Vuosi 2016 alkoi näyttävällä, joskin valtakunnan tasolla melko vähämerkityksisellä Suomen ennätyksellä. Vuorokauden lumikertymäennätys murskautui Merikarvialla hulppealla marginaalilla. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan edeltävät kärkilukemat olivat puolen metrin tienoilla, kun Merikarvialla lunta rymähti taivaalta mojovat 73 cm. Kuten alla oleva tutkasadekertymäkuva osoittaa, runsaan lumisateen alue oli hyvin pienikokoinen, mikä on tämäntapaisissa tilanteissa yleistä. Tapaus on meteorologisesti hyvin mielenkiintoinen ja seuraavassa pureudutaan sen yksityiskohtiin.

Säätutkalla mitattu sademääräkertymä 8.1.2016.

Lumitykki ampuu merellistä kosteutta maalle

Merikarvian tapauksen taustalla oleva ilmiö on hyvin tunnettu ja kulkee nimellä lake effect snow. Kutsun tässä kirjoituksessa ilmiötä puoliviihteellisesti lumitykiksi. Kyse on yksinkertaisesti sanottuna tilanteesta, jossa kylmää ilmamassaa virtaa jäättömän vesialueen ylle. Vesialue toimii lämmön ja kosteuden lähteenä, minkä seurauksena kylmä ilmamassa alkaa muuntua. Lopputulos on vähitellen korkeutta kasvavia konvektiopilviä ja lopulta pieniä ja pippurisia lumikuuropilviä. Oheinen kuva selventää muuntumisprosessia.

Lumikuuropilvien muodostuminen kylmän ilmavirtauksen saapuessa jäättömälle vesialueelle. Lähde: UCAR/COMET

Meteorologisesti tarkasteltuna reunaehtoina toimivat samat kolme ainesosaa kuin kesäisille kuuropilville: alatroposfäärin kosteus, instabiilisuus sekä nosto. Ensimmäinen ainesosa on peräisin suurelta osin alustasta eli jäättömästä vesialueesta. Toinen ainesosa muovautuu ajan kanssa, kun kylmä ilmamassa lämpenee alustan vaikutuksesta. Näin lämpötilaero pintakerroksen ja 1-2 km korkeustason välillä kasvaa. Tyypillisesti tämän ilmakerroksen lämpötilavähete muuttuu lopulta kuiva-adiabaattiseksi. Kolmas ainesosa on lumitykkitilanteissa helposti saatavilla, koska monesti lämpötilavähete pyrkii vääntäytymään jopa yliadiabaattiseksi. Tästä seuraa spontaaneja nousevia ilmavirtauksia, jotka voivat toimia kuuropilvien ”alkioina”. Useasti läsnä voi olla syystä tai toisesta pintavirtausten tuulikonvergenssia (maatuuli tai rannikkokonvergenssi), joka helpottaa lumikuurojen syntyä. Tyypillisesti lumitykkien syntyyn ja voimakkuuteen mainitaan vaikuttavan myös pyyhkäisymatka sekä tuuliväänteen voimakkuus, joita käsitellään tarkemmin alla.

Tapaus Merikarvian erityismausteet

Edellä mainitut elementit kohtaavat jossain päin Itämerta useita kertoja joka talvi. Siinä mielessä 8.1.2016 tapahtumien ei pitäisi olla erityisen harvinaisia. Läheisempi tarkastelu osoittaa kuitenkin, että nyt koettu tilanne oli osin harvinaisilla mausteilla varustettu. Luettelossa mainitut mausteet ovat osittain vahvasti riippuvaisia toisistaan.

·         Jäätön ja ”lämmin” merialue. Takana oli harvinaisen lämmin syksy ja alkutalvi, jonka seurauksena arktisten ilmamassojen sesonkikauteen ”päästiin” lähes jäättömässä tilanteessa. Tilanne mahdollisti pitkät pyyhkäisymatkat sekä voimakkaan lämmön ja kosteuden vuon alustasta ilmaan. Lisäksi rannikon suojana ei ollut jääpeitettä juuri lainkaan. Tämä mahdollisti kuuropilvien pääsyn maa-alueelle ilman heikkenemistä jääpeitteisellä vesialueella.

·         Kylmä ilmamassa. Lumitykin tehoa säätelee muun muassa ilmamassan ja alustan lämpötilaero. Pohjois-Amerikan suurilla järvillä nyrkkisääntö on, että 850 hPa:n lämpötilan ja alustan lämpötilan ero pitäisi olla vähintään 13 astetta. Tässä tapauksessa eroa oli pyöreästi 20 astetta. Asetelma on Selkämerellä mahdollinen vain, jos arktinen ilmamassa ”vaivautuu” paikalle alkutalven aikana. Suotavaa myös on, että pohjalla on keskimääräistä lämpimämpi syystalvi.

·         Sopivan heikko subsidenssi-inversio (ja suuri lumitykin korkeus). Tyypillisesti kylmä ilmamassa on erittäin stabiilisti kerrostunut ja saattaa sisältää pakkaskorkeapaineen aiheuttaman subsidenssi-inversion sekä tietysti myös voimakkaan pintainversion. Mikäli inversiot ovat erityisen vahvat, ilmamassan muuntuminen lumikuuroille otolliseksi kestää huomattavan kauan. Merikarvian tapauksessa muunnos ei ollut erityisen työläs. Alla oleva kuva osoittaa, että Jokioisten yöluotausta muokkaamalla lumikuurojen vähimmäiskorkeudeksi voisi arvioida reilut 2 km. Alempana olevasta numeerisen mallin ennusteluotauksesta voi saada vieläkin korkeamman arvion lumitykin korkeudelle, noin 3 km. Tämä on Suomen lumitykkitapauksissa huipputason lukema, kun tyypillisesti korkeudet liikkuvat haarukassa 1.5-2.5 km.

