Tuoreimmat

A-J Punkka

A-J Punkka

Wednesday, 22 August 2007 00:00

Sähköiset jälkilöylyt


Takana on sekä harrastuksellisesti että ammatillisesti mielenkiintoisen haastava vuorokausi. Eilen Areenan ennustetta värkätessäni ihmettelin pohjoiseen puskevan rintaman liikkeen hidastumista. Numeeriset mallit olivat aiemmin heilauttaneet rintaman kevyesti maan eteläosaan ja osoittivat, että ruutimäärä kasvaisi illan ja yön aikana vähitellen stabiilin rajakerroksen yläpuolelle. Meteosatin vesihöyrykanavan data kuitenkin osoitti, että maan eteläosan yli oli matkalla kenties mitätön yläsola, joka puristi rintaman itäosaa pihdeissään ja viivytteli sen etenemistä pohjoiseen. Silti oli odotettavissa, että tämän oikun mentyä ohi esteitä konvektiokarkeloille ei olisi. Tärkein kysymys vaan oli, koska ja missä tulppa tykinputken suulta poistuisi.

Lopulta tämä tapahtui Hankoniemen edustalla Baltiasta saapuneessa epämääräisessä ukkoskuuroalueessa. Kehitys ryöpsähti täyteen vauhtiin klo 8 ja 9 välillä samalla, kun ohjaavat virtaukset alkoivat kääntää konvektiosolujen liikerataa kohti itää. Reilussa tunnissa läntistä Uuttamaata kuritti jo täysiverinen konvektiojärjestelmä (MCS, "ukkoskuurojen yhteenliittymä"), jossa salamointi ja rankin sade fokusoitui tyypilliseen tapaan alueen etureunaan. Rajuimpaan salamointiin ukkospilvijärjestelmä intoutui pääkaupunkiseudun länsipuolella ja myöhemmin Kotkan seudulla sekä keskellä Suomenlahtea. Päivän rajuin salamatiheys sattui Porvoon ja Kotkan välille Suomenlahdelle, hieman reilut 100 maasalamaa / 100 neliökilometriä (kiitokset tästä tiedosta Tapiolle). Tämän rinnalla reilun viikontakaiset salamoinnit Helsingistä koilliseen ulottuneella alueella jäävät selvästi hopealle. Tuolloin suurimmat tiheydet olivat luokkaa 60 paukkua / 100 km2.

"Oliko tämä poikkeuksellista?" kysyi tänään n kappaletta eri lehdistön edustajia Ilmatieteen laitokselta. Virkamiesmäinen, mutta silti aivan pätevä vastaus tähän on, oli ja ei. Jos puhutaan etelärannikon poikki kulkeneesta otuksesta pelkästään satavana oliona, tilannetta voidaan pitää melko tyypillisenä loppukesän ilmiönä. Maassamme vaeltelee nimittäin joka kesä keskimäärin kymmenittäin voimakkaaksi luokiteltavia konvektiojärjestelmiä. Lisäksi konvektiivisissa sateissa 20-50 millimetrin sadekertymät ovat yleisiä, vaikkakin yhdessä havaintopisteessä varsin harvinaisia. Entä sitten syöksyvirtaukset? Ainakaan toistaiseksi ei ole tullut tietoon yhtään närettä, joka makaisi rentona tantereessa voimakkaan tuulen vuoksi. Tosin itärajan pinnassa järjestelmässä alkoi olla myös tuulisuuteen viittaavia piirteitä. Trombit? Samoin kuin syöksyvirtausten kohdalla ilmakehän alin 500-1000 metriä olivat tänään armottomia tuuli-ilmiöiden synnyn kannalta. Salamat? Jos noudatetaan toistuvuuksiin perustuvaa terminologiaa harvinainen (kerran 10 vuodessa), jos edes se, olisi parempi sana kuin poikkeuksellinen (kerran sadassa vuodessa). Jotten lyttäisi koko päivän eri tuuteista pursunnutta hehkutusta ilmiön harvinaisuudesta, pitää tehdä yksi myönnytys. Todennäköisyys sille, että tämän päivän tapainen sääilmiö, joka aiheuttaa kyseisen määrän salamointia ja sadetta, osuu maamme "ytimeen", on kieltämättä pieni. Mutta onko tässäkään sana poikkeuksellinen oikea?

