laajoja sähkökatkoksia Pohjois- ja Itä-Suomessa. Pohjois-Lapin yli itäkaakkoon liikkunut matalapaine voimisti tuulen myrskylukemille alavilla mailla ja tuntureilla. Ilmatieteen laitos antoi myrskyvaroituksen Perämerelle. Hailuodon Marjaniemessä mitattiin kovimmaksi keskituuleksi 27 m/s.  Tuuli haittasi mantereen ja Hailuodon välistä lauttaliikennettä.

Oulun seudulla on hätäkeskuksen mukaan irronnut useita peltikattoja ja kaatunut puita. Myös Torniossa jouduttiin uimahallin kattoa korjailemaan.

 

Sähkökatkoista kärsi enimmillään noin 60.000 taloutta, joista Pohjois-Karjalassa noin 20.000. Ajolangan päälle kaatunut puu pysäytti junaliikenteen Kuopion ja Iisalmen välillä. Oulun ja Vihannin välillä tapahtunut ajolankavaurio ja usean tunnin liikennekatkos ei sen sijaan johtunut puun kaatumisesta.

Kainuun pelastuslaitoksen päällystöpäivystäjä Juha Kärkkäinen luonnehti myrskyä:

- Kello 17 alkoi täydellinen sirkus. Kainuussa puuskittainen tuuli repi kaiken, mikä vain sen kynsiin lähti. Tuuli irrotti kattopeltejä ja kauppojen mainospleksejä. Vakavin tilanne oli, kun Kainuun keskussairaalan lämpökeskuksen piipusta 20 metrin korkeudesta irtosivat pellit. Onneksi ne eivät lähteneet kokonaan irti.

Koska oli uudenvuoden aatto, pelastuslaitokset kehottivat ihmisiä luopumaan ilotulitteiden ampumisesta kovan tuulen vuoksi. Muun muassa Oulun kaupunki päätti siirtää uudenvuoden vastaanoton keskiviikon vastaisesta yöstä lauantaille myrskyn ja ulkona liikkumisesta annettujen varoitusten vuoksi.