Salamointi |
Väite:Salama ei lyö kahta kertaa samaan paikkaan |
Väitteen todenperäisyys: Mikä sen estäisi? Pelkästään Suomessa lienee lukuisia kohteita, jotka ovat saaneet vuosien aikana useita salamaniskuja. Keskimäärin korkealla olevat kohteet ovat altteimpia salamaniskuille ja niinpä maassamme lienee paljon mastoja ja kirkontorneja, jotka ovat joutuneet useiden salamaniskujen uhreiksi. Esimerkiksi 22.8.2007 pääkaupunkiseudun ukkosessa Pasilan linkkimaston kerrottiin joutuneen jopa neljän eri maasalaman seivästämäksi. Väitteen alkuperä saattaa olla Suomen melko vähäisessä salamointitiheydessä, joka on keskimäärin yksi salamanisku neliökilometrille vuodessa. Tämä määrä voi kuitenkin tulla täyteen jo yhdessä ukonilmassa, sillä pahimmillaan vuorokautiset salamatiheydet ovat Suomen oloissa yli 100 salamaa sadalle neliökilometrille. |
Väite: Kumisaappaat suojaavat salamaniskulta |
Väitteen todenperäisyys: Lähestulkoon täyttä potaskaa. Salaman kilometrien mittainen 30 000-asteinen purkauskanava vastaan senttimetri kumia - mikä mahtaa olla lopputulos? Hengenlähtö tai ainakin sairaalakeikka ovat yhtä todennäköisiä, oli Kontiot jalassa tai ei. Käsitys lienee lähtenyt tiedosta, että kumi on kohtalaisen hyvä eriste. Kumin eristävistä ominaisuuksista onkin hyötyä matalammilla jännitteillä, jolloin puhutaan muista kuin suorista iskuista saappaiden omistajaan (mm. salaman "loikkaaminen" maasta ihmiseen). |
Väite: Ukkosella pitää pysyä kaukana puista |
Väitteen todenperäisyys: Osittain totta. Suoraan puun alle (suojaan sateelta) meneminen on vaarallista, koska puuhun iskevä salama voi loikata rungosta ihmiskehoon. Harmillisen harvoin kuitenkaan mainitaan, että puita voi käyttää myös suojautumisessa. Asettumalla puusta puun pituutta vastaavalle etäisyydelle, salaman syömäksi joutumisen todennäköisyys pienenee huomattavasti. Tämä siksi, että salama iskee mieluummin korkeaan kohteeseen. Lisäksi salama ei enää näin kaukaa pysty loikkaamaan puusta ihmiseen. Parempi siis kastua kuin katua. |
|
Ukkospilvet |
Väite:Ukkospilvet kiertävät järviä, tuntureita, kallioita tms. |
Väitteen todenperäisyys: Tämä on ehdoton huuhaa-lempparini, jota saa kuulla vähän väliä. Tiedoksi näiden juttujen kertojille: ukkospilvet eivät kierrä yhtään mitään - eivät edes niitä kuuluisia mökkijärviä tai kallioita, joissa on suuri malmipitoisuus. Jos juttuihin olisi uskomista, Suomessa olisi tuhansia järviä, joita ukkoset kiertävät. Huhut tietävät myös kertoa, että kun ukkonen sattuu kulkemaan suoraan järven yli on jyske kuin lopunaikoina.
Totuus on se, että ukkospilvet, monien muiden sääilmiöiden tapaan liikkuvat melko suoraviivaisilla reiteillä vallitsevien ilmavirtausten ohjailemina. Joissain erikoistapauksissa ukkospilvien liike voi poiketa ohjaavista virtauksista, mutta tällöinkin pilven liikerata on ainoastaan loivasti kaartuva eikä kaarros johdu alla olevasta maastosta.
Kiertäminen on siis näennäistä. Tärkein syy kuvitelman syntyyn on puhdas hahmottamisharha, joka johtuu siitä, että kilometrin päästäkin paikan ohittava ukkonen tuntuu aluksi lähestyvän. Sitten, kun pilvi ohituspisteen jälkeen alkaa etääntyä havaitsijasta, on illuusio kiertävästä ukkosesta syntynyt. Suomalaiset ukkosalueet ovat yleensä varsin pienikokoisia, jolloin lähes aina lähestyvä ukkospilvi on alunperinkin havaintopisteen ohittavalla reitillä. Suoria osumia tulee siis perin harvoin.
