Takana on sekä harrastuksellisesti että ammatillisesti mielenkiintoisen haastava vuorokausi. Eilen Areenan ennustetta värkätessäni ihmettelin pohjoiseen puskevan rintaman liikkeen hidastumista. Numeeriset mallit olivat aiemmin heilauttaneet rintaman kevyesti maan eteläosaan ja osoittivat, että ruutimäärä kasvaisi illan ja yön aikana vähitellen stabiilin rajakerroksen yläpuolelle. Meteosatin vesihöyrykanavan data kuitenkin osoitti, että maan eteläosan yli oli matkalla kenties mitätön yläsola, joka puristi rintaman itäosaa pihdeissään ja viivytteli sen etenemistä pohjoiseen. Silti oli odotettavissa, että tämän oikun mentyä ohi esteitä konvektiokarkeloille ei olisi. Tärkein kysymys vaan oli, koska ja missä tulppa tykinputken suulta poistuisi.

Lopulta tämä tapahtui Hankoniemen edustalla Baltiasta saapuneessa epämääräisessä ukkoskuuroalueessa. Kehitys ryöpsähti täyteen vauhtiin klo 8 ja 9 välillä samalla, kun ohjaavat virtaukset alkoivat kääntää konvektiosolujen liikerataa kohti itää. Reilussa tunnissa läntistä Uuttamaata kuritti jo täysiverinen konvektiojärjestelmä (MCS, "ukkoskuurojen yhteenliittymä"), jossa salamointi ja rankin sade fokusoitui tyypilliseen tapaan alueen etureunaan. Rajuimpaan salamointiin ukkospilvijärjestelmä intoutui pääkaupunkiseudun länsipuolella ja myöhemmin Kotkan seudulla sekä keskellä Suomenlahtea. Päivän rajuin salamatiheys sattui Porvoon ja Kotkan välille Suomenlahdelle, hieman reilut 100 maasalamaa / 100 neliökilometriä (kiitokset tästä tiedosta Tapiolle). Tämän rinnalla reilun viikontakaiset salamoinnit Helsingistä koilliseen ulottuneella alueella jäävät selvästi hopealle. Tuolloin suurimmat tiheydet olivat luokkaa 60 paukkua / 100 km2.

"Oliko tämä poikkeuksellista?" kysyi tänään n kappaletta eri lehdistön edustajia Ilmatieteen laitokselta. Virkamiesmäinen, mutta silti aivan pätevä vastaus tähän on, oli ja ei. Jos puhutaan etelärannikon poikki kulkeneesta otuksesta pelkästään satavana oliona, tilannetta voidaan pitää melko tyypillisenä loppukesän ilmiönä. Maassamme vaeltelee nimittäin joka kesä keskimäärin kymmenittäin voimakkaaksi luokiteltavia konvektiojärjestelmiä. Lisäksi konvektiivisissa sateissa 20-50 millimetrin sadekertymät ovat yleisiä, vaikkakin yhdessä havaintopisteessä varsin harvinaisia. Entä sitten syöksyvirtaukset? Ainakaan toistaiseksi ei ole tullut tietoon yhtään närettä, joka makaisi rentona tantereessa voimakkaan tuulen vuoksi. Tosin itärajan pinnassa järjestelmässä alkoi olla myös tuulisuuteen viittaavia piirteitä. Trombit? Samoin kuin syöksyvirtausten kohdalla ilmakehän alin 500-1000 metriä olivat tänään armottomia tuuli-ilmiöiden synnyn kannalta. Salamat? Jos noudatetaan toistuvuuksiin perustuvaa terminologiaa harvinainen (kerran 10 vuodessa), jos edes se, olisi parempi sana kuin poikkeuksellinen (kerran sadassa vuodessa). Jotten lyttäisi koko päivän eri tuuteista pursunnutta hehkutusta ilmiön harvinaisuudesta, pitää tehdä yksi myönnytys. Todennäköisyys sille, että tämän päivän tapainen sääilmiö, joka aiheuttaa kyseisen määrän salamointia ja sadetta, osuu maamme "ytimeen", on kieltämättä pieni. Mutta onko tässäkään sana poikkeuksellinen oikea?

"Miksei tätä voitu ennustaa aiemmin?" oli tänään vähintään yhtä yleinen kysymys. Jälleen kerran nykyihminen herätettiin turvallisuuden tunteen huovuttamasta unestaan, kun yhtäkkiä tapahtui jotain, johon ei ollut kontrollia. Karu tosiasia vaan on, että voimakkaista ukkospilvistä varoittaminen torppakohtaisesti ei onnistu päiviä eikä aina edes tunteja etukäteen. Yhteiskunnan ja kansalaisten on yksinkertaisesti nieltävä, että omaa napaa koskevat hetimullekaikkinyt-rajuilmavaroitukset tulevat lyhyellä varoitusajalla (siis korkeintaan muutama tunti). Edellisenä päivänä voi kuulla meteorologin puhuvan todennäköisyyksistä ja laajoista alueista, joissa vaaraa aiheuttava ukkospilvikehitys on mahdollista. Valitettavasti useimpien korvassa tämä puhe voi kuulostaa turhalta jaarittelulta ja meteorologin ammattitaidottomuudelle. "Eikö se nyt %¤#&"! osaa sanoa meneekö heinät lakoon vai ei!" Tämä pohdinta päätyy jälleen determinististen ja probabilististen ennusteiden periaate-eroihin ja järkevään käyttöön. Lyhyesti sanottuna voimakkaiden ukkospilvien kohdalla deterministinen ennuste on järkevä vasta silloin, kun taivaanranta alkaa jo tummua. Eikä tähän ongelmaan auta, että supertietokone jauhaa numeerista mallia 100 metrin resoluutiolla. Täsmäsäätä sanoisi joku "viisas" tässä kohdassa ;)