"Miksei tätä voitu ennustaa aiemmin?" oli tänään vähintään yhtä yleinen kysymys. Jälleen kerran nykyihminen herätettiin turvallisuuden tunteen huovuttamasta unestaan, kun yhtäkkiä tapahtui jotain, johon ei ollut kontrollia. Karu tosiasia vaan on, että voimakkaista ukkospilvistä varoittaminen torppakohtaisesti ei onnistu päiviä eikä aina edes tunteja etukäteen. Yhteiskunnan ja kansalaisten on yksinkertaisesti nieltävä, että omaa napaa koskevat hetimullekaikkinyt-rajuilmavaroitukset tulevat lyhyellä varoitusajalla (siis korkeintaan muutama tunti). Edellisenä päivänä voi kuulla meteorologin puhuvan todennäköisyyksistä ja laajoista alueista, joissa vaaraa aiheuttava ukkospilvikehitys on mahdollista. Valitettavasti useimpien korvassa tämä puhe voi kuulostaa turhalta jaarittelulta ja meteorologin ammattitaidottomuudelle. "Eikö se nyt %¤#&"! osaa sanoa meneekö heinät lakoon vai ei!" Tämä pohdinta päätyy jälleen determinististen ja probabilististen ennusteiden periaate-eroihin ja järkevään käyttöön. Lyhyesti sanottuna voimakkaiden ukkospilvien kohdalla deterministinen ennuste on järkevä vasta silloin, kun taivaanranta alkaa jo tummua. Eikä tähän ongelmaan auta, että supertietokone jauhaa numeerista mallia 100 metrin resoluutiolla. Täsmäsäätä sanoisi joku "viisas" tässä kohdassa ;)

Tätä kirjoittaessa sormet pomppivat näppiksellä sitä tahtia, että epäilisin tarinan saavan vielä jatkoa. Vihdat ovat vasta alkaneet heilua kipakoissa jälkilöylyissä sekä Ilmatieteen laitoksella että arvatenkin myös YLEssä.
Wednesday, 25 July 2007 00:00

Kolea ja ärsyttävä kesä

Jo tässä vähän odottelinkin, koska alkaa kolean ja sateisen kesän taivastelu. Heinäkuuta kestettiin noin kolme viikkoa, kun ensimmäiset uutiset aiheesta julkaistiin. Moinen ihmettely on tietenkin vuodentakaiset säät muistaen ymmärrettävää, mutta silti kansalta ja medialta tuntuu hukkuneen ymmärrys siitä, minkälainen on keskimääräinen kesä maassamme. Siihen ei kuulu nihkeät 30 milliä sadetta ja hulppeat 35 hellepäivää - onneksi.

Alla oleva kuva julkaistiin päivitetyin tiedoin 24.7. Helsingin Sanomissa. Siitä näkyy, että heinäkuun keskimääräinen lämpötila Helsingin Kaisaniemessä on ollut 17,2 astetta. Tämän vuoden heinäkuun kolme ensimmäistä viikkoa tuottivat lukeman 17,7 astetta – siis puolikkaan keskimääräisen yläpuolella. Loppukuun ennuste vaikuttaa, että lukema tuskin tulee suuresti heilumaan kumpaankaan suuntaan. Heinäkuusta on siis tulossa ainakin Helsingissä lämpötiloiltaan lähes keskimääräinen. Sademäärässä oltiin tätä kirjoittaessa vielä kuivan puolella, mutta tilanne saattaa vielä kuun lopun myötä tasoittua kohti keskiarvoa (tai jopa sen yli).

Väärälle mielikuvalle on kuitenkin järkeenkäyvä selitys. Lämpötilan vuorokausivaihtelu on ollut keskimääräistä miedompaa, jolloin päivän ylimmissä ollaan jääty ehkä aavistuksen kylmälle puolelle, mutta yön alimmissa taas niukinnaukin lämpimälle puolelle. Tämä kuvio oli vallalla pitkään kesällä 2004, joka jäi mieliin runsaista sateista ja koleudesta. Silti kuukauden keskilämpötila asettui hyvin lähelle pitkän ajan keskiarvoa.