Harha kiertävästä ukkosesta voi syntyä myös silloin, kun pieni ukkospilvien nauha lähestyy havaintopaikkaa ja suoraan kohti tuleva osa ukkosalueesta lakkaa salamoimasta ennen havaintopistettä. Ohittavalla reitillä oleva osa saattaa puolestaan voimistua. Etenkin tässä tapauksessa vaikutelma kiertävästä ukkosesta voi olla vahva. Yhden ukkospilven elinikä on vain puolesta tunnista tuntiin ja ukkospilviryppäissä tapahtuu jatkuvaa salamoinnin painopisteen siirtymistä alueen sisällä. Tutkakuvissa tällaiset ukkosalueet menevät kuitenkin kuin kiskoilla suoraan tiettyyn suuntaan.
Edellä olevaa täytyy kuitenkin hieman loiventaa toteamalla, että järvillä voi tietyissä oloissa olla vaikutusta ukkospilviin. Jotta näin kävisi, ukkospilvien tulee olla hidasliikkeisiä ja järven suurikokoinen. Tyypillinen suomalainen mökkijärvi ei tähän pysty, mutta mm. Päijänne ja Oulujärvi ovat jo tarpeeksi kookkaita vaikuttaakseen ukkospilvien voimakkuuteen. Etenkin alkukesällä järvien hohkatessa vielä kevään kylmyyttä, hidasliikkeiset ukkospilvet saattavat heikentyä järvenselällä. Tällöinkään ei ole silti oikein puhua kiertävistä ukkosista. Näissä tilanteissa ukkosalueen mantereenpuoleinen osa saattaa jatkaa jyrinäänsä, mikä voi olla illuusion taustalla.
|
Termi:Paikalliset sadekuurot |
Termin järkevyys: Toinen ukkos- ja kuuropilviin liittyvä suosikki-inhokkini. Termin käyttö on yleistynyt viime vuosina huomattavasti sitä mukaa, kun meteorologit ovat sitä viljelleet ennusteteksteissään. Olen miettinyt termin syntymisen syitä ja löytänyt kaksi mahdollista selitystä: huono suomen kielen osaaminen (paikoin-sanasta on muokattu adjektiivi) tai huono ennustustaito (ei tiedetä kuinka kauan tulee satamaan). Avaan näitä kahta selitystä seuraavassa.
Mikä paikallisissa sadekuuroissa on pielessä? Yksinkertaisesti se, että kaikki sadekuurot ovat paikallisia. Ei siis ole olemassa mitään ei-paikallisia sadekuuroja. Adjektiivin paikallinen käytöllä aiheutetaan siis turhaa hämmennystä sääennusteiden käyttäjissä ("Mitä sitten tapahtuu, kun tuleekin ei-paikallisia sadekuuroja?"). Virallinen sääsähkeohje sanoo: "Kuurosateiden tunnusmerkkinä on sateen äkillinen alkaminen ja päättyminen ja nopeat voimakkuuden vaihtelut." Eli kuurosateen määritelmään kuuluu sisäänrakennettuna paikallisuus ja suuret vaihtelut.
Mikä sitten selittää termin synnyn? Meteorologien puheesta kuultaa kesäisin ajoittain, että ennustetaan joko sadekuuroja tai paikallisia sadekuuroja. Siis jos kuuroja esiintyy alueellisesti kattavammin ja tiheämmin, puhutaan sadekuuroista. Jos taas kuuroja kehittyy vain siellä täällä, käytetään termiä paikallinen sadekuuro. Kummassakin tapauksessa sadekuurot ovat tasan yhtä paikallisia. Voikin kysyä miksi sana paikoin on korvattu adjektiivilla paikallinen?
