Myrsky- ja rajuilma-FAQ

Last Updated: Sunday, 10 November 2013 18:30
Written by A-J Punkka

Lisää kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen punkka ät gmail piste com
 

Aihepiirit
Ukkonen ja ukkospilvet Tornadot ja muut pyörretuulet Syöksyvirtaukset ja muut "suorat tuulet"
Rakeet ja rankkasateet Laajat konvektiiviset järjestelmät Voimakkaat syklonit
Rajuilmoihin liittyvä yleinen säätila ja sen kehitys


Ukkonen ja ukkospilvet
Kysymys: Miten ukkospilvi syntyy?
Vastaus: Ukkospilvi vaatii kehittyäkseen kyllin epävakaan ilmamassan. Tämä tarkoittaa yleensä suhteellisen kylmää ilmaa ylemmässä troposfäärissä (5-10 km) sekä lämmintä ja kosteaa ilmaa alatroposfäärissä (0-2 kilometriä). Tällöin maanpinnan läheinen lämmin ilma alkaa paikoitellen kohota ympäristöään lämpimämpänä. Nämä lämpimän ilman "kuplat" saavuttavat lopulta korkeuden, jolla alkaa tapahtua pilvipisaroiden tiivistymistä - syntyy siis pilvi. Mikäli nouseva ilma on edelleen ympäristöään lämpimämpi (ja siis kevyempi), se jatkaa kohoamistaan ja samalla pilvi kasvaa korkeutta. Kun pilven huippu nousee 5 kilometriin tai korkeammalle ja saavuttaa vähintään -15 asteen pakkaslukemat, pilvi voi muuttua ukkostavaksi. Vallitsevan teorian mukaan nousevassa ilmavirtauksessa (muun muassa tiivistymällä ja toisiinsa törmäilemällä) kasvavat sadepartikkelit ovat pitkälti vastuussa pilven sähköistymisestä. Pilven keskivaiheilla nousuvirtauksessa "kelluu" lumirakeita, joiden ohi nousee vauhdilla pieniä jääkiteitä kohti pilven huippua. Partikkeleiden törmäyksissä lumirakeet ja jääkiteet saavat erimerkkisen varauksen. Lopulta pilveen syntyy voimakkaat varauskeskukset pilven huipulle (jääkiteet) ja keskivaiheille (lumirakeet), jolloin pilvi on valmis ukkostavaksi.
Kysymys: Mikä synnyttää ukkospilven päällä olevan hatun (pileus)?
Vastaus: Kasvavan kumpupilven tai nuoren kuuropilven korkeimman kohdan ylle syntyvä mantelimainen hattu muodostuu, kun kyseisellä korkeudella vallitseva vaakasuuntainen virtaus joutuu kasvavan pilven nousuvirtauksen poikkeuttamaksi. Tällöin nousuvirtaus kampeaa kohdallaan vaakatason virtauksen nousevaan liikkeeseen. Tämän seurauksena nouseva ilma jäähtyy ja lopulta pilvipisaroiden tiivistymisen kautta syntyy pileus-pilvi. Nousuvirtauksen jälkipuolella vallitseva virtaus palautuu alkuperäiselle korkeudelleen, mutta saattaa ilmamassan vakaudesta riippuen myös jatkaa aaltomaista liikettään ylös alas.
Kysymys: Mikä aiheuttaa ukkospilven alasimeen utaremaisia muotoja (mammatuksia)?