Meteorologeille viime viikkojen kaltainen sää tarkoittaa yleensä sylkykuppina toimimista. Sään pilaamille hääjuhlille, piknikeille ja talonrakennusurakoille pitää tietenkin löytää syyllinen eikä sen keksimiseen tarvitse käyttää mielikuvitusta. Myönnän, se on ymmärrettävää ja inhimillistä. Vaikka nahka alkaa olla jo aika paksu, silti sanansäilä viiltää syvästi, kun yksi epäonnistunut ennuste mustaa yhdeksän onnistunutta ennustetta. Eikä kukaan todellakaan jälkikäteen muista kuin sen yhden epäonnistumisen. On vain vastailtava kysymyksiin, onko sään ennustaminen tullut aiempaa vaikeammaksi, ja miksi saman päivän ennuste vaihtuu jatkuvasti. Jos meteorologit alkaisivat tehdä ennusteitaan tämä kuvio mielessään, sateiset viikot voitaisiin kuitata esimerkiksi näin: ”Alkavalla viikolla sääennusteet tulevat olemaan ärsyttävän huonolaatuisia ja aiheuttavat todennäköisesti lukuisia epäonnistuneita lomapäiviä, kesäjuhlia ja pohjatonta mielipahaa.” Tiedän. Itse olen ammattini valinnut ja sylkykupiksi alkanut. Onneksi motivaatio tähän työhön nousee kuitenkin aivan muualta kuin syvien viiltojen aiheuttamista adrenaliiniryöpyistä. Koettakaa kestää – kesä tulee ensi vuonnakin ;)

Monday, 09 July 2007 00:00

Ukkoset 2050

Tulevasta ilmastosta on viime aikoina maalailtu mitä hurjimpia uhkakuvia, ja aiheeseen törmää niin paikallisen sähköyhtiön asiakaslehdessä kuin ohikuulemalta kaupan kassajonossa. Asioiden räväkkä ja huomiota herättävä esilletuonti on usein tehokkain tapa iskeä viesti ihmisten tajuntaan. Ilmiselvästi tärkeä sanoma onkin mennyt tai parhaillaan menossa perille. Tämänkaltaisessa viestinnässä on silti omat riskinsä. Aluksi viesti lähtee pyörimään pienenä lumipallona, jota pienilukuinen tiedemiesryhmä työntää eteenpäin. Sen jälkeen palloa alkaa puskea esille kasvava joukko median edustajia. Lopulta pallo joutuu alamäkeen ja lähtee vyörymään omavaltaisesti siten, että suurin osa tutkijaparoista jää rinteeseen hämillään huitomaan karkulaisen perään. Muutamat tutkijat onnistuvat juoksemaan pallon vieressä ja lappavat sen kylkeen vielä lisää lunta, vaikka lumen jyrsiminen pois pallon pinnasta voisi olla järkevämpää.

Vähemmän kuvainnollisesti sanottuna ilmastonmuutoskeskustelu on saavuttanut nykyisellään sellaisen huuman, että jopa vakavasti otettavat tutkijat saattavat sokaistua antamaan ylilyöviä lausuntoja. Keskustelun punainen lanka tuntuu olevan, että lähes kaikki äärevä (ehkä tulipalopakkasia lukuun ottamatta) tulee lisääntymään. Osaan näistä lausunnoista on vahva lukuisten ilmastosimulaatioiden tuki, mutta osa väitteistä tuntuu ilmestyneen keskusteluihin keittiön oven kautta. Eräs näistä väitteistä on, että hurrikaanit tulevat yleistymään ja voimistumaan Atlantilla. Viimeisimpien tutkimustulosten mukaan (korjatkaa, jos muistan väärin ;) hurrikaanien kokonaismäärään ei odoteta merkittävää muutosta, ja niiden voimakkuuteen odotetaan vain vähäistä kasvua. Toinen väitteistä on, että Suomessa myrskyisyys lisääntyy. Todellisuudessa asia on ilmastosimulaatioissa varsin avoin – on simulaatioita, joissa näin käy, mutta myös simulaatioita, joissa mitään merkittävää muutosta ei ole nähtävissä. Suomen sijaan aiempaa tuulisemmista ilmoista on melko vahvoja merkkejä Saksassa, Tanskassa, Ranskassa ja Brittein saarilla.

Kolmas väitteistä on, että voimakkaat ukkoset ja niiden lieveilmiöt (raesateet, trombit ja syöksyvirtaukset) tulevat lisääntymään. Näille väitteille en ole kuitenkaan etsimisyrityksistä huolimatta löytänyt mitään tukea tehdyistä tutkimuksista. Tilannetta selittää myös se, että osa-alueeseen liittyviä tutkimuksia on toistaiseksi tehty hyvin vähän. Epäilisin, että väitteet ovat peräisin oletuksesta, että ukkosia esiintyy entistä lämpimämmässä ilmastossa aiempaa enemmän. Kuulostaa ehkä maalaisjärkiseltä, mutta näin sanova tutkija/meteorologi ei ole todellakaan ajatellut asiaa pintaa syvemmältä, vaan hänestä tulee ilmastohuuman sokaisema huomaamattaan.