Toinen termin selitys löytynee kesäsään ennustamisen haasteista. Olin huomaavinani termin nopean yleistymisen sateisena kesänä 2004. Tällöin kuuli sateisina päivinä kansan parissa kyselyjä: "Koska tämä kuuden tunnin sadekuuro päättyy?" Kesän hidasliikkeiset vanhat matalapaineet ovat haasteellisia ennustaa, koska niiden uumenissa kulkee sadetta lähes kaikissa mittakaavoissa. Meteorologilla on siis vaikeuksia ennustaa, koska sataa ja kuinka kauan. Kyseisinä päivinä voi todellisuudessa olla vaikeaa määritellä, mikä tutkakuvissa näkyvistä kaiuista on kuurosadetta ja mikä jatkuvaa. Mittakaavarajan kuurojen ja tasaisen sateen välille täytyy meteorologin itsensä piirtää mieleensä (muistaen kuurosateen määritelmän ja yhdistämällä sen tutkakuvissa näkyviin tutkakaikujen ominaisuuksiin). Näin ei tarvitse erottaa päivää, jolloin: "Ei sada yhtään niin paljon kuin eilen", kaatosadepäivästä lisäämällä sadekuurojen eteen adjektiivin paikallinen. Lopuksi pitää huomauttaa, että toisinaan sadekuurot yhdistyvät laajoiksi ryppäiksi, joissa äkillinen kaatosade muuttuu vähitellen pari tuntia kestäväksi tasaiseksi sateen ropinaksi. Ei ole lainkaan itsestään selvää, mitä tällöin ennusteessa pitäisi lukea.
|
Väite:Suomessa ei voi esiintyä samanlaisia ukkospilviä kuin USAssa |
Väitteen todenperäisyys: Suurelta osin potaskaa. Eikö Suomessa tapahdu ihan sama kuin Yhdysvalloissa, jos kaikki tarvittavat ainekset ovat kasassa? Fysiikan lait ovat kaikkialla samat, ukkospilvet eivät tiedä maantieteestä mitään ja reunaehdot niiden synnylle ovat yhtenevät leveyspiiriin katsomatta. Tämän väitteen esittäjät tarkoittanevat USAssa suhteellisen usein esiintyviä supersolu-ukkosia, mutta niitäkin havaitaan Suomessa joka kesä. On toki huomattava, että supersolujen (kuten muidenkin ukkospilvien) pystyulottuvuus on meillä pienempi kuin USAssa johtuen mm. matalammasta tropopausista. Lyhyesti voisi sanoa, että meillä ukkospilvirintamalla tapahtuu samoja asioita kuin Atlantin takanakin, joskin hieman isoveljiään pienempinä ja heikompina näytöksinä. |
Väite:Ukkospilvet kulkevat vastatuuleen |
Väitteen todenperäisyys: Tämä on näennäistä. Ukkospilvet liikkuvat vallitsevien ilmavirtausten mukaan - useimmiten noin 3 km korkeudella olevien tuulien suuntaan. Ajatellaan havaitsijaa katsomassa lähestyvää ukkospilveä. Ensin tuuli saattaa puhaltaa samasta suunnasta, josta pilvi lähestyy. Yhtäkkiä tuulen suunta saattaa kuitenkin kääntyä 180 astetta puhaltamaan havaitsijan selkään. Tällöin näyttää, että pilvi kulkee vastatuuleen. Tuulen kääntyminen koskee kuitenkin aivan maanpinnan lähellä olevaa ilmakerrosta suppealla alueella. Ilmiö syntyy, kun ukkospilvi imee lämmintä pintailmaa sisuksiinsa pilven etupuolelta. |
Väite:Yöukkonen on rintamaukkonen |
Väitteen todenperäisyys: Ei välttämättä. Päiväaikaan, kun maanpinnan läheinen ilma on lämmintä ja kosteaa, ukkoset kehittyvät usein lähes spontaanisti lämpimän ilman kuplien ja viuhkojen noustessa vapaan konvektion tasolle. Sen sijaan yöaikaan tarvitaan ylimääräistä potkua konvektion ylläpitämiseksi. Rintamavyöhyke on yksi konvektiota pakottava tekijä, mutta ei ainoa. Esimerkiksi matalapaineen lämpimässä sektorissa voi kehittyä yöllä selkeille alueille nk. alatroposfäärin suihkuvirtaus, joka voi syöttää ukkospilviin tehokkaasti lämpöä ja kosteutta stabiilin