Jokioisten yöluotaus 9.1.2016 klo 02 Suomen aikaa. Luotauksen pintalämpötila ja kastepiste on muokattu vastaamaan keskimääräisiä olosuhteita Selkämerellä. Pinnasta nostetun ilmapaketin reitti näkyy luotausdiagrammilla violetilla viivalla.

·         Riittävästi pyyhkäisymatkaa (ja sopiva tuulensuunta). Edellä mainittuihin nyrkkisääntöihin kuuluu, että kylmällä ilmamassalla tulisi olla vähintään 80-100 km pyyhkäisymatkaa jäättömän vesialueen yllä. Suomen merialueet ovat melko kapeita, jolloin kaikilla ilmavirtaussuunnilla lumitykkiä ei yksinkertaisesti pysty muodostumaan. Rajoittava tekijä on myös osittain se, että kaikilla ilmavirtaussuunnilla ei useimmiten ole tarjota riittävän kylmää ilmamassa. Esimerkiksi lounaistuulet tarjoavat mittavia pyyhkäisymatkoja, mutta eivät yleensä tuo mukanaan kylmää ilmamassaa. Merikarvian tapauksessa pyyhkäisymatkaa oli hulppeasti, koska itä-länsisuunnassa jäätöntä matkaa järjestyi noin 300 km. Sattumalta läntinen ohjaava ilmavirtaus ei myöskään tuonut mukanaan liian lämmintä ilmaa, koska kylmä ilmamassa oli vallannut koko Fennoskandian. Oheisessa kuvassa näkyy mahdolliset saapumissuunnat lumitykkitilanteissa Kokkolan, Porin, Hangon ja Helsingin seudulla sekä lumitykin muodostumista mahdollisesti rajoittavat tekijät.

Lumitykkien mahdollisia saapumissuunta Helsingin, Hangon, Porin ja Kokkolan alueella sekä kunkin alueen merkittävimmät lumikuurojen muodostumista rajoittavat tekijät.

·         Sopiva ohjaava virtaus (riittävästi aikaa). Toisinaan pullonkaulaksi lumitykin näkökulmasta muodostuu liian voimakas ohjaava virtaus. Tässä tilanteessa ilmamassa ei ehdi muuntua riittävästi ja seurauksena on lumitykin jääminen hennon hiutaloinnin asteelle. Tällä kertaa ohjaava virtaus oli luokkaa 10 m/s, jota voi pitää jokseenkin optimaalina lumitykin näkökulmasta. Ohjaavan virtauksen täytyy myös kuljettaa lumikuuroja rannikolle, mikä Merikarvian tilanteessa toteutui perjantaiaamupäivästä alkaen, kun ohjaava virtaus kääntyi pienikokoisen matalapaineen jälkipuolella läntiseksi. Tätä voi havainnollistaa alla olevalla animaatiolla, jossa näkyy 925 hPa:n ilmavirtaus turkooseilla nuolilla (pintavirtaus mustilla nuolilla). Yötä kohti ohjaava virtaus kääntyi kohti pohjoista, mikä oli yksi osatekijä lumiryöpyn päättymisessä.

Hirlam-mallin ennuste 8.1.2016 ilmanpaineesta (mustat käyrät), pintatuulen suunnasta (mustat nuolet) sekä 925 hPa:n tuulensuunnasta (turkoosit nuolet).

·         Sopiva tuuliväänne. Tämä liittyy läheisesti edelliseen kohtaan. Mikäli nopeusväänne kasvaa pilven pohjan ja huipun välillä liian suureksi, kuuropilven muodostuminen käy dynaamisesti mahdottomaksi. Liian heikon väänteen vallitessa puolestaan tilannetta dominoivat termiset pakotteet, esimerkiksi maatuulirintaman liikkeet, eikä järjestäytynyttä lumikuuronauhaa pääse syntymään. Myös suuntaväänteellä on vaikutusta. Lumikuuronauhojen kannalta edullisinta on, jos nauhojen mahdollisina siemeninä toimivat rullapyörteet ovat mahdollisimman elinvoimaisia. Tämä mahdollistuu, jos suuntaväännettä on vähän. Pohjois-Amerikassa käytettyjen nyrkkisääntöjen mukaan ideaalitilanteessa suuntaväänne on alle 30 astetta. Alla olevan malliluotauksen mukaan Merikarvian edustalla suuntaväänne väheni aamusta iltapäivään noin 90 asteesta alle 30 asteeseen. Vielä edeltävän yön aikana rannikon edustalla oli eteläisen ohjaavan virtauksen vallitessa etelä-pohjoissuuntainen lumikuuronauha. Nauhan orientaation muuttumisen yksi osasyy voi olla tuuliprofiilin muuttuminen länsipainotteiseksi.

ECMWF-mallin ennustettu luotaus Selkämerellä Merikarvian edustalla 8.1.2016 klo 05 ja 14 sekä 9.1.2016 klo 02.