Tarkasti ottaen ukkosten syntymisen reseptiin 2 metrin korkeudella mitattu lämpötila ei liity mitenkään. Ratkaisevat ainekset ovat alatroposfäärin kosteus, riittävä lämpötilavähete ja kehityksen käynnistävä ”potku”. On totta, että helleilmamassassa ukkoset ovat pakkasilmamassaa voimakkaampia, mutta edes +40 asteen lämpötila ei takaa mitään, ellei resepti keity tavalla tai toisella kasaan. Niinpä ukkosten tulevaisuuden esiintymiselle pitäisi etsiä tukea aivan muista parametreista kuin 2 metrin lämpötilasta. Kannattaa huomata, että raesateiden, trombien ja syöksyvirtausten reseptiin kuuluu edellä mainittujen lisäksi monia muita tekijöitä, joten niihin 2 metrin lämpötila toimii todennäköisesti vielä tavallisia ukkosia huonommin.

Alla olevasta kuvasta näkyy vuoden keskilämpötila kolmelta kotimaiselta mittausasemalta useiden vuosikymmenien ajalta. Siitä on helppo huomata lätkämailan lavan taitos ylöspäin 1980-luvulta alkaen. Samaa oiretta esiintyy, jos tutkitaan kesäisiä kojukastepisteitä tai erityisesti kasvukauden lämpösummaa (kiitokset Hannu ja Kari ;). Jos otetaan näiden rinnalle salamoinnin vuosittain vaihtelu (toinen kuva alla), lätkämailan lavasta ei ole enää mitään tietoa, vaan mailan varsi jatkaa samalla linjalla pomppien viime vuosiin asti. Siis vaikka lämpötilat ja kosteus maanpinnalla ovat olleet ylämäessä, salamoinnissa ei nähdä mitään muutosta. Mielestäni jo pelkästään tämän pitäisi toimia signaalina sille, että ajatustyötä kannattaisi tehdä ennen kuin holtittomasti yhdistää lämpötilan ja ukkoset tulevassa ilmastossa. Ilmastomuutos on kaikessa vakavuudessaan asia, josta tuskin voi olla liikaa keskustelua. Kunpa vielä kokit kauhan varressa tutkisivat ilmakehäkeitostaan tarkemmin eivätkä tekisi perusteettomia ja hätiköityjä päätelmiä pari kauhallista maistettuaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Wednesday, 27 June 2007 00:00

Ensi joulun sää

Viikontakainen Helsingin sanomien artikkeli ”hypetti” voimakkaasti pitkiä kuukausien päähän ulottuvia sääennusteita ja herätti varmasti monen tavallisen kansalaisen mielenkiinnon. ”Mitä? Säätä osataan ennustaa kuukausiksi eteenpäin, mutta meille ei kerrota mitään!” Toisaalta kansalaisille on tarjottu mantraa, jonka mukaan sääennusteita ei voida laatia 10-15 vuorokautta pidemmälle. Ristiriitaisten viestien sumentamana ei ole ihme, jos mattimeikäläinen kääntyy Ilmatieteen laitoksen puoleen ja kyselee pokkana viiskymppisjuhliin täsmäsäätä Hinthaaraan 20. syyskuuta 2007 klo 15. Kysymyksen kuultuaan meteorologi jää huvittuneena miettimään, miksi näitä uteluja tulee. Viesti ei ole selvästikään mennyt perille, eivätkä tavalliset kansalaiset ymmärrä, mistä sään ennustamisessa on kyse. Miten tähän tilanteeseen on oikein päädytty?

Tulevista 12-24 tunnista eteenpäin sääennusteiden kulmakivenä ovat jo muutaman vuosikymmenen ajan olleet numeeriset säänennustusmallit. Niiden avulla on pyritty kuvaamaan vuorokaudesta toiseen vaihtelevat sääolot muutamasta aina reiluun 10 vuorokauteen asti. Laskentatehon kasvaessa ja ilmakehästä löytyneiden pitkäkestoisten ”häiriöiden” (mm. La Nina – El Nino – vaihtelu) innoittamana numeerisia malleja on viime vuosina alettu ajaa yhä pidemmälle tulevaisuuteen. Tällä hetkellä pisimmät ajot ulottuvat jo 6-12 kuukauden päähän (jos varsinaisia ilmastomalleja ei huomioida). Mutta miksi tietoja näistä ennusteista sitten tihkuu mediaan niin harvakseltaan ja harmillisen epätarkasti muotoiltuna?

