Supersolu viskoi suuria rakeita ja kaatoi metsää

Last Updated: Sunday, 28 June 2009 16:54
Written by A-J Punkka

Sunnuntai-iltapäivän ja -alkuillan aikana maan itäosaa moukaroineet ukkoskuurot pudottivat Savon maaperään kesän toistaiseksi suurimmat rakeet ja kaatoivat metsää. Alustavien tietojen mukaan suurimmat rakeet satoivat Leppävirralla, jossa jäämurikat olivat paikoin 5-6 cm kokoisia. Lisäksi säätutkahavainnot osoittivat, että saman tai lähes saman kokoluokan rakeita on voinut sataa hieman aiemmin Leppävirran pohjoispuolella. Myös vesisade aiheutti ongelmia ainakin Kajaanissa ja Outokummussa. Salamoinnin määrä oli sen sijaan melko keskikertainen ja jäi noin 3100 maasalamaan (mikä on hieman vähemmän kuin kesän aiempi ennätys). Suurin salamatiheys havaittiin Juualla (24 maasalamaa 100 neliokilometrillä).

Tuulivahinkoja syntyi ao. uutislähteiden mukaan ainakin Lapinlahdella, Kuopiossa ja Iisalmella. Säätutkamittausten mukaan tuulivahingot (ja rakeet) aiheuttanut ukkoskuuro oli hyvin pitkäikäinen ja kaartoi Lapinlahden tienoilla selvästi oikealle. Kaarros näkyy oheisessa sadesummakuvassa. Lisäksi Lapinlahden tienoilla solussa esiintyi mahdollinen koukkukaiku, jonka eteneminen sopisi hyvin yhteen uutisissa mainitun tuhoalueen kanssa. Nämä kolme tekijää viittaavat supersoluun, vaikkakin supersolumaisuuden voi vahvistaa vain säätutkamittausten tuulitiedoista. Jyväskylän muokatun iltaluotauksen perusteella konvektion käytettävissä olevan potentiaalienergian ylärajaksi voi arvioida noin 1000 J/kg. Lukema on pienehkö suurimpien rakeiden kokoon nähden, mikä saattaa sekin kertoa mesosyklonin läsnäolosta. Tilanteen mielenkiintoisuutta lisää se, että troposfäärin virtausolot olivat marginaaliset supersolujen synnylle. Paksun kerroksen tuuliväänne oli vain 10-15 m/s.

Vahinkoalueelta maanpinnan tasosta sekä ilmasta otetut kuvat viittaavat enemmän syöksyvirtaukseen kuin trombiin. Toistaiseksi trombin suppilomaisesta pyörteestä ei myöskään ole yhtään silminäkijähavaintoa.

Uutisia ja kuvia: SS , SS (kuvat) , YLE , IL , MTV3 , Karjalainen , Verkkouutiset

Ilmoita havaintosi suurista rakeista Ilmatieteen laitokselle

Comments  

#1 AbertFaift 2022-03-05 14:23
в той день коли закінчиться війна коли закінчиться війна в україні 2022 передбачення скільки триватиме війна в україні
Quote