pintakerroksen yläpuolella. Myös 5-10 kilometrin korkeudella liikkuva kylmäytiminen ylämatala voi reitillään aiheuttaa äkkinäistä epävakauden kasvua ja ukkospilvien voimistumista. Aivan tuoreimmat numeeriset mallitutkimukset (vuosina 2006 ja 2007) ovat antaneet viitteitä, että yöllinen voimakas konvektio kykenee selviytymään yön yli ilman alatroposfäärin suihkuvirtauksia tai rintamia. Tällöin ukkospilvikehitys saattaa olla riippuvainen stabiilin pinnanläheisen kerroksen yläosassa etenevästä gravitaatioaallosta. Tämän teorian valossa perinteinen luokittelu ilmamassa- ja rintamaukkosten välillä joutuu entistä kyseenalaisempaan valoon. |
Väite:Ukkoskuuronauhat liittyvät aina rintamiin |
Väitteen todenperäisyys: Ei välttämättä. Melko usein ukkospilvet järjestäytyvät nauhamaisiin muodostelmiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nauhan kohdalla kulkisi rintamavyöhyke. Järjestäytyminen ja sen suunta voi toki olla peräisin rintamasta, jossa esiintyy pakotettua konvektiota. Nauhamainen rakenne voi kehittyä myös muista syistä, joita ovat muun muassa: meri/maa/järvituulirintama, maaperän kosteuserot, pilvisyyserot, yläsolaan tai suihkuvirtaukseen liittyvä pakote liikkuu epävakaan ilmamassan ylle. Näissä tapauksissa ukkoskuuronauha perii orientaationsa suoraan pakotteelta.
Täytyy kuitenkin korostaa, että nauhamainen rakenne voi syntyä ilman minkään edellä luetellun tekijän läsnäoloa. Rakenteen kehittymiseen riittää sekalainen ukkoskuurojoukkio ja sopiva määrä alatroposfäärin tuulen pystyväännettä. Käytännössä 0-3 km kerroksessa noin 10 m/s on usein riittävä määrä tuuliväännettä. Näissä tapauksissa yksittäisten ukkoskuurojen alle syntyvät laskuvirtausilman täyttämät kylmän ilman patjat törmäävät ja tuuliväänne määrää, millä reunalla kylmän ilman patjaa alkaa kehittyä uusia ukkoskuuroja. Tietyn reunan otollisuus uudelle kehitykselle johtaa lopulta kauniin ukkoskuuronauhan muodostumiseen. Tämä prosessi voi tapahtua satojen kilometrien päässä yhdestäkään rintamasta.
|
Väite:Ukkoset ja trombit syntyvät ilmamassojen törmätessä |
Väitteen todenperäisyys: Tämä klassinen selitys useille ilmakehän ääri-ilmiöille hakee onttoudessaan vertaistaan. Näin sanomalla luodaan kärjistetty kuva, että ilmamassat törmäilevät toisiinsa kuin autot liikenteessä. Tropiikin ja napa-alueiden välillä vallitsee jatkuvasti suuri pohjois-eteläsuuntainen lämpötilaero, jota tasoittamaan tarvitaan mm. liikkuvia matalapaineita. Maapallolla on jatkuvasti lukuisia matalapaineita, jotka työntävät lämpöä kohti napoja ja kylmää ilmaa kohti tropiikkia. Jokaisessa matalapaineessa ilmamassat "törmäävät" ja esimerkiksi lämpimän rintaman alueella lämmin ilma puskee (parempi ilmaisu kuin törmätä) kylmää ilmaa tieltään. Mutta selittääkö tämä jotenkin ukkosten tai varsinkaan trombien syntyä? Mielestäni kyseessä on toteamus, jonka asiasisältö on olematon. Jos esimerkiksi ukkosten synty perustuisi ilmamassojen törmäämiseen, niitä pitäisi esiintyä Suomessakin joka matalapaineessa ja osittain korkeapaineissakin ympäri vuoden, lähes päivittäin. Epäilemättä väite on peräisin ajatuksesta, että ukkoset viihtyvät kylmässä rintamassa, jossa kylmä ilmaa puskee edellään lämmintä ilmamassaa. Silti kylmän rintaman ukkostenkin kannalta moni muu asia on oleellisempaa kuin se, mikä "törmää" mihinkin.