Vastaus: Rajuja nousevia ilmavirtauksia kompensoimassa ukkospilvissä täytyy olla myös laskevia virtauksia. Rankan sateen alueella ilma on voimakkaassa laskevassa liikkeessä, mutta laskevaa liikettä esiintyy myös laajalle pitkin troposfäärin yläpintaa levittyvässä alasinpilvessä. Siinä laskeva liike on hidasta verrattuna rankan sateen alueeseen, mutta ilmenee joskus erittäin näyttävinä mammatus-pilvinä. Ne syntyvät, kun laskevat ilmavirtaukset puskevat alasinpilvimassaa alaspäin muodostaen lopulta pussimaisia tai utaremaisia alasinpilvestä roikkuvia muotoja. Laskiessaan ilmaa samalla kuivuu, joten nämä ulokkeet eivät voi venyä kuitenkaan alaspäin loputtomasti. Mammatukset ovat hienoimmillaan illalla tai aamulla auringon valaistessa alasinpilven pohjaa matalalta. Numeerisin kokein on vahvistettu, että mammatus-pilvet tarvitsevat paksuhkon kerroksen kuivaa ilmaa ylemmässä troposfäärissä sekä tehokasta jääkiteiden sublimoitumista ("haihtumista") tähän kerrokseen. 

Kysymys: Mikä on Suomen ukkosherkintä aluetta?

Vastaus: Ilmatieteen laitoksen salamanpaikannusverkon mittausten mukaan mukaan Suomessa ukkostaa useimmin Saimaalta kohti Pohjanmaata ulottuvalla alueella. Siellä ukkonen pauhaa keskimäärin 15-20 päivänä vuodessa. Vaihtelut vuodesta toiseen ovat kuitenkin erittäin suuria ja edellä esitetty arvio perustuu vielä melko lyhyeeseen aikasarjaan (reilut 10 vuotta).

Kysymys: Mikä on supersolu ja esiintyykö niitä Suomessa?

Vastaus: Supersolu on erittäin voimakas ja pitkäikäinen konvektiosolu, joka saa usein aikaan rajuja sääilmiöitä (rakeet, tornadot, syöksyvirtaukset). Se syntyy hyvin epävakaassa tilanteessa alatroposfäärin virtausten ollessa voimakkaita ja kosteuden ollessa suuri. Supersolun sisältämä (pystytason) pyörimisliike on peräisin ympäristön vaakatason pyörteisyydestä, jota kasvava ukkospilvi kykenee kääntämään pystytasoon. Ukkospilvi määritellään supersoluksi, jos sen keskivaiheilla oleva pyörre (mesosykloni) on riittävän voimakas ja pitkäkestoinen. Toisinaan mesosykloni on niin voimakas, että  tämä pienialainen matalapaine pyörittää pilvimassaa hyvinkin näkyvästi. Kun supersoluun kehittyy laskevia ilmavirtauksia mesosykloni saattaa kasvaa kohti maanpintaa ja täydentyä lopulta tornadolla. Näin ollen supersolun sisältämän "pyörrekokonaisuuden" yläosa on peräisin solun ympäristöstä, mutta alaosan kehittyminen riippuu osittain solusta itsestään.

Suomessa tunnetaan muutamia tapauksia, joista voidaan täydellä varmuudella sanoa, että kyseessä oli nimenomaan supersolu. Tapaukset on vahvistettu tutkimalla säätutkien mittaamia tuulia. Viimeisten 10 vuoden aikana säätutkatietojen perusteella saadut epäsuorat merkit viittaavat kuitenkin siihen, että supersoluja esiintyy meillä vuosittain ja todennäköisesti useita joka kesä.

Kysymys: Miksi lähelle iskevä salama "räjähtää"?
Vastaus: Salamakanava kuumenee silmänräpäyksessä, jolloin kanavassa sekä sen välittömässä läheisyydessä oleva ilma laajenee aiheuttaen paineaallon (iskuaallon). Tähän aaltoon liittyy myös runsaasti korvin kuultavia taajuksia. Iskupaikalta ääni lähtee etenemään kaikkiin suuntiin ja näin ollen kilometrien päässä iskupaikalta oleva havaitsijan kuulema ääni on sekoitus lukemattomilta eri reiteiltä saapuvista sekä eri kohdista pitkää salamakanavaa lähteneistä ääniaalloista. Tällöin suoraan iskupaikalta tullut ääni saapuu havaitsijan korvaan ensimmäisenä, kun pidemmän reitin kulkeneet ääniaallot saapuvat paikalle vasta sekunteja myöhemmin. Iskuääni siis puuroutuu pitkäksi jyrinäksi.

