Ennustearkisto

Myrskyennuste 7.-8.2.2015

Last Updated: Friday, 06 February 2015 22:54
Written by Pauli Jokinen

YHTEENVETO

Talven toistaiseksi rajuin myrsky saapuu luoteesta Suomeen myöhään lauantai-iltana ja sen vaikutukset alkavat hellittää vasta sunnuntai-iltapäivän kuluessa. Puuskat ovat kovimmillaan maa-alueilla noin 20-25 m/s Pohjois-Lapissa sekä Pohjanmaalla, joista jälkimmäisessä on syytä varautua sähkökatkoihin. Myrskyn vaikutukset eivät näytä nousevan yhtä merkittäviksi kuin 2013 loppuvuoden Eino tai Seija – myrskyissä.

 

VAARAA AIHEUTTAVAN SÄÄTILANTEEN KUVAUS

Negatiivisesti kallellaan oleva terävöityvä yläsola liikkuu Grönlannista kohti Norjanmerta. Siihen liittyy voimakas ylätroposfäärin suihkuvirtaus, jonka vasemmalle jarruuntumisalueelle muodostuu rajusti syvenevä matalapaine perjantain ja lauantain välisenä yönä. Tämä ”pommimatalapaine” saapuu Norjan rannikolle lauantaipäivänä. 

Matalapaine jakautuu kahteen osakeskukseen, joista lännimmäisessä on merkkejä lämpimästä sekluusiosta. Se ”putoaa” lauantai-illan ja sunnuntain vastaisen yön aikana Suomen poikki kaakkoon. Samalla toinen osakeskus siirtyy hitaasti Norjan pohjoisrannikolta Barentsinmerelle.

Merellä

Lännempi, kaakkoon putoava osakeskus alkaa voimistaa tuulta Perämerellä hieman ennen puolta yötä ja yön mittaan muillakin läntisillä merialueilla. Keskituuli yltää merellä todennäköisesti 22-25 m/s luokkaan vaikkakin yksittäisillä korkeilla meriasemilla voidaan mitata tätäkin kovempia lukemia. Voimakkaan pohjoisvirtauksen vuoksi merivesi laskee hyvin nopeasti yli metrin Perämeren pohjukassa. Lisäksi merkitsevä aallonkorkeus saattaa nousta kuuteen metriin Selkämerellä.

Maalla

Erittäin puuskainen luoteistuuli voimistuu nopeasti lauantain viimeisten tuntien aikana aluksi Lapin luoteisosassa sekä Pohjanmaalla. Näillä alueilla tuulimaksimi osuu pääasiassa yöhön klo. 23-04. Yön ja aamun kuluessa tuulisin alue siirtyy myös muualle Lappiin sekä laajemmin maan länsiosaan. Puuskainen pohjoistuuli jatkuu sunnuntaina päivällä maan etelä- ja keskiosassa ja tuuli alkaa hellittää selvemmin vasta illan aikana. Tuuli lisää sunnuntaina selvästi pakkasen purevuutta ja saattaa lumikuurojen yhteydessä johtaa paikoin erittäin huonoon ajokeliin.

Voimakkaimmat tuulet maa-alueilla osuvat Pohjois-Lappiin sekä Pohjanmaalle, joissa puuskat ovat pääasiassa luokkaa 20-25 m/s. Lapin tuuli-ilmastossa lukemat eivät ole merkittäviä ja niinpä vahinkoja ei ole juuri odotettavissa. Sen sijaan Pohjanmaalla puuskat voivat aiheuttaa puustovahinkoja sekä sähkökatkoksia. Metsätuhoja hillitsee hieman routa, jota on tosin SYKEn mukaan ajankohtaan nähden vähänlaisesti maan etelä- ja keskiosassa (0-15 cm). Kokonaiskuvan perusteella Pohjanmaalla liikutaan silti oranssin vaaratason alaosassa. Muutoin paikallisempia ja vähäisempiä tuulivahinkoja on odotettavissa lähinnä Päijänteen länsipuolella, jossa puuskat yltävät aamulla ja päivällä 17-22 m/s luokkaan. Hankala tykkytilanne maan keskivaiheilla saattaa aiheuttaa jonkin verran sähkökatkoksia myös alueilla, joissa tuuli ei ole kaikkein voimakkainta.

Ennusteiden perusteella tämänkertainen myrsky ei yllä vaikutuksiltaan samaan luokkaan 2013 loppuvuoden Eino tai Seija –myrskyjen kanssa. Sähköttömien kotitalouksien kokonaismäärä mitataan näillä näkymin kymmenissä tuhansissa, mutta ei todennäköisesti sadoissa tuhansissa (kuten Einossa ja Seijassa). Onni onnettomuudessa auringonsäteilyn tuoma terminen turbulenssi ei pääse voimistamaan puuskia perusvirtauksen voimakkaimman vaiheen aikana yöllä ja aamulla. Silti päivällä puuskat voimistuvat jonkin verran auringonpaisteen vuoksi maan eteläosassa. 

Perjantaiset ennustemallit ovat vieneet voimakkaiden tuulien aluetta hieman idemmäksi verrattuna vuorokautta aiemmin tehtyihin ajoihin. Vaikka mallit ovat melko yksimielisiä myrskyn yleiskehityksestä, voivat pienet erot osakeskuksen reitissä ja aikataulussa vaikuttaa tuulivahinkojen määrään. Mallien välillä on jonkin verran eroja alatroposfäärin suihkuvirtauksen voimakkuuden ja hyvin sekoittuneen kerroksen korkeuden suhteen. Näin ollen ennuste on eri mallien perusteella tehty kompromissi ja täten pienet muutokset suuntaan tai toiseen puuskien voimakkuudessa ovat mahdollisia.

Comments  

#1 Elliott 2017-05-18 14:53
Смотрите лучше здесь:
ландшафтный дизайн (Elliott: https://goo.gl/6lGvvp)
https://goo.gl/B2Y3tj

My site :: ландшафтный дизайн (Marcelo: https://goo.gl/lg2S87)
Quote