Blogit

Puuskaiset kevättuulet jatkuvat

Last Updated: Tuesday, 21 April 2015 21:57
Written by Pauli Jokinen

Matalapaineen alue on Norjanmerellä ja siihen liittyvä aalto liikkuu keskiviikkoiltana Norjan ja Ruotsin halki kohti Suomea. Osakeskus syvenee nopeasti saavuttaessaan torstain vastaisena yönä Perämeren. Osakeskuksen lounaispuolella puhaltaa puuskainen lännen ja luoteen välinen tuuli torstain vastaisesta yöstä alkaen. Tuulisinta on todennäköisesti Pohjanmaalta Kymenlaaksoon ulottuvan linjan länsipuolella, erityisesti Satakunnassa, Varsinais-Suomessa sekä Uudellamaalla. Tuulisin vaihe on maan lounaisosassa torstaina aamusta iltapäivään, illalla tuuli heikkenee. 

Puuskamaksimit ovat maan lounaisosassa 20-25 m/s luokkaa. Koska maaperä on tuulisimmilla alueilla jo roudaton, on tuulivahinkoja odotettavissa. Tämä tarkoittaa todennäköisimmin yksittäisiä kaatuneita puita melko laajalla alueella. Pahoja tuulivahinkoja laajoilla alueilla ei ole odotettavissa. Karkea vaikutusennuste sähköttömien asiakkaiden määrästä liikkuu joissakin kymmenissä tuhansissa.

Ennusteeseen liittyy epävarmuutta, sillä osakeskus syvenee nopeasti juuri ennen Suomeen saapumistaan. Tämä vaikuttaa sekä tuulisimman alueen sijaintiin, että aikatauluun. Lisäksi on epävarmaa liittyykö osakeskuksen läheisyyteen voimakkaampi alatroposfäärin suihkuvirtaus, mikä sekoittuessaan pintaan saakka tietäisi voimakkaampia tuulia myös Keski-Suomen ja Etelä-Savon korkeudella.

Tätä ennustetta päivitetään tarvittaessa keskiviikkoiltana.

Comments  

#1 fabianno 2020-04-17 22:00
Your page is very interesting, i have bookmarked it.
Quote