Vastaavaa ilmiötä ei pääse syntymään, kun salama iskee vain muutaman sadan metrin etäisyydelle. Tällöin ääniaaltojen reitit kuulijan korvaan ovat varsin suoraviivaisia ja jyrinä jää lyhyeksi - luonteeltaan enemmän räjähdysmäiseksi. Ilmiöön vaikuttaa myös ilman korkeita taajuuksia vaimentava vaikutus. Näin ollen kaukana oleva havaitsija ei kuule korkeita taajuksia, vaan ainoastaan matalataajuista jyrinää. Iskun tullessa lähelle havaitsijan korvaan ryöpsähtävät lähes vaimenemattomina kaikki korkeatkin taajuudet ja tuolloin isku kuulostaa selvästi räsähtävältä ja räjähdysmäiseltä.
Kysymys: Kuinka kaukaa salamaniskun voi kuulla?
Vastaus: Iskuäänen voi maanpinnalla kuulla vielä noin 20 kilometrin etäisyydeltä. Iskupaikalta etääntyessään ilmakehä taittaa ääniaaltoja ylöspäin, jolloin aallot eivät enää lopulta pääsee vaikuttamaan maanpinnalle. Teoriassa siis maanpinnan yläpuolelta (esimerkiksi kuumailmapallosta) voisi ukkosen ääniä kuulla kauempaakin kuin 20 km:n päästä. Tosin ääni vaimenee ilmakehässä muutenkin etäisyyden kasvaessa (varsinkin korkeat taajuudet). Erityisoloissa jyrinää voi kuulla myös maanpinnalla hyvin kaukaa. Esimerkiksi inversiotilanteissa merellä olevista ukkospilvistä on kuultu jyrinää reilusti yli 20 km takaa.
Kysymys: Miten järvet vaikuttavat ukkosiin?
Vastaus: Järvien vaikutus ukkospilviin riippuu pääasiassa kolmesta tekijästä: järven koosta, veden lämpötilasta sekä ukkospilvien liikenopeudesta. Alkukesällä järvien pintavesien ollessa kylmiä suuri järvenselkä vaikuttaa yleensä heikentävästi ukkospilviin. Tuolloin maanpinnan läheisyydestä pilveen kohoava ilma voi olla liian kylmää konvektion ylläpitoon. Toisaalta loppukesällä lämpimien vesien aikaan vesistöt saattavat suuren lämpö- ja kosteusvarastonsa avulla voimistaa tai jopa synnyttää ukkospilviä.

Alkukesän kylmät vedetkään eivät välttämättä riitä heikentämään ukkospilviä, jos ylitettävä järvi on kyllin pieni tai jos ukkossolu liikkuu hyvin nopeasti vesistön yli. Joskus taas ukkospilvet välittävät vain vähän alustan laadusta ja saavat voimansa pääosin muista tekijöistä (esim. rintamat). Tuolloin voi ukkostaa jopa lumipeitteisen maan yllä. Pääsääntönä Suomen sisävesistä voi todeta, että vain suurimmilla järvillä saattaa olla merkittävä vaikutus järven ja sen lähialueiden ukkostiheyteen.

Tornadot ja muut pyörretuulet
Kysymys: Miten tornado syntyy?
Vastaus: Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että tornadot voivat syntyä kahdessa eri ympäristössä: supersolun yhteyteen tai ilman supersolua. Näissä kahdessa päätapauksessa pyörteen synnyn tausta on varsin erilainen.