Toisaalta väite voi juontaa juurensa tilanteisiin, joissa lämpimän ilmamassan ylle virtaa suhteellisen kylmää ilmaa. Tällöin saadaan aikaan yksi ukkospilvien vaatimasta perusainesosasta. Näissäkään tapauksissa sanan törmääminen tai edes kohtaaminen käyttö ei ole perusteltua. Parempi olisi selittää tapahtumaketju monisanaisesti ilman epämeteorologisia oikaisuja.
|
Väite:Ukkosia ei esiinny korkeapaineen vallitessa |
Väitteen todenperäisyys: Täyttä huuhaata. Ukkosten synty ei ole riippuvainen ilmanpaineesta, vaan ukkosten reseptiin kuuluvat epävakaus, kosteus ja kehityksen käynnistävä tekijä ("nosto"). Korkeapainetilanteessa meteorologien mielessä pyörivät termit: antisyklonaalisuus, negatiivinen pyörreadvektio, subsidenssi, kuiva ilmamassa. Totta on, että korkeapaineen vallitessa on läsnä tekijöitä, jotka hillitsevät ukkospilvikehitystä. Mutta - entä jos kaikki reseptin ainekset ovat silti kasassa? Ukkonen syntyy, vaikka ilmapuntarissa näkyisi iloisesti hymyilevä auringon kuva.
Erityisesti loppukesällä helteiset korkeapaineet voivat pitää sisällään yllättävän kosteaa ja ukkosherkkää ilmamassaa. Tästä hyvä esimerkki on heinäkuu 2003, jolloin heikkotuulisessa korkeapainetilanteessa esiintyi erittäin runsaasti salamoivia ukkospilviä useana päivänä. Tuolloin parhaana päivänä päästiin noin 20 000 paikannettuun maasalamaan, mikä on lähes puolet koko heinäkuun keskimääräisestä salamamäärästä.
|
Väite:Ukkospilvet kuolevat yöllä / kylmän meren yllä |
Väitteen todenperäisyys: Tämä on vain puoliksi totta. Heikkotuulisessa tilanteessa, jossa ukkospilvet ovat hyvin riippuvaisia pinnanläheisestä ilmasta, auringonlaskulla ja kylmällä merialueella on molemmilla ukkosia heikentävä vaikutus. Toisinaan maanpinnan lähellä olevalla kylmähköllä ilmalla ei ole kuitenkaan mitään vaikutusta ukkospilvien elämään. Pilviä ruokkiva epävakaa ilma voi nimittäin olla peräisin tämän kylmähkön ja vakaan ilmakerroksen yläpuolelta. Näin ollen voisi sanoa, että ukkospilvet eivät "näe" tai koe niille epäsuotuisaa pinnanläheistä ilmaa. |
Väite:Loppukesän ja syksyn ukkospilvet ovat lämpimän meren aikaansaamia |
Väitteen todenperäisyys: Taas menee mutkat turhan suoriksi. Suomen lämpimillä merialueilla on varmasti omat vaikutuksensa loppukesän ja syksyn syvään konvektioon - näin erityisesti, jos merialueille virtaa raikasta polaari-ilmamassaa, johon lämpimät merialueet nostavat joukoittain kuuropilviä. Jos voimakas hönkäys käy kuitenkin syvältä etelästä, tilanne voi olla täysin toinen. Tällöin ukkosreseptin kakkosainesosa eli kosteus on valtaosin peräisin täysin muualta kuin Itämerestä. Kesän ehtoopuolella myös rajakerroksen yläpuolisen konvektion osuus lienee melko suuri, jolloin ukkospilvien kannalta on täysin sama, onko niiden alla 20-asteinen vai sohjontäyteinen Itämeri. Tällöin meren vaikutus koetaan kyllä maanpinnalla, mutta ukkospilvet eivät tiedä alla olevasta leväpuurosta mitään. Hyvä esimerkki tästä on pääkaupunkiseudun rajuilma 22.8.2007, jolloin ukkospilvet ponnistivat ylös noin kilometrin korkeudesta täysin sokeina sille, mitä tämän alla oli. |