·         Pakotteiden voimakkuus. Synoptisen mittakaavan nousuliikepakote voi voimistaa lumitykkiä. Merikarvian tilanteessa merkittävä vaikutus on saattanut olla kahdella eri tekijällä. Ensinnäkin, Selkämeren pohjoisosassa olleen pienikokoisen matalapaineen läheisyydessä oli havaittavissa alatroposfäärin tuulikonvergenssia. Erityisesti tuulikonvergenssia esiintyi matalapaineen takaosan luoteisvirtauksen kohdatessa merialueen eteläosan eteläisen perusvirtauksen (ks. yllä oleva animaatio). Toiseksi, lännestä saapuneet lumikuurot kohtasivat alustan rosoisuuden lisääntyessä tuulikonvergenssia, jolla on saattanut olla pientä vaikutusta lumisateen voimakkuuteen.

·         Säätilanteen staattisuus (lumipyryn kestoaika). Kun lumitykki lähtee toimimaan, paikallisia lumikertymiä voi rajoittaa meteorologisten reunaehtojen muuttuminen. Pelkästään ohjaavan virtauksen muuttuminen saattaa kääntää lumitykin suuntaan siten, että lumimäärä jakautuu laajalle alueelle pitkin rannikkoa. Merikarvian tapauksessa tilanne pysyi harvinaisen staattisena tuntikausia. Pienikokoinen matalapaine jäi todennäköisesti termisistä syistä lähes paikalleen. Näin ollen meteorologisesti ei ollut mitään syytä, miksi lumikuuronauha olisi vaihtanut paikkaa tai orientaatiotaan.

·         Lumen rakenne. Hyvin karkean nyrkkisäännön mukaan 1 mm vettä vastaa 1 cm lunta. Vaihteluväli on kuitenkin erittäin laaja siten, että raskasta nuoskalunta kertyy samasta vesimäärästä huomattavasti ohuempi kerros kuin kevyttä pakkaslunta. Merikarvialla mitattu sademäärä oli noin 30 mm ja kertynyt lumimäärä 73 cm. Nuoskalumitapauksessa lumipeitteen lisäys olisi voinut olla ”vain” 20 cm.

Edellä mainitut mausteet voidaan taulukoida vertaillen seuraavasti:

Vertailu osoittaa, että kyseessä oli melkoinen ja todennäköisesti myös hyvin harvinainen osatekijöiden yhteensattuma. Tämä selittää myös sitä, miksi länsirannikolla (tai muuallakaan Suomen rannikolla) lumitykit eivät ole tämän tehokkaampia tai yleisempiä.

Tähtäimessä Helsinki

Suomen mittakaavassa Merikarvian tapaus on toistaiseksi ainutkertainen. Itämeren alueella ja maailmanlaajuisesti 73 senttimetrillä ei voi paukutella henkseleitä. Jo niinkin lähellä kuin Gävlessä Ruotsissa hautauduttiin 90-luvun lopussa puolentoista metrin kinoksiin. Pohjois-Amerikan suurilla järvillä lunta on tupruttanut vielä reilusti tätäkin enemmän.

Mielenkiintoinen oheiskysymys on, voiko tykki ampua suuren valkoisen ammuksensa joskus myös Helsinkiin. Heti aluksi on todettava, että Selkämeren tykin tähtäin olisi nytkin voinut osoittaa ilman mitään esteitä suoraan Raumalle tai Poriin. Voi vain kuvitella vaikutusten kertaluokan muutoksen Merikarvian lumi-infernoon verrattuna.

Pidän täysin mahdollisena, että myös Helsingin seutu voisi kokea Suomenlahden lumitykistä joskus puolimetrisen ammuksen. Suomenlahti asettaa kuitenkin varsin jyrkkiä reunaehtoja moisen tapahtuman esiintymiselle. Suomenlahden pohjukan jäätyminen saattaa alkaa varsin varhain alkutalvella, mikä lyhentää suurinta mahdollista pyyhkäisymatkaa. Lisäksi ohjaavan virtauksen optimaali vaihteluväli on selvästi kapeampi kuin Selkämerellä. Karkeasti arvioituna tämä kanava on Helsingistä katsottuna vain noin 30 asteen suuruinen kohti itäkaakkoa. Jos siis Selkämerellä merkittävin rajoittava tekijä on suotuisista suunnista saapuvan ilman liika lämpimyys, Suomenlahdella lumitykin tyrehdyttää helpoimmin epäoptimaali ilmavirtaussuunta (tai jään lyhentämä pyyhkäisymatka).

Ei ole kuitenkaan mitään esteitä sille, etteikö kohtalainen itäkaakkoinen arktinen ilmavirtaus voisi pysyä noin vuorokauden staattisena keskimääräistä lämpimämmän ja jäättömän Suomenlahden toimiessa lämmön ja kosteuden lähteenä. Kyseinen tapaus jumittaisi liikenteen lähes täysin muutamaksi päiväksi pääkaupunkiseudulla ja aiheuttaisi todennäköisesti massiivisen keskustelun talvikunnossapidon tasosta.

Talvien leudontuessa merijäättömän aikajakson pituus kasvaa. Vaikka talvien keskilämpötilat kohoaisivat, tulevinakin talvina arktista ilmamassaa tulee väijymään itään levittäytyvän laajan manneralueen yllä ja aika-ajoin piipahtamaan Suomen merialueiden yllä. On siis varsin mahdollista, että lumitykit puskevat lunta tulevinakin vuosina pitkin Itämeren rantoja vähintään entiseen tahtiin.