1) Supersoluissa voimakkaat nousuvirtaukset kykenevät taittamaan vaakatason pyörteisyyttä pystyyn. Tätä kautta voi syntyä pilven keskivaiheille laajahko pyörre, mesosykloni, jossa pyörimisliike on varsin hidasta, mutta usein silminnähtävää. Supersolun vanhetessa syntyy myös voimakkaita laskuvirtauksia, jotka maahan törmätessään alkavat levitä puuskarintamana pitkin maanpintaa. Puuskarintamankin yhteydessä on tarjolla runsaasti vaakatason pyörteisyyttä, joka taittuu pilven nousuvirtauksen kohdalla pystyyn. Tällöin supersolun alaosassakin pyörimisliike alkaa voimistua. Lopulta solun raju nousuvirtaus venyttää pyörrettä siten, että sen pyörimisnopeus kasvaa merkittävästi. Mikäli venyminen ja pyörimissäteen pieneneminen jatkuvat tarpeeksi pitkälle, syntyy kiivaasti pyörivä ja tuhoisa supersolutornado.

2) Ilman supersoluja syntyvissä tornadoissa avaintekijöitä ovat konvektiosolun nousuvirtaus sekä tuulten konvergenssi (kohtaaminen). Alueella, jossa tuulet syystä tai toisesta kohtaavat (konvergoivat) kehittyy pieniä pyörteitä. Mikäli jokin näistä tornadon "siemenistä" (pyörteistä) joutuu kuuropilven nousuvirtauksen kohdalle, saattaa pyörre äkillisesti venyä ja voimistua. Pyörteen voimistumisen mekanismi on siis oleellisesti sama kuin supersoluissa, mutta pyörteen alkuperä varsin erilainen. Suomessa ylivoimaisesti suurin osa tornadoista syntyy ilman supersolua.
Kysymys: Mitä eroa on vesipatsaalla ja tornadolla?
Vastaus: Vesipatsaaksi sanotaan vesipinnan päällä liikkuvaa tornadoa. Käytännössä tornado voi kulkeutua esimerkiksi pellolta järvenselälle, jolloin sitä voi kutsua vesipatsaaksi. Edetessään vesipatsas imee vedenpinnalta runsaasti kosteutta, jolloin patsas tulee yleensä tasaisen harmaaksi tai jopa lähes valkoiseksi. Maan ja veden ylle kehittyvien tornadojen syntytavat ovat pitkälti samat (ks. edellinen kysymys).
Kysymys: Miten tornado tulee näkyväksi?
Vastaus: Tornadon pyörimisnopeuden kasvaessa ilmanpaine pyörteen keskuksessa laskee, mistä seuraa ilman kosteuden tiivistyminen silmin nähtäviksi pieniksi pisaroiksi. Samalla pyörteen kehän voimakas virtaus irrottaa maasta roskia ja muuta irtainta ainesta. Pyörteen muuttuminen silmin nähtäväksi on pääosin seurausta näistä kahdesta tekijästä. Pyörteessä vallitsee matalan ilmanpaineen ja nousuliikkeen vuoksi myös ylöspäin suuntautuva imu, joka edesauttaa pölyn ja roskien irtoamista alustasta.
Kysymys: Miten pölypyörre syntyy?
Vastaus: Oleellista on muistaa, että tornadot (ja vesipatsaat) ovat AINA selvästi näkyvässä yhteydessä yllä olevaan kuuropilveen. Sen sijaan pölypyörteiden aikaan on usein täysin pilvetöntä. Lisäksi pölypyörre on useimmiten vain muutamien metrien levyinen ja korkuinen eikä aiheuta juurikaan tuhoja.

Tyypillisesti metsänreunat, jyrkät rannat, lentokentät sekä hiekkakuopat ovat mahdollisia pölypyörteiden syntypaikkoja. Näillä alueilla muutokset maastossa, kuten esteet (metsä, rinne jne.) ja alustan vaihtelevuus (asfaltti, nurmikko jne.) aiheuttavat tuulen pyörteilyä. Iholla tämän voi tuntea lähinnä tuulen puuskaisuutena ja suunnan vaihteluna. Lisäksi aurinkoisena kesäpäivänä maanpinnan läheltä kohoaa siellä täällä pieniä ympäröivää ilmaa lämpimämpiä ja kevyempiä "kuplia". Kun heikko pyörre ja nouseva kupla osuvat samalle paikalle saattaa pyörre alkaa venyä nousevan ilman vaikutuksesta. Seurauksena on pyörteen halkaisijan pieneneminen ja pyörimisnopeuden kasvaminen, lähes kuten ei-supersolutornadon tapauksessa.