Väite:Ukkospilvet voimistuvat yöllä pilven huippujen kylmentymisen vuoksi |
Väitteen todenperäisyys: Todennäköisesti ei. Maalaisjärkinen ajattelu sanoo, että ilman kylmeneminen 5-10 kilometrin korkeudella lisää epävakautta ja edesauttaa ukkosten kehittymistä. Nopeasti ajatellen väite siis kuulostaa järkevältä. Jos kuitenkin pohditaan sitä, mikä on olennaisinta pilven nousuvirtauksessa kohoavalle ilmalle, alkaa väitteen todenperäisyys vaikuttaa kyseenalaiselta. Nousuvirtausilman kannalta merkittävää on erityisesti lämpötilaero ympäröivään ilmaan verrattuna. Nousuvirtauksen ulkopuolella ilman tulisi siis jäähtyä ja mielellään muutaman kilometrin paksuisessa kerroksessa. Ukkospilvien huipulla tapahtuva yöaikainen säteilyjäähtyminen ei toteuta tätä ehtoa. Se tapahtuu osittain nousuvirtauksen yläpuolella, jolloin seurauksena on jäähtyneen ja raskaan ilman vajoaminen nousuvirtaukseen. Pilven yläpinnan jäähtymisellä nousuvirtausalueen ulkopuolella voisi olla pientä ukkospilviä voimistaa vaikutusta, mutta todennäköisesti tämäkin rajoittuu niin ohueen kerrokseen, ettei sillä ole nousuvirtausten voimakkuuteen mitään vaikutusta. Yöaikaisia ukkospilvien intensiteetin vaihteluja selittänee useimmiten synoptisen ja mesomittakaavan pakotteissa tapahtuvat muutokset. Erityisesti alatroposfäärin yöllisen suihkuvirtauksen kehittymisen on todettu voimistavan yöukkosia. Edellä kuvatut tuoreet mallitustulokset ovat myös täydentämässä ymmärrystä yöajan syvästä konvektiosta, joskin uudet teoriat vaativat vielä havaintoihin pohjautuvaa täydennystä. |
Väite:Isot rakeet kasvavat kiertämällä useita kierroksia pilven pohjasta huippuun |
Väitteen todenperäisyys: Näin luultiin vielä pari kymmentä vuotta sitten. Nykyisin kasvavan rakeen ajatellaan liikkuvan pystysuunnassa melko maltillisesti vaikkakaan isot siirtymät eivät ole täysin poissuljettuja. Iso rae kasvaa tehokkaimmin keräämällä alijäähtynyttä vettä pinnalleen. Erittäin tärkeää ison rakeen kasvulle on myös laaja ja kyllin voimakas nousuvirtaus, joka kannattelee kasvavaa raetta ainakin muutaman kymmenen minuuttia. Rakeen joutuminen pitkäksi aikaa liian alas tai liian ylös pilvessä johtaisi hidastuneeseen kasvuun ja/tai rakeen osittaiseen sulamiseen. |
|
Tornadot |
Väite:Suomessa ei esiinny tornadoja |
Väitteen todenperäisyys: Ei pidä paikkaansa. Suomessa esiintyy tornadoja Hangosta Nuorgamiin, jos olosuhteet niiden synnylle ovat otollisia. Kannattaa huomata, että tornado ja trombi ovat synonyymejä, vaikka useissa yhteyksissä tornado-termiä on yritetty varata vain Yhdysvalloissa esiintyville pyörteille. |
Väite:Tornadoissa oleva alipaine "räjäyttää" talot |