Nyt kun lomasääraivon reseptin (ks. edeltävä blogimerkintä) mukainen keitos on valmistunut, on oiva tilaisuus vilkaista mediassa käytyä keskustelua. Yhteenvetona voi todeta, että perusteluita siirron puolesta ja vastaan on nostettu esiin tukuittain. Pääkirjoitusten, kolumnien ja yleisögallupien perusteella lomia pitäisi pukata eteenpäin. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin huolissani keskustelun ajankohdan (lue: kuluvan kesän sään) vaikutuksesta sekä ilmastotilastojen väärintulkinnasta. Kuten edellisessä blogimerkinnässä spekuloin, hyvin monen keskustelijan tietoinen tai tiedostamaton vahvin motiivi liittyy kuvan kesän säähän. Valitettavasti nykyisessä hektisessä keskustelukulttuurissa jankkaamalla ja toistamalla tuotetaan aiheeseen kuin aiheeseen liittyviä ”mukafaktoja”. Olen näkevinäni ainakin yhden mukafaktan ilmaan nakattujen argumenttien joukossa: ”elokuu on säiltään kesäkuuta parempi lomakuukausi.”

Kuten Ilmatieteen laitos tiedotti 12.8., koulujen kesälomat ovat ilmastollisesti ihanteellisessa kohdassa. Tiedote perustui edellisessä blogimerkinnässä viittaamaani tilastolliseen selvitykseen (Ruosteenoja ja Venäläinen 2004). Koska selvityksellä on ikää jo kymmenisen vuotta, kollegani Pauli Jokinen tarkisti yhdentoista viimeisimmän vuoden vaikutuksen lopputulokseen. Johtopäätös oli: "Vaikka aineisto on vuosilta 1961–2003, eivät viimeiset 11 vuotta muuta tilannetta käytännössä lainkaan. Yksittäiset kesät voivat tämän kesän tapaan poiketa parhaasta ajankohdasta, mutta pitkässä juoksussa koululaisten kesälomat ovat säätilastojen perusteella juuri oikeaan aikaan."

Yllä esitetty on lahjomaton nykyilmastollinen fakta ja kaikki muut väitteet ovat mukafaktoja. Alla oleva linkkilista käytyyn keskusteluun sisältää huolestuttavan määrän klimatologista mutua. Verkkomedioille, jotka ovat tehneet yleisögallupeja koulun kesäloman ajankohdasta, ehdotan tulevina vuosina vastagallupeja. Toistetaan sama kysely alkusyksystä, jota on edeltänyt lämmin kesäkuu ja sateisen viileä elokuu. Väitän, että prosentit keikahtavat jotakuinkin päinvastoin. Jäitä on nyt kaadettava hellehattu kukkuralleen – lomien myöhentämisen perusteet täytyy oikeasti ja aidosti kaivaa jostain muualta kuin ilmastotilastoista.

Näiden blogimerkintöjen jälkeen voisi epäillä, että vastustan koulun kesälomien siirtämistä. Lämpimien elokuun öiden ja yöukkosten ystävänä siirto 1-2 viikkoa eteenpäin ei kuulosta hassummalta, mutta samassa kaupassa tulisi vapaaehtoinen aurinkoisten ja lämpimien kesälomapäivien leikkaus. Kuinka moni meistä on oikeasti valmis ryöväämään koululaisten lomasta pois useita kauniita kesäpäiviä?

Mediassa käytyä keskustelua ja uutisointia

Ilmatieteen laitoksen tiedote: http://ilmatieteenlaitos.fi/ajankohtaista/93597607

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/803616/Kokoomuksen+Heinonen+Suomessa+pitaa+siirtaa+koululaisten+lomaaikaa (Kansanedustaja Heinonen: lomia voisi siirtää parilla viikolla eteenpäin. Yksi peruste Keski-Euroopan loma-ajat.)

http://www.lapinkansa.fi/lappi/koulussa-halua-siirtaa-lomia-myohemmaksi-lapin-kunnissa/

http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/300873-kansanedustaja-vaatii-koulujen-kesalomien-myohentamista-pitaisiko-lomia-siirtaa  (Kansanedustaja Pelkonen: myöhentämisen syitä Keski-Euroopan loma-ajat, kausityövoimaa saataville elokuuksi)

https://ls24.fi/artikkelit/koulujen-kesaloma-kaipaa-muutosta (Viittaus Pelkoseen. Ilmastosta mukafaktaa: ”Kesäkuu on lähes aina kylmä ja sateinen. Kunnon kesäsäitä saadaan odotella lähes heinäkuun alkuun saakka. Tämän päivän parhaat kesäsäät tuntuvat ajoittuvan heinäkuusta syyskuun alkuun.”)

http://www.karjalainen.fi/mielipiteet/mielipiteet/kolumnit/item/81536-koulujen-kesalomaa-siirrettava-parilla-viikolla (Kolumni:  Ilmastosta: ”Ilmastonmuutos on pikkuhiljaa tehnyt ja tekemässä myös Suomen elokuusta kesäkuukautta. Sellaista kuin se on muualla Euroopassa.” Kolmas lukukausi käyttöön.)

http://www.hs.fi/paivanlehti/13072015/a1436670268431 (Kansalaisten mutu-kommentteja. ”Kesä alkaa Suomessa myöhemmin, joten voisimme aivan hyvin mukautua eurooppalaiseen rytmiin, jossa lomat painottuvat elokuulle.” Viittaus Jaana Pelkosen blogiin sekä 10 vuoden takaiseen selvitykseen: ”Kevätlukukauden myöhentäminen ei ratkaisisi lasten ja vanhempien kesälomien yhteensovittamisongelmia, sillä koulujen lomakausi olisi yhtä pitkä kuin nykyisin.”)

http://www.hs.fi/paivanlehti/13072015/a1436669897649?ref=hs-art-artikkeli (Ilmastotilastoista: ”Heinäkuu ja elokuu ovat parempia lomakuukausia kuin kesäkuu, jos katsotaan kuukausien keskimääräisiä lämpötiloja.”)