Syöksyvirtaukset ja muut "suorat" tuulet
Kysymys: Mikä on syöksyvirtaus?
Vastaus: Syöksyvirtaustermiä käytetään kuuropilvien aikaansaamien kovien maanpintatuulien yhteydessä. Kokoa kasvaessaan kuuropilvi synnyttää sisäänsä runsaasti sadepartikkeleita (nestemäisiä ja jäätyneitä), joiden painon vaikutuksesta saa alkuna pienialainen, mutta hyvin voimakas laskuvirtaus. Syöksyessään pilvestä alas ilmassa olevat sadepartikkelit sulavat ja haihtuvat osittain pilven alapuoliseen ilmaan. Molemmat prosessit sitovat lämpöä, joka otetaan ympäröivästä ilmasta. Laskeva ilmaa tulee siis hyvin kylmäksi ja sitä kautta raskaaksi ympäristössä olevaan ilmaan verrattuna. Lopulta syöksyvirtauksen ilma törmää kovalla vauhdilla maanpintaan (jopa kymmeniä metrejä sekunnissa). Koska maanpinta ei voi "imeä" syöksyvirtauksen ilmaa, sen on levittävä tuhoisin seurauksin pitkin maanpintaa (kansankielellä - syntyy siis voimakas ukkospuuska).
Kysymys: Mitä eroa on syöksyvirtauksilla ja suihkuvirtauksilla?
Vastaus: Syöksyvirtaus, ks. edellinen kysymys.

Suihkuvirtaukset ovat ylätroposfäärin (5-12 km korkeudella) kovan (vaakasuuntaisen) tuulen alueita, jotka saavat alkunsa maan pinnanläheisistä suurista vaakatason lämpötilaeroista (eli rintamista). Suihkuvirtaukset ovat siis ylätroposfäärin merkki rintamavyöhykkeestä, jonka pohjoispuolella sijaitsee (yleensä) kylmä ja eteläpuolella lämmin ilmamassa. Virtausnopeudet nousevat niissä jopa 50-70 m/s:iin. Suihkuvirtauksia voi esiintyä myös melko lähellä maanpintaa, jolloin puhutaan alatroposfäärin suihkuvirtauksesta. Tällöin virtausnopeus on edellä mainittua selvästi pienempi (15-30 m/s), mutta alatroposfäärin suihkuvirtaus voi vaikuttaa merkittävästi syntyvien syöksyvirtausten voimakkuuteen.

Syöksyvirtauksten ja suihkuvirtausten ainoa kytkentä esiintyy tapauksessa, jossa alatroposfäärin suihkuvirtauksen suuren liikenopeuden sisältävää ilmaa saattaa siirtyä syöksyvirtausten mukana maanpinnalle. Näin lienee tapahtunut muun muassa Untonpäivän rajuilmassa 5.7.2002.
Kysymys: Miten erottaa syöksyvirtauksen ja trombin tuhojäljet?
Vastaus: Karkea yleissääntö on, että trombi kaataa puita ristikkäin ja syöksyvirtaus pääosin samaan suuntaan. Nopealiikkeisenä myös trombi saattaa kaataa puita lähes täysin samansuuntaisesti, mutta tuolloin tuho on totaalisempi uran sillä reunalla, jossa trombin pyörimis- ja liikesuunta ovat samat. Muita trombin merkkejä ovat puiden katkeaminen kiertymällä, risu- ja roskakasat, isokokoistenkin tavaroiden lentäminen pitkiä matkoja sekä tuhot yleensäkin aivan maanpinnalla. Syöksyvirtausten muita merkkejä puolestaan ovat puiden katkeaminen keskeltä, vähäiset vauriot rakennuksille ja muutenkin vähäiset tuhot aivan maanpinnalla (ei esimerkiksi maasta irroneita ja pitkälle kulkeutuneita tavaroita).