Tilanteen mutkikkuuden taustalla suurimpana yksittäisenä tekijänä lienee vähäinen ellei mitätön kansan totuttaminen ja valistaminen uudentyyppisiin ennusteisiin. Mediassa on syötetty ja syötetään edelleen tulevien päivien säästä yhtä totuutta, jota ammattikielellä kutsutaan deterministiseksi ennusteeksi. Todellisuudessa säänennustamisessa epävarmuus on kuitenkin jatkuvasti läsnä kaikissa aika- ja kokomittakaavoissa. Epävarmuuden hallintaa varten ovat olemassa probabilistiset ennusteet, joiden avulla ilmaistaan jonkin tapahtuman todennäköisyys. Nämä ennusteet perustuvat alkutilaltaan häirittyihin malliajoihin, joista kukin tuottaa hieman eri tuloksen. Lopputulemana saadaan ennusteparvi, jonka hajontaa voidaan pitää jonkinmoisena ennustettavuuden mittana. Suurelle yleisölle probabilistiset ennusteet ovat kuitenkin suurelta osin täysin hepreaa, eikä toisaalta meteorologinen ammattikunta ole tehnyt juuri töitä tilanteen parantamiseksi. Käytännössä 3-5 päivää pidempien ennusteiden kanssa juuri probabilistinen lähestymistapa olisi ainoa oikea ja tarjoaisi parasta tietoa tulevasta säästä.

Suurelle yleisölle tulisi tässä tilanteessa viestiä, että sään vaihteluja tunnista ja päivästä toiseen on järkevää ennustaa vain 2-5 vuorokautta eteenpäin. 4-10 vuorokauden haarukassa on parasta tyytyä säätilan vaihtelujen kuvailuun todennäköisyyksin ilmaistuna. Yli 10-15 vuorokauden ennusteissa on järkevää metsästää viikon tai muutamien viikkojen mittaisten jaksojen ominaisuuksia todennäköisyyksin maustettuna (”30% todennäköisyydellä keskimääräistä lämpimämpää”). Näiden nyrkkisääntöjen valossa syyskuun 20. päivän sään utelu Hinthaaraan on jokseenkin absurdi. Kysymys sisältää vaatimuksen kolmen kuukauden mittaisesta deterministisestä ennusteesta. Sen tekeminen on nykyisin välinein toki mahdollista, mutta todellisuudessa täysin järjetöntä.

Kuvitellaan, että kansa sisäistäisi probabilististen ennusteiden salat. Tästä kansalaistaidosta ei kuitenkaan olisi mitään hyötyä, jos itse ennusteet olisivat laadultaan ala-arvoisia. Numeeristen mallien 5-15 vuorokauden ennusteiden probabilistinen tulkinta on tutkitusti hyödyllistä, joten kaikilta osin taito ei menisi hukkaan. Entä sitten tapaus Hinthaara? Alla on esitetty kahden 3-6 kk kausiennusteita tekevän sääennustuskeskuksen verifiointeja. Kuvissa näkyy ns. ROC-luku, jossa luku 1 kuvaa täydellistä ennustetta. Arvoa 0.5 pidetään yleensä rajana, jonka yläpuolella olevilla ennusteilla on jotain käyttöarvoa. ECMWF:n globaalista kartasta nähdään, että 2m kesä-elokuun lämpötilan osalta ROC-lukemat ovat erittäin hyviä lähellä Päiväntasaajaa. Sen sijaan, jos tarkastellaan Eurooppaa, nähdään paljon huonompia lukemia. Erityisesti itäisessä ja pohjoisessa Euroopassa ROC-lukema on selvästi alle puolikkaan. UK Met Officen verifiointi osoittaa samoja piirteitä, ja muidenkin verifiointiparametrien valossa tulokset ovat samansuuntaisia. Numeroja murskaamalla tehdyn laaduntarkkailun perusteella kotimaamme oloissa ennusteet vaikuttavat suurelta osin täysin käyttökelvottomilta. Muualla Euroopassa kausiennusteiden hypetys on kovaa ja meilläkin ollaan lähdössä tähän mukaan, mutta pitäisikö kuitenkin ensin arvioida kriittisesti verifiointituloksia meidän leveysasteilla?