Väitteen todenperäisyys: Yleinen harhaluulo. Pitkään käsitys oli väitteen mukainen, mutta jo kauan sitten tutkimukset osoittivat, että alipaine ei ole syy tornadojen reitille joutuneiden talojen "räjähtämiselle". Tämä siitäkin huolimatta, että voimakkaan pyörteen ytimessä paine saattaa "niiata" nopeasti 100 hPa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että talot rikkoutuvat pyörteen ilmavirtausten pääsemisestä talon sisälle. Tällöin esimerkiksi rikkoutuneesta ikkunasta sisään pääsevä tuuli "puskee" seinät kumoon tai nostaa kattorakenteet ilmaan. Ennen harhakäsityksen oikaisemista suojautumisohjeena annettiin ovien ja ikkunoiden avaaminen, mikä nykytiedon mukaan olisi siis lähes huonoin mahdollinen toimenpide. |
Väite:Trombit aiheuttavat Suomessa kaikki kesäiset tuulivahingot |
Väitteen todenperäisyys: Tämä on puhtaasti uutisoinnin luoma harha. Suomessa esiintyy joka kesä muutama kymmenen trombia, joista osa esiintyy veden yllä aiheuttamatta lainkaan tuhoja. Kun lisäksi huomioidaan, että keskimäärin trombi aiheuttaa tuhoja vain muutamia kymmeniä metrejä leveällä ja satoja metrejä pitkällä uralla, on helppo ymmärtää väitteen kyseenalaisuus. On kuitenkin huomattava, että paikallisella tasolla vahingot voivat muodostua mittaviksi ja jopa ihmishenkiä voidaan menettää.
Paljon trombia yleisempi tuulituholainen Suomessa on voimakas ukkospilvestä maahan iskeytyvä laskuvirtaus eli ns. syöksyvirtaus. Niiden vuosittaista määrää on vaikea arvioida, mutta todennäköisesti joka kesä Suomen maankamaraan tömähtää joitain satoja syöksyvirtauksia. Jos tuhojen syntymisen silminnäkijä ei ole nähnyt suppilomaista pilven pohjan ja maanpinnan välistä pyörrettä, on vahvat perusteet epäillä tuhoista syöksyvirtausta trombin sijaan. Myös tuhojälkien tutkimisesta on apua tuhojen aiheuttajan määrittämisessä (ks. seuraava väite).
|
Väite:Trombi kaataa puut aina sikinsokin |
Väitteen todenperäisyys: Ei aina. Jos pyörre etenee nopeasti, se saattaa kaataa kaikki puut likimain samaan suuntaan. Tällöin tuhon vakavuus on kuitenkin suurempi pyörteen kulkusuunnassa oikealla reunalla. Nopeasti etenevän trombin ja syöksyvirtauksen tuhojälkiä voi siis olla hyvin vaikea erottaa toisistaan. Tilannetta saattaa hankaloittaa sekin, että trombi ja syöksyvirtaus voivat esiintyä lähes rinnakkain ja samanaikaisesti. |
Väite:Trombit ovat yleistyneet Suomessa vuosi vuodelta |
Väitteen todenperäisyys: Tästä ei voida olla varmoja. Tiedonvälitysmenetelmät ja ihmisten tietoisuus trombeista ovat lisääntyneet viimeisimmän vuosikymmenen aikana erittäin paljon, mikä voi selittää trombien lukumäärän kasvua. Ilmatieteen laitos on kerännyt havaintoja vuodesta 1997 alkaen, joten aikasarja on liian lyhyt pitkälle menevien johtopäätösten tekoon. Epävarmuuksista antaa hyvän kuvan se, että kun trombihavaintolomakkeeseen vievä linkki oli heinäkuussa 2005 joitain päiviä Ilmatieteen laitoksen www-sivujen paraatipaikalla, havaintoja tuli lyhyessä ajassa kymmeniä. On perusteltua kysyä, mikä mahtaisi olla vuoden 2005 trombisaldo ilman etusivun linkin kautta tulleita havaintoja? On siis todettava, että tilastointiin vaikuttaa ainakin toistaiseksi niin paljon ei-tieteellistä hälyä, että johtopäätösten tekeminen on mahdotonta.