Rakeet ja rankkasateet
Kysymys: Miten suuret rakeet syntyvät?
Vastaus: Suuret rakeet syntyvät monien tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Tärkeimmät tarvittavat ainesosat ovat:
1) raeaihioiden syntyminen
2) voimakas nousuvirtaus konvektiosolussa
3) ei-trooppinen ilmamassa
4) runsaasti alijäähtyneitä pilvi- ja sadepisaroita konvektiosolussa
5) tarpeeksi pitkä aika rakeen kasvulle.

Normaalisti konvektiosolussa esiintyy aina jääkiteitä sekä pieniä ja hauraita lumirakeita, jotka voivat toimia raeaihioina (ehto 1). Aihiot kasvavat kokoa kaappaamaalla ympärillä olevia alijäähtyneitä pilvi- ja vesipisaroita (ehto 4). Konvektiosolussa vesi voi esiintyä nestemäisenä aina -40 asteen lämpötilaan saakka. Tärkein lämpötilaväli, jolla nestemäisten pisaroiden kaappaminen tapahtuu on kuitenkin 0 ja -20 asteen välillä. Kasvaessaan rae "kelluu" tai kohoaa hitaasti nousuvirtauksessa ja saattaa lopulta tulla liian raskaaksi kannatella. Tällöin rae putoaa pilven alapuoliseen plus-asteiseen ilmaan ja saattaa sulaa ennen maanpintaan osumistaan. Jos nousuvirtaus on tarpeeksi voimakas (ehto 2) ja pitkäkestoinen, kasvuprosessi voi jatkua. Mikäli kasvava rae onnistuu viettämään pitkän ajan (ehto 5) nousuvirtauksessa alijäähtyneiden pisaroiden keskellä, sillä on mahdollisuudet kasvaa jopa vaarallisen suureksi. Lopulta pudotessaan maanpinnalle rae saattaa olla osittaisesta sulamisesta huolimatta golfpallon kokoinen. Trooppisilla alueilla ilmamassa voi olla niin lämmintä ja kosteaa, että suurien rakeiden asemesta syntyy suuria ja helposti sulavia sohjopalloja (ehto 3). Vanhan teorian mukaan suuren rakeen täytyy pyöriä konvektiosolussa ylös alas useita kierroksia. Ilmeisesti näin joskus tapahtuukin, mutta yleisimmin suuria rakeita syntyy tilanteissa, joissa raeaihio onnistuu "kellumaan" pitkän ajan alijäähtyneiden pisaroiden keskellä.
Kysymys: Miksi rakeiden läpikuultavuus vaihtelee?
Vastaus: Maahan kopsahtaneen rakeen ulkonäkö kertoo paljon sen elinkaaresta. Jää saattaa näyttää kerrostuneelta siten, että osa rakeesta on valkoista ja osa läpinäkyvää jäätä. Joskus rakeen sisällä saattaa olla jopa nestemäistä vettä. Kukin kerros kertoo kasvuympäristöstä siten, että valkoinen jää on merkkinä pienten sadepisaroiden sekä pilvipisaroiden kaappaamisesta. Kirkasta jäätä taas syntyy suurten alijäähtyneiden sadepisaroiden tarttuessa rakeen pintaan. Kerrosten vuorottelu ja rakeensisäinen sula vesi voivat olla merkkinä rakeen liikkumisesta ylös alas konvektiosolussa.
Kysymys: Onko kesän 2002 Keski-Euroopan tulvatilanne mahdollinen Suomessa?
Vastaus: Suurella todennäköisyydellä ei. Muutamat tärkeät tekijät estänevät tuhoisten suurtulvien esiintymisen Suomessa.
1) Suomessa tai sen lähiympäristössä ei ole Alppien kaltaista laaja ja korkeaa vuoristoa, joka voimistaisi rankkasadealueita ja tämän jälkeen valuttaisi lähes kaiken veden tasankoalueille.
2) Suomessa ei ole suuria ja pitkiä jokia, jotka keräisivät valuvan veden erittäin laajoilta alueilta ja ylängöiltä.
3) Suomi on suhteellisen harvaan asuttu maa, jossa ei ole suuria ja yhtenäisiä rakennettuja alueita. Toisin sanoen vedellä on valtavien kaupunkialueiden sijaan runsaasti metsäistä maastoa, johon imeytyä.
4) Suomeen vaikuttavat ilmamassat ja sääjärjestelmät eivät suosi laajoja ja pitkäkestoisia rankkasateita. Keski-Euroopan tulvat aiheutti pitkään paikallaan pysyvä matalapaineen alue, jossa myös Välimereltä pohjoiseen kulkeutuvalla kostealla ilmamassalla oli suuri merkitys. Suomessa vastaavaa kosteuden lähdettä ei ole tarjolla ja täällä länsivirtaukset ovat keskimäärin voimakkaampia estäen matalapaineiden hyvin pitkän paikallaan pysymisen.