 

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pitkän pohdinnan voisi kulminoittaa miettimällä hyötyjä, joita kausiennusteista voisi saada. Ajatellaan ensin maanviljelijää, joka on kiinnostunut kevään sääoloista. Viljelijä on takuulla tyytyväinen, jos saa kuulla kevään olevan keskimääräistä lämpimämpi, mutta sadeoloiltaan tavanomainen. Jos ennuste toteutuu, voiko jokin silti mennä pieleen, jos viljelijä päättää ottaa riskejä repiäkseen aikaisesta kasvukauden alusta kaiken hyödyn irti? Voi ja todella pahasti. Kausiennuste ei nimittäin kerro mitään päivittäisistä säänvaihteluista eikä etenkään jakson todellisista ääriarvoista. Ennuste voi siis olla täydellinen, mutta herkimpään aikaan sattuva erittäin ankara (joskin lyhytkestoinen) hallajakso voi tuottaa pahat satotappiot. Kokemus on osoittanut, että äärevimpien ilmiöiden kohdalla edes 2-5 päivän ennusteet eivät läheskään aina korosta tilanteen äärevyyttä tarpeeksi. Tällöin kuukausi- ja kausiennusteilta ei voi odottaa tämän suhteen juuri mitään.


Entä sitten tavalliset kansalaiset? Kukin voi tykönään miettiä, miten kesälomansa sijoittaa, jos keväällä kesä-elokuusta ennustetaan yli 50% todennäköisyydellä vähintään 2 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Jos ennuste toteutuu, on hyvät mahdollisuudet saada lomaansa runsaasti aurinkoa ja lämpöä, mutta aina on mahdollista, että juuri ne kolme koleaa viikkoa osuvat kohdalleen. Olisi pahaa aliarviointia tyytyä lopuksi toteamaan kaiken asiaan liittyvän melun nousseen tyhjästä. Kuukausi- ja kausiennusteilla on takuulla omat käyttötarkoituksensa ja  -arvonsa, mutta aivan laput silmillä ei kannattaisi baanalle lähteä. Suomi on sentään kohtalaisen matkan päässä kuukausiennusteiden kultamaista.

Sunday, 05 September 2010 00:00

Väärin varoitettu, väärin varauduttu

Heinä-elokuun rajuilmat koettelivat pelastustoimen lisäksi myös Ilmatieteen laitoksen toimintakykyä. Sää- ja turvallisuuskeskuksessa, jossa itse työskentelen, tehtiin erikoispitkiä päivystysvuoroja ja laadittiin massoittain varoituksia. Muun muassa Radio Suomessa luettavia (muita) viranomaistiedotteita annettiin säätilanteisiin liittyen enemmän kuin aiempina vuosina kaikissa säätilanteissa yhteensä. Lisäksi www.fmi.fi -etusivulla vilisi päivästä toiseen oransseja “nostolaatikoita” kertomassa vaaraa aiheuttavasta säästä.

Kun rajuilmat niittivät metsää, riipivät kattopeltejä ja saivat lopulta aikaan myös henkilövahinkoja, alkoi luonnollisesti syyllisten etsintä. Kohtuuttoman pitkiksi venyneiden sähkökatkojen vuoksi syyniin joutui pelastus- ja sähkölaitosten toimintakyky ääritilanteissa. Tässä rytäkässä Ilmatieteen laitos selvisi melko vähin kolhuin ja sai kiitosta varoituspalveluistaan pelastusylijohtaja Partaselta. Pelastus- ja sähkölaitoksia sen sijaan syytettiin alimitoitetusta reagoinnista ja hitaasta tuhojen raivauksesta. Mielestäni kritisointi oli turhan kovaa ottaen huomioon tilanteen poikkeuksellisuuden. Esimerkiksi aiempia Asta-rajuilman kaltaisia yöllisiä syöksyvirtausparvia ei tunneta Suomen säähistoriasta. Päiväaikaankin sattuvien tapausten frekvenssiksi on arvioitu kerran vuosikymmenessä. Lisäksi se, että syöksyvirtauksia esiintyy laajalti neljänä päivänä reilun viikon aikana, on erittäin harvinaista. Jotta tämäntapaisten “avohakkuu-ukkosten” jäljet pystyttäisiin siivoamaan nopeasti, pelastus- ja sähkölaitosten olisi todennäköisesti moninkertaistettava henkilöstönsä määrä. Epäilen, että tästä maasta ei löytyisi kovin montaa vapaaehtoista veron- ja sähkölaskun maksajaa, joka lähtisi rahoittamaan tämän tason varautumista. Aivan vastaava oli tilanne viime talven junaliikenteen vaikeuksien kanssa: raiteita huoltavan henkilöstön määrää ei ole mitään järkeä mitoittaa kerran 50 vuodessa esiintyvän äärisään mukaan.