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1436238621540?ref=hs-art-artikkeli  (Pääkirjoitus:  ”Helsingissä lukiot aloittavat lukuvuoden keskellä kauneinta Suomen kesää.” Huvipuistojen kausi loppuun kuin seinään. Mustikat ja sienet jäävät metsiin. Mukafaktaa ilmastotilastoista: ”Kesäkuu ei ole nimensä mukaisesti kesäkuu, vaan kevätkuukausi. Elokuu on sydänkesää, vuoden parhainta aikaa, joka vain paranee syyskuun lähentyessä.” )

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Kesalomat%20taloustieteilijat-39357 (”Siirtäminen ei auta, lomaa pitää lyhentää. Lukukaudet on mitoitettu vanhanaikaiseen maailmaan, jossa molemmat vanhemmat eivät käy töissä.” ”Jos täältä lähtee kesä- tai heinäkuussa matkalle, ei Euroopassa ole vielä ruuhkia. Se tekee matkailemisesta halvempaa.”)

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/puheenaihe-pitaisiko-koulujen-kesalomia-siirtaa-heina-elokuuksi/698519/ (”Muutos koskisi lähes kahta miljoonaa oppilasta, koska loma-aikojen muutokset olisivat mahdollisia vain koko koulutusjärjestelmää koskevana, mikä olisi erittäin vaikea – jopa mahdoton tehtävä.”)

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1439262780463 (”Elämme jälkiteollisessa kulutusyhteiskunnassa. Useimmat lapsiperheet asuvat suurissa kasvukeskuksissa, isovanhemmat taas usein pitkän matkan päässä toisella puolella maata. Pitkä loma aiheuttaa monelle perheelle monimutkaisia järjestelyjä.” Epätarkkaa faktaa ilmastotilastoista: ” Meteorologien mukaan on olemassa viitteitä siitä, että kesän alkaminen on siirtymässä entistä myöhäisempään ajankohtaan.” ” Eivätkö kunnat, opettajien työnantajat, halua tietää veronmaksajiensa mielipiteitä?”)

http://www.hs.fi/kotimaa/a1438828660754

http://www.ilkka.fi/mielipide/p%C3%A4%C3%A4kirjoitus/kes%C3%A4lomien-my%C3%B6hent%C3%A4miselle-ei-ole-todellisia-esteit%C3%A4-vain-psykologisia-1.1886018 (Mielipide: myöhentämisen syitä sää, sorsastus, puinnit, kausityövoiman saatavuus elokuuksi, Keski-Euroopan loma-ajat)

http://www.hs.fi/mielipide/a1439603690412 (Mielipide: Ilmatieteen laitoksen tilastot eivät puolla loman siirtämistä.)

GALLUPIT

http://www.esaimaa.fi/Online/2015/08/05/%C3%84%C3%A4nest%C3%A4%3A%20Pit%C3%A4isik%C3%B6%20koulujen%20kes%C3%A4lomaa%20siirt%C3%A4%C3%A4/2015119390478/4 (Pitäisikö koulujen loma-aikaa siirtää? 81% vastasi kyllä)

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015081020154011_uu.shtml (Pitäisikö Suomen kesälomakautta siirtää lähemmäs syksyä? 85% vastasi kyllä.)

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/paivan-puheenaihe-pitaisiko-koulujen-alkaa-nykyista-myohemmin/2103595 (Pitäisikö koulujen alkaa nykyistä myöhemmin? 64% vastasi kyllä. Lisäksi mukafaktaa ilmastotilastoista: ”Heinosen mielestä koululaiset saisivatkin lomansiirrolla nauttia lämpimistä ilmoista ja vesistä nykyistä paremmin.”)

Kuluva kesä näyttäisi olevan sääoloiltaan jokseenkin ihanteellinen aikaansaamaan kiivaan keskustelun koulujen loma-ajoista. Debatin käynnistävä resepti näyttäisi olevan: juhannuksesta elokuun alkuun hyvin niukasti hellepäiviä, runsaasti sadepäiviä sekä lopulta kauniita kesäpäiviä elokuussa. Tuskin on sattumaa, että loma-aikakeskustelu käytiin laajassa mitassa edellisen kerran kesänä 2004, joka oli keitetty osin samaan liemeen kuin kuluva kesä.

Yksitoista vuotta sitten keskustelu oli jopa niin laajamittaista, että Ilmatieteen laitos päätti tehdä ilmastotilastoihin perustuvan selvityksen optimaalista koulujen kesälomien ajankohdasta (Ruosteenoja & Venäläinen 2004). Mittapuuna käytettiin kauniita kesäpäiviä (Tmax > 20C, sade < 1 mm ja aurinkoa yli 6 tuntia). Veikkaanpa, että oli monelle keskustelijalle pettymys, kun tilasto ei ollutkaan linjassa omien argumenttien kanssa. Lopputulos nimittäin oli, että koulujen lomat ovat jokseenkin eksaktisti parhaassa mahdollisessa paikassa. Tilasto kertoi myös lahjomattoman karusti, että lomien liu'uttaminen kahdella viikolla eteenpäin vähentäisi kauniiden kesäpäivien määrää paikasta riippuen 5-10%.

Yleensä lomien siirtoa puoltavat keskustelijat keräävät sään kaveriksi myös muita argumentteja: yhdenmukaisuus Keski-Euroopan kesälomien kanssa, turistikauden pidentyminen ja mm. keskieurooppalaisten turistien palvelujen takaaminen syyskesällä, sadonkorjuukauden täysimittainen hyödyntäminen jne. Vastustajaleiristä puolestaan huudetaan: valon määrän vähenee ja päivä lyhenee, koulun lukukausien pituuden ajautuvat epätasapainoon ja koululaisten jaksaminen vaarantuu.