Laajat konvektiiviset järjestelmät
Kysymys: Mikä on MCS?
Vastaus: MCS - Mesoscale convective system eli mesomittakaavan konvektiivinen järjestelmä.

MCS on useiden ukkospilvien yhteenliittymä, joka toimii ja usein eteneekin suurena ukkospilvijärjestelmänä. Se kestää useita tunteja, joskus jopa yli vuorokauden ja saattaa aiheuttaa reitillään muun muassa kovia tuulia, rankkaa sadetta, ukkosta, rakeita ja joskus jopa tornadoja. MCS:ssä sade on monesti ryhmittynyt nauhamaiseen muotoon (kuuropilvinauha), jossa erittäin rankkaa sadetta seuraa muutama tunti tasaista ja heikohkoa sadetta. MCS:t näkyvät satelliittikuvista usein pyöreinä tai ellipsimäisinä kylmähuippuisina "jättipilvinä". Tämä aiheutuu yksittäisten konvektiosolujen alasinpilvien sulautumisesta. Muun muassa Unto-rajuilma 5.7.2002 oli tyypillinen (ei tosin Suomen oloissa) esimerkki nauhamaisesta voimakkaasta MCS:stä.
Kysymys: Miten eroavat toisistaan MCS-tyyppiset ukkossolut ja tavalliset ukkossolut?
Vastaus: MCS ei sisällä mitään erityisiä MCS-soluja, vaan aivan "tavallisia" ja joskus myös supersoluja. Kyse on siis solujen sulautumasta, joka etenee tiiviinä joukkona ja pystyy luomaan omien sisäisten ilmavirtausten avulla konvektion ylläpito- ja uusien solujen luontimekanismin. Voimakkaissa nauhamaisissa MCS:ssä supersoluja esiintyy yleensä nauhan päädy(i)ssä muiden solujen ollessa pääosin "tavallisia".

Voimakkaat syklonit
Kysymys: Miten voimakkaat syklonit (matalapaineet) saavat nimensä?
Vastaus: Käytäntö vaihtelee maittain. Esimerkiksi Saksassa annetaan nimiä myös heikoille matalapaineille siten, että ensimmäisen havaitun syklonin nimi alkaa a:lla, toinen b:llä jne. Näin voidaan päätellä kolmen syklonin perheestä niiden syntyjärjestys. Nimettyjä sykloneja (ja antisykloneja eli korkeapaineita) voi seurata täällä. Suomessa matalapaineet saavat nimen yleensä vasta silloin, kun ne aiheuttavat laajalti tuhoja tai muuten vaikeuttavat ihmisten normaalia elämää. Nimi annetaan useimmiten nimipäiväkalenterin mukaan. Esimerkiksi 1.11.2001 matalapaine sai nimen Pyry (saksalaiset: Manfred) ja 15.11.2001 nimen Janika (William). Nykyään kaikille matalapaineille hurrikaanit mukaan lukien annetaan myös miesten nimiä.