Rajuilmaepisodin osa kolme eli Lahjan päivän rajuilma pyyhkäisi Pirkanmaan ja Tampereen yli. Voimakkaita syöksyvirtauksia aiheuttanut ukkospilvijärjestelmä matkasi päivän aikana pahemmin heikkenemättä maan lounaisosasta Kainuuseen ja siitä edelleen Venäjälle. Maan lounaisosassa rajuilma oli vielä kohtalaisen säyseä, mutta alkoi voimistua Pirkanmaalla. Tämän lopputuloksena Pirkanmaan pelastustoimi sai tukuittain säähän liittyviä tehtäviä. Ilmatieteen laitos antoi rajuilmaa koskevan ensimmäisen viranomaistiedotteen klo 17. Se koski Pirkanmaan pohjoisosaa ja Etelä-Pohjanmaata. Tamperelaisten kannalta tiedote tuli myöhään (tosin tiedote ei edes koskenut Tampereen aluetta). Aamulehti otti kuitenkin Ilmatieteen laitoksen toiminnan suurennuslasin alle ja uutisoi seuraavasti: “Tampereen yli kulki voimakas ukkosmyrsky noin kello 16.30 aikaan lauantaina, mutta Ilmatieteen laitos antoi voimakkaista ukkospuuskista varoittavan viranomaistiedotteen vasta kello 17.15. Tiedote annettiin Pirkanmaan pohjoisosiin ja Etelä-Pohjanmaan maakuntaan.” Jutussa haastatellaan Ilmatieteen laitoksen viestintäpäällikkö Eeva-Kaisa Heikuraa ja kysytään, miksi tiedotetta ei annettu aiemmin.

Katsotaanpa, mitä todellisuudessa tapahtui ja kuinka kansaa varoitettiin. Sää- ja turvallisuuskeskus antoi Lahjan päivänä klo 12 alimman tason varoituksen ukkospuuskista maan länsiosaan, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Tässä vaiheessa Lahja-rajuilma oli vielä merellä eikä sen puuskista oltu saatu ensimmäistäkään havaintoa. Noin klo 14 Lahja rantautui Kemiön tienoilla, jossa havaintoverkon tuulimittarit värähtivät ensimmäisen kerran näyttäen noin 15 m/s puuskia. Tämän jälkeen Forssaa lähestyessään Lahja alkoi saada hienoisia kaarikaiun piirteitä. Osuma Tampereelle tuli klo 16.30 ja heti perään Tampereen Siilinkarin asemalle humahti noin 25 m/s puuska. Tähän mennessä Lahjan reitillä pelastustoimella oli ollut melko rauhallista. Kun voimakkaista ukkospuuskista tuli näyttöä sekä havaintojen että pelastustoimen tehtävien muodossa, Ilmatieteen laitoksella tehtiin päätös viranomaistiedotteen antamisesta. Klo 17 päivitettiin viranomaistiedotteen lisäksi myös viralliset varoitukset, ja Lahjan ennustetulla reitillä ukkospuuskavaroitus nostettiin toiselle vaaratasolle. Loppupäivän aikana laadittiin vielä kaksi viranomaistiedotetta pohjoisemmille alueille Lahjan edetessä kohti pohjoiskoillista.

Entäpä Aamulehden esittämät kysymykset. Olen pitkälti samoilla linjoilla Heikuran kanssa:

Miksi tiedote Pirkanmaalle annettiin vasta myrskyn jälkeen?
Viranomaistiedotteet ovat Ilmatieteen laitoksen voimallisin keino viestiä vaaraa aiheuttavasta säästä. Sen vuoksi niitä ei voi antaa turhaan ja laatimiseen vaaditaan havaintoihin pohjautuvaa näyttöä vaaraa aiheuttavasta säästä. Tällä kertaa näyttö ei ollut tarpeeksi vahvaa ennen Lahjan saapumista Tampereelle.