Tämän vuoden keskustelua on jo käynnistelty mielipide- ja pääkirjoituspalstoilla heinäkuussa. VIimeisimmät ennusteet tulevien viikon-kahden lämmöstä ovat saaneet jo ravintola- ja matkailualan avaamaan sanaisen arkkunsa (esimerkiksi HS 6.8.2015). Voi hyvinkin olla, että keskustelu kiihtyy edelleen koulujen alettua, mikäli aurinkoa ja lämpöä riittää. Sekä vuoden 2004 että tämän kesän keskustelua seuranneena olen tullut siihen johtopäätökseen, että porinan taustalla on vähintään 80-prosenttisesti sää ja pettymys huonoon lomasäähän eli tietynlainen lomasääraivo. Tästä kertoo jo pelkästään keskustelujen ajaksi valikoituneet kesät. Miksi kukaan ei vaatinut lomien siirtämistä hellekesinä 2006 tai 2010, tai minä tahansa vuonna keskellä talvea?

Tapahtuneen perusteella vaikuttaa, että sää ja varsinkin kesäsää on suurelle osalle suomalaisista niin tärkeä, että sitä suorastaan hävettää myöntää (kärsivänsä lomasääraivosta). Tästä seuraa myös se, että jo yhden kesän sivuosuma lämpimissä kesäpäivissä oman loman viereen saa aikaan lomasääkateutta ja vaatimuksia koulun kesälomien siirtämisestä. Ilmiö lienee kapeakatseisuudessaan etäistä sukua sille, että yksittäisen keskimääräistä kylmemmän jakson aikana on vaivatonta ampua alas väitteitä ilmastonlämpenemisestä täysin välittämättä, mihin suuntaan koko maapallon keskilämpötila kehittyy.

Onneksi laajamerkityksisiä ja –vaikutuksisia päätöksiä ei kuitenkaan tehdä pirtinisännän näkövinkkelistä ja pitkäjänteisyydellä. Jos ja kun sää kerran on niin määräävä tekijä keskustelussa, päätös lomien ajankohdista tulisi tehdä objektiivisesti klimatologisin perustein. Kuten aiemmin tehdystä selvityksestä ilmenee, pientä liikkumavaraa eteenpäin on, mutta 2-4 viikon siirtymä vähentää armotta kauniiden lomapäivien määrää ja vieläpä kiihtyvään tahtiin kohti syyskuun alkua. Muistoissa elävät lämpimät elokuun loput eivät varmasti ole kuvitelmaa, mutta käsitys niiden todellisesta frekvenssistä saattaa olla muistojen kultaama.

(PS. Maahamme mahtuu epäilemättä erittäin suuri joukko ihmisiä, joiden mielestä kesän 2015 sää on ollut miellyttävin pitkiin aikoihin. On myös paljon niitä, jotka ottavat sään kuin sään vastaan täysin kiihkottomasti ja näkevät hyvin erilaisissa kesissä paljon hyviä puolia. Elinkeinoelämän esittämät kysymykset matkailun täysstopista elokuun puolivälissä pitäisi silti ottaa vakavasti nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Loppujen lopuksi päätös koulujen loma-ajoista on valinta- ja painotuskysymys. Tämän kirjoituksen tarkoitus onkin lähinnä muistuttaa ilmastollisista tosiasioista, jotta keskustelun käydessä kuumana tilastolliset raamit eivät pääsisi unohtumaan.)

Olen ollut aktiivisesti mukana Suomen säävaroitusten kehittämisessä useita vuosia ja matkan varrella on osunut eteen jos jonkinlaista varoituksiin liittyvää letkautusta. Koostin alle mehukkaimmat myytit ja niiden murtoon tarvittavat faktat.

Myytti 1: Varoituksista ei ole mitään hyötyä - sähköt katkeavat joka tapauksessa

Murto 1: Kukaan ei tietysti pysty kehittämään varoituksia, joiden avulla hongat saataisiin pysymään juurillaan. Säävaroittamisen yksi perusideoista on sen sijaan varautumisen tason kohottaminen sekä sitä kautta pyrkimys toipua haitallisesta tilanteesta mahdollisimman nopeasti. Esimerkiksi sähköyhtiöillä nopeasti tapahtuva vikakorjaus vähentää suoraan ja tuntuvasti sähkökatkoista asiakkaille maksettavia korvauksia (yhtiöiden saama hyöty) sekä asiakkaiden kokemaa haittaa (asiakkaiden saama hyöty).

Ilmatieteen laitos tiedottaa yhteiskunnan perustoiminnoista vastaavia viranomaisia ja elinkeinoelämää etukäteen vaarallisista säätilanteista. Tämän kohderyhmän näkemyksiä tiedottamisesta on kartoitettu systemaattisesti vuodesta 2007 alkaen. Asiakaskyselyistä on tullut ilmi, kuinka tehokkaalla tavalla tiedotteiden käyttäjät varautuvat lähestyviin myrskyihin ja rajuilmoihin. Maininnan arvoista on esimerkiksi se, että vuoden 2014 kyselyssä ainoastaan pari prosenttia vastaajista arvioi, ettei varoituksilla ja tiedotteilla ole minkäänlaista vaikutusta yhteiskunnan toipumiseen haitallisista säätilanteista. Etukäteistiedottamisen hyödyllisyys sai vastaajilta arvosanan 4,5 asteikolla 1-5. Tämä on iso naula ensimmäisen myytin arkkuun. Yksittäiset kansalaiset eivät sen sijaan näytä ymmärtävän, minkälaista hyötyä varoituksista tulee aivan huomaamatta "konepellin" alla. Veikkaisin, että yllätys olisi huiman kylmäävä, jos pari Tapania ja Einoa päästettäisiin valloilleen ilman etukäteisvarautumista.