Rajuilmoihin liittyvä yleinen säätila ja sen kehitys
Kysymys: Voivatko suihkuvirtaukset voimistaa ukkospilviä?
Vastaus: Kyllä voivat. Ylätroposfäärin suihkuvirtauksen sopiva sijainti voi äärimmäisessä tapauksessa jopa laukaista ukkospilvien kehityksen. Yleisesti ottaen ylätroposfäärin suihkuvirtauksen sopiva sijainti aiheuttaa voimistunutta nousuliikettä nk. pyörteisyyden muutosten avulla. Alatroposfäärin suihkuvirtaus voi sekin voimistaa ja jopa synnyttää ukkosia tuomalla mukanaan lämmintä ja kosteaa ilmaa. Alatroposfäärin suihkuvirtaus liittyy läheisesti myös konvektiivisten järjestelmien kehitykseen.
Kysymys: Mitä ovat stabiilisuusindeksit ja miten niitä käytetään?
Vastaus: Stabiilisuusindeksit ovat yksinkertaisia troposfäärin stabiilisuuden (vakauden) mittareita ja niitä voidaan laskea esimerkiksi ilmakehäluotaimen antamien tietojen (lämpötila, kosteus, tuuli) avulla. Indeksit lasketaan yleensä helpoilla laskukaavoilla, joilla pyritään huomioimaan esimerkiksi ukkosten synnylle tärkeitä tekijöitä. Tuloksena laskusta saadaan luku, joka kertoo kuinka todennäköisiä ukkoset ovat ilmamassassa, jossa luotaus on tehty. Yleisiä stabiilisuusindeksejä ovat muun muassa lifted-, K-, showalter-, tt-indeksi. Indeksien käytön huono puoli on, että niitä käyttämällä voi jäädä huomaamatta monta ukkospilvien kehitykseen vaikuttavaa oleellista tekijää. Indeksejä käyttäessä pitäisi myös tietää kunkin indeksin vahvuudet ja heikkoudet.
Kysymys: Miksi ennustettua ukkosta ei tulekaan?
Vastaus: Ukkosten syntyminen vaatii troposfäärissä useiden tekijöiden samanaikaisen suotuisan aseman. Yleisesti ottaen konvektiosolujen kokoluokassa (noin 10 km) liikuttaessa ennustaminen muuttuu erittäin vaikeaksi. Tämän vuoksi ukkosia ei ennusteta kunta- eikä aina edes maakuntakohtaisesti, vaan pyritään ainoastaan arvioimaan ukkosen syntymisen todennäköisyyttä laajahkoilla alueilla. Tyypillistä on, että ukkonen syntyy ennusteeseen nähden liian aikaisin tai myöhään tai muutamia satoja kilometrejä sivuun oletetusta sijainnista. Tällöin tietyssä pisteessä oleva havaitsija voi kokea ennusteen menneen pieleen, vaikka muutaman kymmenen kilometrin päässä ukkonen raivoaisi täydellä voimalla. Ukkoset ovat siis hyvin paikallisia ja siksi vaikeita ennustaa tarkasti. Esimerkkinä mainittakoon, että matalapaineisiin liittyvät kovat tuulet voidaan ennustaa jopa päiviä etukäteen, kun taas ukkospilven vaarallisten puuskien paikkaa ei voida arvioida kuin minuutteja etukäteen (jos silloinkaan).

Yleisiä ukkosennusteen pieleen suistavia tekijöitä ovat muun muassa: oletettua runsaampi pilvisyys (estää pintalämpötilan nousua), kylmien merialueiden arvaamaton vaikutus, epävakaimman alueen sijainnin ja liikkeen virhearvio, yllättävä tai oletettua voimakkaampi tulppainversio (cap) tai virheellisesti arvioitu pinnanläheisen kosteuden määrä. Osa virhearvioista johtuu numeeristen mallien puutteellisesta kyvystä tulkita tilannetta, mutta monesti myös meteorologi saattaa arvioida tilanteen esimerkiksi liian ukkosherkäksi.