Ukkospilvijärjestelmät ryöpyttivät Suomea

Last Updated: Sunday, 14 June 2009 16:53
Written by A-J Punkka

Kesän toistaiseksi aktiivisin ilta- ja yöukkosten episodi aiheutti lauantai-iltana ja sitä seuraavana yönä melko vähän vahinkoja. Laajahko ukkospilvijärjestelmä saapui iltakahdeksan aikaan etelärannikolle, ja Uudenmaan länsiosassa maasalamoita kertyi reilut 10 iskua sadalle neliökilometrille. Pahimmat vahingot aiheutuivat kuitenkin rankasta sateesta, jota kertyi pääkaupunkiseudulle ja sen länsipuolelle yleisesti 20-30 millimetriä. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä sadetta kertyi 30 mm. Tilanteessa historiallista oli, että Ilmatieteen laitos antoi kautta aikojen ensimmäisen sadevaroituksen. Sadevaroitukset liitettiin osaksi varoitusjärjestelmää toukokuun lopulla.

Alkuyöstä salamointi heikkeni lännessä, mutta maan itäosaan muodostui uusia huonosti järjestäytyneitä ukkoskuurorykelmiä. Vuorokauden vaihteen tienoilla Savonlinnan seudun ylitti koko ukkostilanteen voimakkain "salamointikeskus". Pihlajaveden yllä maasalamoita kertyi 100 neliökilometrille yli 30, mikä täyttää rajun ukkosen määritelmän. Hieman myöhemmin myös Kuopion ympäristössä salamoi voimakkaasti. Varhaisen sunnuntaiaamun aikana salamointi oli lakannut muualla paitsi Oulun läänissä. Aamupäivän aikana Pohjois-Karjalaan muodostui vielä bow echo -tyyppinen ukkospilvijärjestelmä, jossa havaittiin 10-15 m/s:n puuskia. Koko säätilanteen voimakkaimmat ukkospuuskat havaittiin Suomenlahdella lauantai-iltana. Porvoon ja Porkkalan välisellä rannikkokaistaleella puuskat olivat yleisesti 15-20 m/s, huippuna Emäsalon 27 m/s. Maalla puuskat heikentyivät noin 10 m/s:iin.

Add comment


Security code
Refresh