Myytti 2: Varoituksilla holhotaan ihmisiä ja lisätään uusavuttomuutta

Murto 2: Pitäisin tätä väitettä äkkivääränä heittona. Tällä hetkellä varoitukset eivät itsessään sisällä minkäänlaisia toimenpidekehotuksia. Varoitusten yksi perustehtävä on lisätä suuren yleisön tietoisuutta lähestyvistä mahdollisesti haitallisista tai vaarallisista säätilanteista. Varsinaiset toimenpiteet jäävät kunkin omaan tilannekohtaiseen harkintaan.

Ääritilanteet ovat osoittaneet, etteivät mattimeikäläiset yleensä osaa toimia tolkullisella tavalla sään aiheuttamissa vaaratilanteissa. Suomessa pahin viime vuosien esimerkki tästä oli Sonisphereen 2010 osunut syöksyvirtaus. Suurin osa meistä ei ikinä joudu todistamaan myrskypuuskien voimalla puhaltavaa syöksyvirtausta eikä osaa edes kuvitella, mitä sen aikana tapahtuu tai miltä tilanne tuntuu. Niinpä Sonispheressäkin ihmisiä siirtyi massoittain suojaan huteriin kaljatelttoihin. Kaikkein absurdeinta tilanteessa oli, että porukka jurotti teltoissa, vaikka näki lyhyen matkan päässä tuulen retuuttavan ilmassa yhtä myyntikojuista. Tämäntapaisten esimerkkien valossa voisi jopa olla perusteltua liittää ääritilanteissa toimintaohjeita varoitusten kylkeen.

Myytti 3: Äärilämpötiloihin ja liukkaaseen jalankulkukeliin liittyvät varoitukset ovat turhaa pelottelua

Murto 3: Hellevaroitukset ovat heti käyttöönoton jälkeen aiheuttaneet rutkasti mielipahaa kansalaisten keskuudessa. On jopa hieman huvittavaa, kuinka henkilökohtaisesti osa ihmisistä on ottanut hellevaroitukset. Ilmatieteen laitokselta on muun muassa kysytty, miksi yritätte estää nauttimasta kesästä ja menemästä rannalle. Ensinnäkin, tämänkään varoituksen yhteydessä ei ole kehotettu ihmisiä rajoittamaan tekemisiään mitenkään. Sen sijaan varoituksessa mainitaan sana riskiryhmä. Tämän pitäisi kaiken järjen mukaan kertoa, että varoituksen kohderyhmään ei kuulu perusterve suomalainen. Vielä tähän päivään mennessä en ole kuullut riskiryhmiin kuuluvilta moitteen sanaa hellevaroituksista. Kyseessä on siis ennen hellejakson alkua riskiryhmille tapahtuva kädenojennus, minkä avulla suunnitteluaikaa helteeltä suojautumiseen jää päivä tai pari.

Mitä tulee jalankulkukeleihin, kehotan tutustumaan esimerkiksi lonkkamurtumien hoitokuluihin (TTL). Kuka ilmoittautuu vastustamaan ajatusta, että edes 100 lonkanmurskaustilannetta vältetään vuosittain? Ja myönnän - ihmisiä kaatuu ja lonkkia pirstoutuu joka tapauksessa, vaikka kuinka varoitettaisiin. Mutta eikö tässä taloustilanteessa muutama miljoona euroa ole ihan kelpo säästö?

Myytti 4: Varoituksia on liikaa eikä kukaan enää jaksa kiinnittää niihin huomiota

Murto 4: Täytyy heti alkuun rehellisesti myöntää, että tätä on vaikea murtaa. Kyseessä on aito huoli ja tärkeä tasapainottelukysymys. Kumpikaan ääripää, runsas ali- tai ylivaroittaminen, ei ole tavoiteltava tila. Jotta varoitusinformaatio olisi aiempaa paremmin jäsenneltävissä, monissa Euroopan on otettu käyttöön varoitusten vaaratasot. Tällä tavoin marginaalisesti vaaralliset tilanteet erottuvat selvästi erittäin vaarallisista tilanteista. Vaaratasojen avulla varoitusten käyttäjien on helpompi varautua tilanteisiin oikealla vakavuudella. Keltaisia varoituksia näkee usein, mutta oransseja ja punaisia melko harvoin - jälkimmäisten kohdalla onkin hyvä pysähtyä miettimään toviksi omaa varautumistaan. Vaaratasojen käyttö on tuore asia eikä vielä yleisesti omaksuttua suuren yleisön keskuudessa, joten ajan on hyvä antaa ensin kulua. Niin tai näin, kaikkien varoituksia antavien tahojen on syytä seurata varoitusten uskottavuutta sekä mahdollista inflatoitumista ja reagoida tarpeen mukaan.

Myytti 5: Varoitukset menevät lähes aina pieleen

Murto 5: Samaa sanotaan sääennusteista. Väite liittyy aivan olennaisesti nykyihmisten loppumattomaan tahtoon kontrolloida elämäänsä sekä arvaamattomuuden olemattomaan sietokykyyn. Sää on yksi saareke edellä mainitun aitauksen ulkopuolella ja on siksi omiaan ärsyttämään useimpia meistä toistuvasti. Fakta kuitenkin on, että sään ennustaminen ja siitä varoittaminen on nyt ja jatkossakin peliä todennäköisyyksien kanssa. Täyttä varmuutta ei ole eikä tule, piste.