Samantapainen viime vuosien yleistyminen on tullut ilmi myös isojen rakeiden tilastoissa. Mitä järjestelmällisemmin havaintojen keruu tehdään, sitä kattavammin tapaukset saadaan talteen.
|
Väite:Supersoluihin liittyy aina tornado |
Väitteen todenperäisyys: Yleinen väärinkäsitys. Tuoreimpien arvioiden mukaan (mm. Trapp et al. 2005) vain 15-25% supersoluista, eli mesosyklonin sisältävistä ukkospilvistä saa aikaan tornadon. Prosenttiosuus on laskenut vuosien varrella jatkuvasti, kun säätutkamittausten laatu on parantunut. Alhaisen osuuden vuoksi tornadovaroituksia ei voida (Yhdysvalloissa) perustaa pelkkään mesosyklonin havaitsemiseen, vaan joudutaan odottelemaan tutkamittauksista ja silminnäkijöiltä lisävahvistusta epäilyyn. |
Väite:Trombit ja ukkospilvet lisääntyvät ilmastonmuutoksen myötä |
Väitteen todenperäisyys: Tästä ei missään tapauksessa voida olla varmoja. Mikäli ilmasto ennustetusti lämpenee, tulee ukkospilvillä olemaan aiempaa enemmän maanpinnanläheistä lämpöä (ja ehkä myös kosteutta) ruokanaan. Tämän pohjalta olisi houkuttelevan helppoa vetää johtopäätöksiä, mutta silloin jätettäisiin huomioimatta esimerkiksi se, että ukkospilvet ulottuvat halki troposfäärin. Niiden syntymistä sääntelevät pitkälti myös keski- ja ylätroposfäärissä tapahtuvat muutokset. Mikäli lämpeneminen näillä korkeuksilla, olisi maanpinnanläheistä kerrosta voimakkaampaa, olisi seurauksena epävakauden määrän väheneminen. Tätä voisi osittain kompensoida kosteuden lisääntyminen pinnan lähellä, mutta kumpi tekijä voittaa, voi olla nykytiedon pohjalta mahdotonta arvioida. Toisaalta pohjois-eteläsuuntaisten lämpötilaerojen tasoittuminen voisi johtaa heikentyneeseen tuuliväänteeseen, mikäli alentaisi vaaraa aiheuttavan konvektion riskiä.
Kesällä 2007 ensimmäisiä hyvin alustavia arvioita vaaraa aiheuttavan konvektion esiintymisestä muuttuneessa ilmastossa julkaistiin. Yhdysvalloissa asiaa ovat tutkineet ainakin Patrick Marsh ja Jeff Trapp, mutta toistaiseksi tulosten luotettavuutta nakertaa käytettyjen ilmastomallien ja ilmastoskenaarioiden vähäinen määrä sekä osittain myös nykyilmaston simulointi syvän konvektion kannalta. Selvityksissä eniten käytetty ilmastomalli nimittäin yliarvioi voimakkaasti troposfäärin instabiilisuutta lämpimien merialueiden yllä. Vastaavasti maa-alueilla malli antoi aliarvioita. Euroopassa A2-skenaarion mukaan muuttuneessa ilmastossa instabiilisuuden määrä olisi nykyilmastoa suurempi erityisesti Euroopan itä- ja koillisosissa (ml. Suomi). Tuuliväänne puolestaan heikkenisi lähes kaikkialla hieman. Vaaraa aiheuttavan konvektion kannalta tulos oli kuitenkin, riskin säilyminen ennallaan tai jopa kasvaminen, koska instabiilisuuden kasvu "kompensoi" tehokkaasti tuuliväänteen laskua. Nämä tulokset on tulkittava yllä mainituista syistä erittäin alustavina ja epävarmoina.
Täytyy huomata, että juuri julkaistut tutkimustulokset eivät kerro vielä mitään tornadojen esiintymisestä muuttuneessa ilmastossa. Nykyisten ilmastomallien erotuskyky on niin karkea, että arvioita voidaan tehdä ainoastaan siitä, yleistyvätkö syvän konvektion mahdollistavat synoptisen mittakaavan säätilanteet. Tiettävästi erotuskykyongelmaa pyritään jatkossa kiertämään ajamalla hienohilamalleja ilmastomallien "pakottamina".
|