Tiedotteen mukaan viranomaistiedote voidaan antaa, kun voimakkaan sääilmiön ennustetaan alkavan seuraavan kolmen tunnin aikana suurella todennäköisyydellä tai on jo tietoa tuhoista. Se olisi siis voitu antaa aiemminkin?
Jos otetaan huomioon havaintoihin pohjautuva näyttö Lahjan reitiltä ennen Tamperetta, tehty ratkaisu oli oikea. Tiedote olisi toki voitu antaa vaikkapa aamupäivällä, mutta epäonnistuneen tiedottamisen riski olisi ollut ilmeinen.

Ovatko viranomaistiedotteen kriteerit kohdallaan, kun se tuli vasta myrskyn jälkeen?
Tiedote ei koskenut Tampereen aluetta, vaan se annettiin Lahja-rajuilman pohjoispuolelle, jonne se ehti siis ajallaan. Kriteerit ovat kohdallaan, koska tiedotteiden uskottavuuden säilyttämiseksi niitä ei voida antaa turhaan.

Salaman kuvia ei ollut esimerkiksi Tampereen ennusteessa netissä päivälläkään. Eiväthän ihmiset mene katsomaan erikseen varoituskarttaa.
Paikkakuntakohtaiset sääennusteet eivät (yleensä) sisällä varoitustietoja. Ilmatieteen laitos päivittää säävaroituksiaan 24/7/365, ja varoitukset ovat jatkuvasti saatavilla mm. Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta. Jos tulevaksi päiväksi on suunnitteilla sääherkkää toimintaa, on syytä tarkistaa voimassa olevat varoitukset ja nähdä yhden lisäklikkauksen vaiva. Säävaroitusten koonti yhdelle erilliselle sivulle antaa hyvän mielikuvan säätilanteen vaarallisuudesta ja on siksi perusteltua.

Kun ukkonen tuulineen pelmahtaa paikalle niin sanotusti puskista ja aiheuttaa vielä vahinkojakin, on toki perusteltua kysyä, miksi se tuli puskista ja varoitettiinko siitä asianmukaisesti. Kuten yllä olevasta ilmenee, viranomaistiedotteilla ei kuitenkaan voi leikkiä ja pelata varman päälle.

Ilmatieteen laitoksen verkkosivujen kävijäseurannassa on tullut ilmi, että reilut 90% liikenteestä kohdistuu paikallissääsivuille. Varoitussivun kävijämäärä on häviävän pieni tähän verrattuna. Osaksi tästä syystä tulevan verkkosivu-uudistuksen yhteydessä varoitukset nostetaan paremmin näkyviin paikallissääsivuille. Kaikesta päätellen suuri yleisö seuraa siis 24/7-säävaroituksia varsin niukalti. Huolimatta viime vuosien myrskyistä ja rajulmoista, Suomessa eletään sään kannalta huolettomasti. Toki maamme on säänkin suhteen jonkinasteinen lintukoto, mutta yhteiskunnan jatkuvan sääherkkyyden kasvun vuoksi suuren yleisönkin olisi hyvä opetella uusia tapoja kuluttaa sääpalveluja. Tässä muutoksessa tärkeässä roolissa on Ilmatieteen laitos, jonka täytyisi tuoda varoituspalvelujaan saataville yhä helpommin ja näkyvämmin.

Se, että varoitukset hohkaavat punaista verkossa, radiossa ja televisiossa, ei välttämättä riitä. Varsinkin kesäaikaan suuri osa ihmisistä ei seuraa tiedotusvälineitä kovinkaan tarkasti. Jos tieto uhkaavasta säätilanteesta halutaan oikeasti saada mahdollisimman monelle ihmiselle, lähes ainoaksi tavaksi jäävät massatekstiviestit. Tämä on helppo ymmärtää esimerkiksi yöllisen Asta-rajuilman tapauksessa. Henkilökohtaisesti toivon kovasti massatekstiviestijärjestelmän käyttöönottoa. Alustavien tietojen mukaan järjestelmä voisi olla parhaassa tapauksessa käytössä jo 2011. Tällöin tiedottamisesta tulee huomattavasti nykyistä henkilökohtaisempaa eikä massatekstiviesteillä ole varaa leikkiä sitäkään vähää mitä nykyisillä tiedotteilla. Tämä taas tietää lisää painetta, puristusta ja adrenaliinia sääpäivystyksiin. Enpä silti valita - itse kuulun niihin “masokistimeteorologeihin”, jotka jaksavat tasapaksun ja harmaan stratuksen läpi juuri äärisäistä seuraavan paineen ja adrenaliinipiikin avulla.

Page 4 of 5