Lähivuorokausien ennusteita ja varoituksia seuraamalla voi kuitenkin todeta, että osumatarkkuus on pitkällä aikavälillä melko hyvä. Äärevimpiin säätilanteisiin pätee erityinen haaste meteorologeille: niiden yhteydessä pitäisi uskaltaa ennustaa sellaista, joka tapahtuu harvoin tai ääritapauksessa ensimmäistä ja viimeistä kertaa työuran aikana. Viimeisen 10-15 vuoden aikana varoituksilla on kuitenkin onnistuttu napsimaan kiinni valtaosa merkittävästi Suomea kurittaneista myrskyistä tai rajuilmoista. Tilanteesta toiseen on kuitenkin huomattava, että varoitusalueilla on aina vyöhykkeitä, joiden asukkaat voivat kokea tilanteen ennakoitua voimakkaampana tai heikompana. Tätä tapahtuu etenkin kesäisin pienialaisten ja nopeasti kehittyvien ukkoskuurojen yhteydessä.

Myytti 6: Varoitukset ovat Ilmatieteen laitoksen keino pysyä väkisin julkisuudessa

Murto 6: Varoituksilla ei yksinkertaisesti ole varaa jekkuilla tai pelata millään tavalla. Tilanteesta toiseen meteorologit arvioivat parhaansa mukaan lähestyvään säähän liittyviä uhkia ja vaaratekijöitä. Tehdyn analyysin perusteella laaditaan varoitukset, joilla on tarkasti määritelty muoto ja sisältö. Näillä asioilla ei siis kikkailla tai yritetä ansaita julkisuuspisteitä.

Viime vuosina sääaiheet ovat nousseet mediassa erittäin suureen huomioon. Tämän taustalla on epäilemättä ns. klikkijournalismi. Mediataloissa on siis huomattu, että sääuutiset saavat viikosta toiseen runsaasti klikkauksia. Meteorologien näkökulmasta ei-toivottu seuraus on ollut otsikoiden virittely entistä klikattavampaan muotoon. Mega-, super- ja hyper-etuliitteet tavanomaisissa tilanteissa inflatoivat varoitusten tehoa ja sysäävät viestintuojan epäsuotuisaan valoon. Tulkinta voi helposti olla, että Ilmatieteen laitos haluaa keinolla millä hyvänsä pysyä esillä mediassa. Mikäli säälööpit ärsyttävät, kehotan surffaamaan sylttytehtaalle ja tarkkailemaan varoituksia virkamiesmäisen värittymättömästi suoraan Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta.

Myytti 7: Varoitusten laadintaan ei ole järkevää käyttää ihmisiä, vaan kone voisi tehdä sen helposti

Murto 7: Kone voisi ihan helposti hoitaa varoittamistakin, ainakin joihinkin sääilmiöihin liittyen. Täysin toinen kysymys on, olisiko tämä päätös eettisesti kestävä. Varoittamisessa on siirrytty ja siirrytään yhä enemmän kohti vaikutusten arviointia, mikä edellyttää entistä monimutkaisempaa tietojen yhdistelyä ja tulkintaa. Tämä työ on helppoa ihmiselle, mutta vaikeaa koneelle. Ihminen voi mukauttaa omaa toimintaansa ja datojen hyödyntämistä tilanteen mukaan, mihin kone ei helposti kykene. Lisäksi tosielämän tapauksista tiedetään, että ääritilanteissa numeeristen ennustemallien harhailut tulevat aika-ajoin kärjekkäästi esiin. Näissä tilanteissa olisi moraalitonta laittaa kone ratkomaan turvallisuuspähkinää, joka ei ole helposti puettavissa kaikessa monimutkaisuudessaan algoritmin muotoon. Tuorein tähän kategoriaan kuulunut tilanne sattui kevään 2015 Lyyli-myrskyn aikana, kun valtaosa ennustemalleista oli täysin kujalla.

Automatisaatio on tullut jo ajat sitten sääpalvelutuotannon arkeen ja ottaa tulevina vuosina yhä enemmän tilaa. Tämä muutos on alkanut ns. päivittäisestä yleissäästä, jossa ainakin tiettyjen ennusteparametrien suhteen on saavutettu jo melko hyvä laatutaso aiheuttamatta poskettomia sääturvallisuusriskejä.

Myytti 8: Jatkuvalla varoittamisella pyritään osoittamaan, että ilmastonmuutos on totta

Murto 8: Viittaan myyttiin 6. Säävaroituksien antamiseen on olemassa selvät kriteerit eikä tähän kriteeristöön kuulu mitään ilmastonmuutoslisätekijää. Mahdollisimman monen varoituksen kriteerit on pyritty asettamaan todettujen vaikutusten perusteella. Esimerkiksi sadevaroitusten vaaratasorajojen takana ovat kokemukset menneistä rankkasadetilanteista sekä tiedot hulevesimitoituksista kaupunkialueilla. Vaaratasojen rajat eivät ole kiveen hakattuja eli, jos yhden ja saman tapahtuman vaikuttavuus muuttuu, myös vaaratasojen tulee muuttua vastaavasti. Mielestäni tämä myytti on lähinnä yksi värittynyt ilmentymä ylikuumenneesta ilmastonmuutoskeskustelusta, jossa kaivetaan surutta esiin kaikki kortit salaliitto- ja manipulaatiokortti mukaan lukien.